Blogi – Kuudetta kertaa Turussa

Vähiin käy:)

Hevoset on valittu. Tilaisuus Suomen Joutsenen kannella oli mielestäni aika hieno. Aurinko paistoi, mikä ihmeellisintä Juuson kuvaama suora facebook-feedikin toimi:), nimikyltit pysyivät hyvin koloissaan, taulu kaatui tuulessa vain kerran ja onneksi ennen tilaisuutta, tarjoilut onnistuivat ja TÄRKEINTÄ: niiiiiiin hienot hevoset tulivat valituiksi!

VIlle Korjus tuo Välähdyksen Turkuun menestysmielellä.

Melkein ihmettelen, että miten meillä voi olla kasassa nippu näin hienoja hevosia. Ja vaikka nyt puhutaan, että tammojen kisa on jo selvä, niin eihän sitä koskaan tiedä. Kaikki matkat, ne nimittäin pitää ajaa ja vasta sitten kruunataan kuningatar. Toki Saaga S on ollut viimeistelystarteissaan sanalla sanoen jäätävä, sitä ei totisesti käy kieltäminen:)

Kun itse lähdin tähän projektiin unelmoin siitä, että pystyn olemaan osa sitä tarinaa, joka päättyy huikean hienoisiin päälähtöihin. Nyt saan olla osa sitä tarinaa. En voisi olla siitä asiasta ylpeämpi.

Kun katsotte valittuja oriitta, voiko mitenkään hienompaa tarinaa, todellista tähtien taistoa olla edessä. Hallitseva Kuningas, Suurmestari, SE-hevonen, megaluokan haastaja Kotkasta, tuulen nopea Hullumies, Porin Kuningas jne jne jne. Kyyneleet melkein kihoavat silmiin, kun mietin kokonaisuutta.

Ehkä tätä päättyvää päivää jotenkin kuvaa myös Huimariinan valmentajan Johanna Sianojan kommentti minulle tilaisuuden jälkeen. Hänen hevosenhoitajansa oli soittanut ja sanonut, ettei pysty todennäköisesti tulemaan koko Kunkkareihin, kun jo valintojen katselu itketti niin paljon.

Sitähän tämä on. Suuria, ja vielä suurempia tunteita. Enää 8 päivää… ja ps. Jos joskus oma hevoseni olisi näidn julkaistujen joukossa, itkulle ei välttämättä tulisi edes loppua.

Terkuin, Laura

Hevosurheilu kertoo taustat ja tarinat

Jo 90 vuotta suomalaisen ja hevosen asialla

Siirry tilaamaan ›

Kommentoi


Tuoreimmat tästä blogista