Blogi – Kuudetta kertaa Turussa

Ohi on!

Kuninkuusraviareena alkaa vähitellen hiljentyä. On siis luopumisen aika. Kaikesta hyvästä pitää aina luopua, näin se elämä vaan kulkee. Siinä missä viime viikolla työpäivät venyivät reippaasti yli 12-tuntisiksi ja kaikki eteni odottavissa tunnelmissa, tänään ei enää odoteta. Tänään vain puretaan. Sitähän ne ovat, projektit.

Mitä jäi käteen? No humoristisesti; viikonloppu, jonka juoksin enemmän  korkokengissä kuin koskaan aiemmin ja sitten vähemmän sarkastisesti viikonloppu, jona juhlittiin hienoa suomenhevosta. Kuninkaalliset ovat kruununsa ansainneet, vielä kerran suunnattomasti onnea Saaga S ja Vitter.

Vähän harmi on se, että tässä omassa roolissani jäin aika lailla sivusta katsojaksi mitä koko kolmipäiväisiin raveihin tulee. Toki tiesin tavallaan asian näin menevänkin, mutta silti.

Kaikkein konkreettisimmin tämä tuli vastaani lauantaina, kun kollega Miika Lähdeniemi huikkasi pressikeskuksessa onnittelut hevosen juoksusta… Olin odottanut aika monta tovia sitä, että oma hevonen juoksisi Kuninkuusraviviikonloppuna ja nyt – ohi meni. Hienosti In Ice Princess kuitenkin Ollin ja Elena for everin vanavedessä juoksi kakkoseksi.

Toisesta tähtihetkestä olin sitten sekuntien päässä jäädä paitsi. Perjantaina juoksin nimittäin niin paljon edes takaisin, etten enää muistanut ollenkaan Kunkkarilegendat -lähtöä. Lähtöä, jota olin maallikkosaarnaajan lailla kuuluttanut ympäri Suomea viimeiset puoli vuotta.

Olin tulossa puolijuoksua asioilta lipunmyynnistä kohti päärakennusta ja katsoin kelloa. Mietin, että 14.07, pianhan tämä kilvanajo tänään päättyy kunnes yhtäkkiä tajusin, että olen ehkä missaamassa Kunkkarilegendat. Juoksin entistä lujemmin ja ehdin pääkatsomon eteen juuri, kun legendaherrat tekivät lähtöä.

Lauri Malisen ja H.V. Tuurin voitto oli tähtiin kirjoitettu. Kun Malinen kera upean H.V. Tuurin saapui kohti loimitusta ja palkintojenjakoa alkoi kaiuttimista kuulua Tapsa Rautavaaran laulama ”Juokse sinä humma”. Kyyneleet kihosivat silmiini ja luulen, että lisäkseni melko monella muullakin. Lauri Malinen, 83,  palasi voittajana Turkuun. Kunkkarilegendat oli juuri niin koskettava kuin mitä ohjastajat ja suomenhevonen ansaitsivat.

Toinen suuresti koskettava hetki oli Santeri Dahlian paluu niin ikään Turkuun. Vuonna 2001 Santeri Dahlia voitti kaikki kolme matkaa ja kuninkuuden ja niin hevonen teki vielä kahtena vuonna sen jälkeenkin. Nyt oli aika kohdata turkulaisyleisö uudelleen.

Santeri Dahlian rinta nousi sitä koreammalle kaarelle, mitä enemmän yleisö taputti. Aivan kuin Santeri olisi jotenkin ymmärtänyt, missä ollaan. Juttelin JP Kauhasen kanssa nopeasti sunnuntaina illalla puhelimessa ja kiitin häntä. JP sanoi, ettei ollenkaan matkalla ymmärtänyt kuinka suuren tunnemyrskyn paluu kirvoittaa. Ilmassa oli haikeutta ja luopumisen tuntua, vaikka 22-vuotiaalla Santeri Dahlialla saattaa toki vielä olla edessään vaikka kuinka paljon hyviä eläkeläisoriin vuosia. Mutta silti. Mutta katsokaamme tulevaan! Ensi vuonna juhlitaan Suomea ja suomenhevosta Vermossa. Toivon omasta puolestani kaikkea hyvää valmisteluihin ja koko prosessiin. Prosessi on pitkä ja haastava, enkä ihan vielä osaa edes sanoa, mihin lopulta asettuu paras kiitos. Ehkä tärkein asia pääasian eli hevosurheilun ohella kuitenkin on se, miten yleisö on viihtynyt. Ja uskon, että meillä Turussa yleisö oikeasti viihtyi ja tunnelma oli vähintään 9 1/2.

Mitä muuta tulevaisuus sitten tuo tullessaan? On vaikea ennustaa, kuinka kauan 10-vuotiaan Saaga S n ura jatkuu näin huikealla tasolla. Mutta oli miten oli, vain 0,2 kymmenyksen takana vaanii ihastuttava ikätoveri Akaasia, joka on tuulen lailla noussut suuren yleisön tietoisuuteen. Sitä paitsi Markku Hietanen ja Akaasia olivat hellyyttävä pari, hekin.

Jos Vitter jatkaa tasolla, millä se menee nyt on helppo ennustaa, että sen ura jatkunee prikulleen kohti seuraavaakin kuninkuutta, ja muutamaa muutakin titteliä:). Mutta varmaa on, että haastajiakin riittää.

Yksi viikonlopun piristyksistä oli parivaljakko Ville Korjus ja Välähdys. Ilman mailin laukkaa, voittojuhlia vietettäisiin ehkä…tai no, eipä sitä tarvitse miettiä, näitä palkintoja kun ei lopulta kuitenkaan voiteta ilman täydellistä juosten ja taktikoiden tehtyä kolmen juoksun sarjaa.

Mutta iloisiin hymyihin on ilo tämäkin pieni blogipostailujen sarja päättää, saakoon siis viimeisen hymykuvan Ville Korjus. Ja te kaikki muistakaa, että suomenhevonen on eläimistä paras.

Onko neljä päivää totta?

Välillä toivon, että on, välillä taas, ettei olisi. Siis se, että Kunkkariperjantaihin on enää viisi yötä ja neljä kokonaista päivää. On tavallaan megahauskaa on, kun niin hitsinmoinen kiire ja sitä miettii, että saadaanko kaikki valmiiksi ja toisaalta samalla miettii myös sitä, että pianhan tämä päättyy. Molemmissa on puolensa, haikeutensakin.

Viime päivät on vedetty aika ympäri vuorokauden. En saa tänäänkään kaikkea akkreditointikirjekuorimäärää valmiiksi, en vaan saa. Noita on lopulta niin paljon ja kun kaikki nauhoittaa ja pakkaa, niin huomiseen jää. Onneksi Nisula I kin tulee jo huomenna, niin ehkä sitten tulee tähän hommaan lisäkäsiä. Paitsi, että ei. Meillähän on jo aamu 8.30 infohetki kolmelle kuvaajallemme, joiden ansiokkaasta käden jäljestä tekin saatte nauttia.

Jäljellä enää murto-osa. Kaikki muut jo kuorissaan ja laatikoissa toimittajia odottamassa, mutta tämä jää nyt vielä.

Henri Talonpoika puhisee tuossa mun toisella puolellani. Vuorotellen huokaillaan. En ole ihan varma, mitä hän huokailee, mutta ison työn on mies tehnyt meidän käsiohjelmamme kanssa. En olisi koskaan voinut kuvitella, kuinka paljon työtä, oikolukua jne jne kolmen päivän ravioppaassa on. Ja juuri, kun olet kuvitellut, että joku kohta on oikea, niin huomaat kirjoitusvirheen, kuvavirheen tai ylipäänsä virheen.

Meillä oli mennä kaksi tammaa kuvissa sekaisin. En edes kerro, mitkä. Luojan kiitos tarkat oikolukusilmät huomasivat, että kuvassa on ihan väärä hevonen. Olis sitten ollut emämunausten emämunaus, kerrassaan.

Tietenkin vieläkin sitä pelkää, että kun tuo 132 sivuinen opuksemme yöllä painoon lähtee, niin onhan siinä kaikki oikein. Toivon sydämestäni, pitäkää tekin peukkuja. Mutta ylipäänsä sen yleisfiiliksen suhteen me olemme kaikki linjassa ihan tyytyväisiä. Jotenkin ote on raikas ja positiivinen.

132 sivuisessa käsiohjelmassa on oikoluettavaa. Mutta hyvin on toistaiseksi mennyt. Toivottavasti painosta tulee uloskin mainio versio:)

Mitäs sitten muuta? Niin, kun on huonosti nukutun yön jälkeen tullut tänne aamuysiin ja nyt on kello 19.37 niin alkaa ehkä ajatusten virta ehtyä. On hämmentävää ajatella, kuinka ison äärellä ollaan. Ensi viikolla tähän aikaan on jo kuninkaalliset kruunattu ja mikä #parastajustnyt SÄÄN PITÄISI OLLA LOISTAVA. En voisi tietää, mitään parempaa juttua juuri tähän kohtaan.

Ja nyt suljen koneen ja lähden kotiin, tai yhden kaverini kotiin, jossa siis kuvainnollisesti olen asunut. Kuvainnollisesti siksi, etten ehdi olla siellä. Mutta kun nyt siis sinne pääsen, nopea suihku ja kävelen rantaan. Ulkona nimittäin ilma on kuin morsian ja Turun keskustan jokiranta tällä kelillä – no words.

Laura

Vähiin käy:)

Hevoset on valittu. Tilaisuus Suomen Joutsenen kannella oli mielestäni aika hieno. Aurinko paistoi, mikä ihmeellisintä Juuson kuvaama suora facebook-feedikin toimi:), nimikyltit pysyivät hyvin koloissaan, taulu kaatui tuulessa vain kerran ja onneksi ennen tilaisuutta, tarjoilut onnistuivat ja TÄRKEINTÄ: niiiiiiin hienot hevoset tulivat valituiksi!

VIlle Korjus tuo Välähdyksen Turkuun menestysmielellä.

Melkein ihmettelen, että miten meillä voi olla kasassa nippu näin hienoja hevosia. Ja vaikka nyt puhutaan, että tammojen kisa on jo selvä, niin eihän sitä koskaan tiedä. Kaikki matkat, ne nimittäin pitää ajaa ja vasta sitten kruunataan kuningatar. Toki Saaga S on ollut viimeistelystarteissaan sanalla sanoen jäätävä, sitä ei totisesti käy kieltäminen:)

Kun itse lähdin tähän projektiin unelmoin siitä, että pystyn olemaan osa sitä tarinaa, joka päättyy huikean hienoisiin päälähtöihin. Nyt saan olla osa sitä tarinaa. En voisi olla siitä asiasta ylpeämpi.

Kun katsotte valittuja oriitta, voiko mitenkään hienompaa tarinaa, todellista tähtien taistoa olla edessä. Hallitseva Kuningas, Suurmestari, SE-hevonen, megaluokan haastaja Kotkasta, tuulen nopea Hullumies, Porin Kuningas jne jne jne. Kyyneleet melkein kihoavat silmiin, kun mietin kokonaisuutta.

Ehkä tätä päättyvää päivää jotenkin kuvaa myös Huimariinan valmentajan Johanna Sianojan kommentti minulle tilaisuuden jälkeen. Hänen hevosenhoitajansa oli soittanut ja sanonut, ettei pysty todennäköisesti tulemaan koko Kunkkareihin, kun jo valintojen katselu itketti niin paljon.

Sitähän tämä on. Suuria, ja vielä suurempia tunteita. Enää 8 päivää… ja ps. Jos joskus oma hevoseni olisi näidn julkaistujen joukossa, itkulle ei välttämättä tulisi edes loppua.

Terkuin, Laura