Blogi – Hevosvoimaa toipumiseen

Elämänhallinnan saavuttaminen edellyttää motivatiota

Motivaatio on toiminnan voima: se suuntaa ja virittää suoritukseen, joka onnistuu ihmisen valmiuksista riippuen. Motivaatiotaso vaihtelee eri tilanteissa ja eri aikoina hyvin paljon.

Motivaatio on se psyykkinen tila, millä vireydellä, aktiivisuudella ja ahkeruudella yksilö tietyssä tilanteessa toimii saavuttaakseen tavoitteensa. Usein ihmiset eivät ole tietoisia omasta motivaatiostaan. Sigmund Freud havaitsi, ettei  ihminen ei useinkaan ole tietoinen siitä, mitä hän haluaa ja miksi.

Motivaation taustalla on biologisia, sosiaalisia, emotionaalisia ja kognitiivisia tekijöitä. Perusmotiivit ovat suhteellisen pysyviä eli ne eivät vaihtele tilannesidonnaisesti, vaan ohjaaavat meitä jatkuvasti; esim. jos ihmisellä on vahva riippumattomuuden tarve, hän pyrkii olemaan riippumaton joka tilanteessa ja joka päivä.

Ihmisellä on yhdeksän perustunnetta: mielihyvä, kiinnostus, hämmästys, suuttumus, pelko, suru, vastenmielisyys, inho ja häpeä. Nämä kaikki antavat emotionaalisen, tunneperäisen sävyn vastaanotettaville ärsykkeille ja niillä on motivoiva tehtävä. Kun ne parantavat hyviä asioita ja huonontavat huonoja, ne saavat meidät välttämään muun muassa tiettyjä tilanteita ja henkilöjä ja toisaalta lähestymään toisia tilanteita ja henkilöjä.

Hevosta voi hyödyntää herättämään motivaatiota ja avaamaan tunnelukkoja. Hevosen motivoivia elementtejä ovat koko, komeus, fyysisyys ja haasteellisuus. Tunnelukkojen avaamisessa hyödynnetään hevosen tunnevuorovaikutustaitoja, minkä vuoksi hevosen on otettava kontaktia ihmiseen ja oltava aktiivinen. Hevosella ei saa olla aikaisempien kokemusten myötä tulleita, vuorovaikutusta häiritseviä traumoja tai jännitteitä, koska sen on pystyttävä aitoon ja vilpittömään kohtaamiseen.

Motivaatio jaetaan sisäisiin ja ulkoisiin tekijöihin. Tekeekö ihminen töitä palkan eteen (ulkoinen motivaatio) vai kokeeko hän työniloa (sisäinen motivaatio)? Sisäisesti motivoituneen toiminnan tyydytys tulee itse tekemisestä, ei niinkään esim. ulkoisista palkkioista. Kun ihminen on tyytyväinen omaan työhönsä ja kokee tekemisen iloa työtä tehdessään, motivaatio on sisäisesti välittynyt; tämä liittyy työn sisältöön, monipuolisuuteen, haastavuuteen ja mielekkyyteen.
Sisäiset tekijät ovat tarvehierarkian yläpäästä ja liittyvät läheisesti ihmisen itsensä toteuttamisen, kehittämisen ja pätemisen tarpeisiin. Sisäiset tekijät tulevat ihmisen sisältä ja ovat pitkävaikutteisempia kuin ulkoiset tekijät, ja ne ilmenevät tunteiden muodossa: kun ihminen on sisäisesti motivoitunut, hänellä on halu oppia uutta, kehittyä tehtävässään ja tehdä merkittävää työtä. Näistä syistä sisäiset palkkiot ovat yleensä tehokkaampia kuin ulkoiset palkkiot.
Ulkoiset motivaattorit tulevat ihmisen ulkopuolelta, ja ne välittää joku toinen henkilö, organisaatio tai sen edustaja. Ulkoisia motivaatiotekijöitä ovat palkka, kannustus, palaute, ulko-puolinen tuki ja osallistumismahdollisuudet; nämä tyydyttävät alemman tason tarpeita, kuten yhteenkuuluvuuden ja turvallisuuden tarvetta. Ulkoiset palkkiot ovat kestoltaan lyhytaikaisia ja tarvetta niiden saamiseksi esiintyy usein; kun palkkio on saatu, motivaatio sammuu. Joskus kuitenkin ”nälkä kasvaa syödessä” ja päämäärän saavutus vain vahvistaa motivaatiota.
Sosiaalipedagoginen hevostoiminta on lapsille, nuorille tai aikuisille suunnattua toimintaa hevosen kanssa. Siihen kuuluvat kaikki tallilla tehtävät työt kuten hevosen harjaaminen, ruokinta, taluttaminen, ratsastus ja ajaminen. Lähtökohtana on ihmisen ja hevosen vuorovaikutus sekä talliyhteisö, jossa toiminta tapahtuu. Toiminnan peruselementit (yhteisöllisyys, elämyksellisyys, toiminnallisuus ja vuorovaikutus) rakentavat yksilön sisäistä motivaatiota.
Hevostoiminta auttaa syrjäytymisvaarassa olevia – joilla siis keskeisenä ongelmana on motivaation heikkous, ei psykiatrinen sairaus! – ymmärtämään elämisen perusasiat, ottamaan vastuuta, siirtymään aikuisuuteen ja kokemaan iloa voidessaan tehdä työtä.

Kävin Orimattilassa tutustumassa…

..MinD-hevosavusteiseen toimintaan Riitta Silkko-Vainion luona.

Maassamme on kasvava joukko lapsia ja nuoria, joiden hyvinvoinnissa on parantamisen varaa. 2000-luvun valitettavia tosiasioita ovat lapsiperheiden köyhyys, lastensuojeluasiakkaiden määrän kasvu, nuorisotyöttömyys sekä alueellinen eriarvoisuus. Lapsuuden olosuhteet vaikuttavat usealla eri tavalla myöhempään elämään; vanhempien ongelmat heijastuvat lapsen hyvin-/pahoinvointiin myöhemmin elämässä.

Varhaiskuntoutuksella (toisin sanoen ennaltaehkäisevillä toimenpiteillä) voidaan edistää hyvinvointia, toimintakykyä, elämänhallintaa, itsenäistä selviytymistä, osallisuutta yhteiskuntaan ja työllisyyttä sekä ehkäistä muun muassa syrjäytymistä. Se eroaa hoidosta ja huollosta monimuotoisuudellaan. Se on aina suunnitelmallista ja pitkäjänteistä toimintaa, jonka tavoitteena on auttaa hallitsemaan elämäntilannetta. Kuntoutuksen ydinkysymys on oma osallisuus prosessissa ja mahdollisuus vaikuttaa ympäristöönsä.

MinD -nimitys tulee sanoista motivation (motivaatio), interaction (vuorovaikutus), nice atmosphere (mukava ilmapiiri) ja dialog (dialogisuus). Keskeisintä on voimavarasuuntautunut vuorovaikutus, jonka teoreettisena viitekehyksenä on sosiaalinen konstruktionismi. Tärkeää on luottamuksellisen ilmapiirin luominen; kaikki mukanaolijat vaikuttavat yhteisöön omalla aktiivisuudellaan, virkeydellään, motivaatiollaan ja mielipiteillään. Yhteinen todellisuus rakentuu keskustelussa ja yhdessä tekemisessä; merkittävää on kuulla ja tulla kuulluksi, keskustella asioista niin, että löydetään yhteinen ymmärrys.

Toiminta tarjoaa vertaistukea, pitkäkestoista tukea sekä ammatillista tukea. Siinä otetaan huomioon sosiaalipedagogiikan ajatus tukea yksilöä tai ryhmää integroitumaan yhteiskuntaan omia voimavarojaan lisäämällä.

Tavoitteena on  auttaa nuoria tarkastelemaan, pohtimaan sekä arvioimaan omaa suhdettaan ympäristöönsä sekä itseensä, ottamaan vastuuta elämästään ja tiedostaa omat voimavaransa.

Ohjaajan tehtävä on huolehtia, että nuoret saavat toiminnassa onnistumisen kokemuksia. Tässä Riitta Silkko-Vainio hyödyntää hevosen monipuolisia vuorovaikutustaitoja. Pienryhmässä nuoret voivat jakaa ajatuksiaan,kokemuksiaan ja tuntemuksiaan. Samankaltaisessa elämäntilanteessa olevat  saavat kokea yhteisöllisyyttä ja tulevat kuulluiksi, ymmärretyiksi sekä hyväksytyiksi. Oivallusten, toisten kertomien kokemusten ja tunteiden jakamisen kautta nuoret saavat toivoa ja ymmärtävät, etteivät ole yksin ongelmiensa kanssa; vertaistuella nuorten on mahdollista voimaantua.

Toiminta pienryhmissä on tavoitteellista ja ryhmään sitoudutaan lukuvuodeksi kerrallaan. Suurin osa nuorista on toiminnassa mukana useamman vuoden. Ryhmät kokoontuvat kerran viikossa, kahden ja puolen tunnin ajan.

Eläinavusteinen toiminta (AAT) edistää ja vahvistaa..

…eri muodoissaan psykososiaalista kehittymistä, itsetuntoa, mielenterveyttä ja lisää empatiavalmiuksia. Ihmiset ja eläimet sitoutuvat toisiinsa vahvasti. Tämän oivaltaminen johti eläinavusteisten ihmisten auttamiskeinojen (AAT = Animal Assisted therapy) löytämiseen: eläin voi edistää ihmisen toipumista tai selviytymistä vaikean sairauden kanssa. Tähän näkemykseen olen päätynyt paitsi tutustumalla tutkimustuloksiin, myös keskustelutuani useiden kokeneiden hevosalan toimijoiden kanssa.

Lastenpsykiatri Boris Levinson otti asiaan kantaa 1961: ”Eläin on mielekkyyden saareke hulluuden maailmassa. Eläimen kanssa ystävyys säilyttää perinteiset arvonsa ja luo turvallisuutta; olkoon kyseessä koira tai hevonen, voit aina olla varma että se on sinulle uskollinen, voit luottaa siihen, se ei kilpaile kanssasi ja kuljette yhdessä elämän myötä- ja vastoinkäymisissä.”

Tri Levinson toi ajatuksen eläinavusteisestä ihmisten auttamistyöstä APA:n (American Psychiatric Assosiation) kongressiin 1961: Hän oli havainnut saavansa kontaktin eristäytyvään 9-vuotiaaseen poikaan  kun otti tapaamiseen mukaan koiransa: eläimen avulla hän pystyi rakentamaan lapsen kanssa luottamussuhteen, missä aiemmat terapeutit eivät olleet onnistuneet.

Vuonna 1961 tri Levinsonin ajatuksiin suhtauduttiin epäillen, mutta kun hän kartoitti tilanteen kymmenen vuotta myöhemmin, oli 16 % psykoterapeuteista alkanut hyödyntää eläintä terapiaistunnoissa.

Nykyään eläinavusteisia toimintoja tutkitaan runsaasti. Myös Suomessa ollaan käynnistämässä tutkimus- ja kehittämishankkeita.

Eläinavusteinen toiminta/-terapia hyödyntää eläimen kanssa tapahtuvaa vuorovaikutusta, ihmisten toipumisen edistämisessä tai sairauden/vamman kanssa elämisessä. Toiminta edesauttaa sosiaalista ja psykologista toipumista, parantaa itsetuntoa ja tukee mielenterveyttä sekä sosiaalisia valmiuksia. Ydinasia on vuorovaikutus eläimen kanssa. Esimerkiksi sosiaalipedagogissa hevostoiminnassa huolehditaan hevosesta säännöllisesti, ruokintaa, puhdistetaan olotila, pestään, harjataan. Mutta sen lisäksi ollaan vuorovaikutuksessa muun talliyhteisön kanssa – ja tämä on keskeinen pointti!

Ihmiset ja eläimet sitoutuvat toisiinsa vahvasti. Tämän oivaltaminen johti eläinavusteisten ihmisten auttamiskeinojen (AAT = Animal Assisted therapy) löytämiseen: eläin voi edesauttaa ihmisen toipumista tai elämistä vaikean sairauden kanssa. Itse asiassa lastenpsykiatri Levinson toi ajatuksen eläinavusteisestä ihmisten auttamistyöstä APA:n (American Psychiatric Assosiation) kongressiin 1961.

19661 tri Levinsonin ajatuksiin suhtauduttiin epäillen, mutta kun tri Levison kartti tilanteen kymmenen vuotta myöhemmin, oli 16 % psykoterapeuteista alkanut hyödyntää eläintä terapiaistunnoissa

Nykyään eläinavusteisia toimintoja tutkitaan runsaasti. Myös Suomessa ollaan käynnistämässä tutkimus- ja kehittämishankkeita.

Tutkimus on nyt nyt avainasemassa, kuten Yhdysvaltain hevos- ja koiraterapian tutkimusyksikön Chris Patella toteaa: ”There is a growing body of research, but much of it is still qualitative, not quantitative. We need hard numeric data to convince insurance companies and legislatures that AAT should be covered like any other medical intervention.”

Lisäksi Patella totesi, että hän uskoo lääkärien suosittelevan eläinavusteista hoitoa sekä fyysisesti että psyykkisesti apua tarvitseville. Kuitenkin länsimainen lääketiede on keskittynyt lääkehoitohoon. Hän on kuitenkin havainnut, että viime aikoina myös lääkäreiden kiinnostus eläinavusteisten hoitojen vaikuttavuuden tutkimukseen – vaihtoehtona perinteiseen lääkehoitoon – on alkanut kasvaa. Nyt tarvitaan tutkimustietoa ja näyttöä, että eläinavusteiset interventiot vaikuttavat; tutkimus on ratkaisun avain.

The Guardianin artikkeli: Hevoset, jotka parantavat