Orinäyttelyiden aikaan

Vuoden viimeinen lämminveristen ravihevosten ja suomenhevosten orinäyttely toteutettiin Kiuruvedellä. Erityisen kiinnostavan näyttelystä teki se, että näyttelyyn ilmoitettiin suomenhevosia kaikilla suunnilla. Lämminverisiä arvosteltavana oli kaikkiaan neljä, joista yksi palkittiin jälkeläisnäyttöjensä perusteella.

Orinäyttelyt rytmittävät Suomen Hippoksen jalostuspalveluiden arkea syksystä aina kevääseen saakka. Orinäyttely on yksi kiinnostavimmista jalostuspalveluiden prosesseista. Oriit tulevat meille tutuksi ensin koottavien taustatietojen kautta paperilla ja myöhemmin suorituskokeiden ja rakennearvostelun kautta ”livenä” näyttelyssä.

Ilmoittautuminen näyttelyyn tapahtuu nykymuodossaan noin kuukautta ennen näyttelyä. Oriinomistaja toimittaa ilmoittautumisen yhteydessä Suomen Hippokselle oriin röntgenkuvat, jotka Suomen Hippoksen valtuuttama eläinlääkäri tutkii. Orinäyttelyssä eläinlääkäri antaa oriille pisteet jalkaterveydestä.

Lämminveristen jalostusarvostelussa on käytössä ns. tuoteselostemalli, jonka mukaan asiantuntijaryhmä pisteyttää oriin suvun ja kilpailusuoritukset. Ilmoittautumisen jälkeen kootaan oriiden taustatiedot pisteytystä ja jalostusarvostelua varten. Lämminveristen oriiden kilpailuhistoria kootaan ja kuvataan viisi parasta voittosumman mukaista kilpailua sekä sukutiedot ja emälinjan tuotokset aina kolmatta emää myöten. Ulkomaiset tietokannat ovat tässä tärkeänä apuna. Kootut taustatiedot toimivat noin viikkoa ennen näyttelyä kokoontuvan, Suomen Hippoksen nimeämän, pisteryhmän kokousten pohjana. Lisäksi asiantuntijat käyttävät omaa asiantuntemustaan ja tietolähteitään päätöksentekonsa pohjana. Myös suomenhevosoriista kootaan ennakkoon sekä suku- että suoritustiedot. Kootut paksut tietopaketit postitetaan lautakunnalle hyvissä ajoin ennen näyttelyä. Kaikki lautakunnan jäsenet käyvät hevosten tiedot läpi ennen näyttelyä. Pääsääntöisesti näyttelyä edeltävänä iltana lautakunta kokoontuu ja käy vielä läpi yhteisesti kaikki oriit, näyttelypäivän aikataulut ja työnjaon päivän sujuvan läpimenon varmistamiseksi.

Varsinainen näyttelypäivä alkaa oriiden ilmoittautumisella. Osa oriista aloittaa näyttelypäivänsä aamulla mittauksessa ja eläinlääkärintarkastuksessa ja toiset suuntaavat suoraan suorituskokeisiin. Jokainen ori käy rakennearvostelussa ja valokuvauksessa. Oriiden suoritettua päivän kaikkine vaiheineen, lautakunta kokoaa rakennearvostelun sekä suorituskokeiden lausunnot ja pisteet yhteen. Pitkän päivän päätteeksi oriit saavat lausunnon jalostusarvostelustaan. Jalostusarvosteluluokka merkitään arvostelutilaisuudessa hevosen passiin ja myöhemmin Heppa-järjestelmään. Näyttelypäivänä rakennearvostelun ja suorituskokeiden pisteet kirjataan Heppaan ja kun lausunnot on tarkastettu, lausunnot arvosteluluokkineen kirjataan kokonaisuudessaan myös Heppaan tammanomistajien nähtäville.

Työpäivistä orinäyttelypäivät ovat meille vuoden parhaita. Monivaiheinen prosessi on äärimmäisen kiinnostava, jonka toteutumisen mahdollistaa monen asiantuntijan panos. Kiuruveden näyttely on pulkassa, valmistautuminen vuoden 2016 ensimmäiseen, Ypäjällä helmikuussa toteutuvaan näyttelyyn alkaa.

Related Stories

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi