Blogi – Pesupaikka

Hevosen onneton elämä?

Eläinsuojelulain mukaan meidän tulee antaa hevoselle mahdollisuus elää lajilleen ominaisella tavalla. Laumassa ja ulkona mahdollisimman suurella alueella. Karsinassa seisova hevonen on kuin vankisellissä, onneton. Yksin tarhaava hevonen on eläinsuojelurikos. Johtajuus on so last season.

Tuo on ymmärrettävää, mutta ei aina toteutettavissa eikä totta. Ensiksikin: kesyhevonen varsoo hyvin usein varsomiskarsinassa. Varsa kokee sen ensimmäiseksi ympäristökseen, ja elämän ensi kuukaudet se on paikka, jossa se saa olla äidin kanssa. Milloin siitä tulee paha paikka?

Toiseksi: meidän ilmasto-olosuhteissamme laiduntaminen ja tarhaamisaika on rajallista. Haluaako hevonen olla paarmojen syötävänä paahteessa vai tallin suojassa lepäämässä töiden jälkeen? Pakkasessa, räntäsateessa vai tallin lämpimässä?

Lisäksi, kaikki tarhakaverit eivät ole kivoja. Kaikista hevosista ei ole laumahierarkian muodostajiksi. Voi syntyä tarpeetonta kahnausta ja loukkaantumisia hevosille, joiden elämässä työnteolla on sijansa.

Hevosia on moneen käyttöön: urheiluun, harrastamiseen, siitokseen ja sitten ne jonninjoutavat, jotka ovat vain meidän iloksemme tekemättä mitään, niilläkin on rooli meidän elämässämme. Kun keskustelu ajautuu siihen, että jokaista ryhmää yritetään pakata samaan formaattiin, syntyy paikkansa pitämättömiä yleistyksiä.

Väärät toimintamallit ovat kuin vesirokko: siitä pääsee eroon, mutta siitä voi jäädä näkyvät jäljet, arvet jotka muistuttavat alkuperästään. Siksi on tärkeää, että varsa saa opetella olemaan kesyhevosen tavoille jo emältään, ja sen vuoksi siitostammalla pitää olla muitakin ominaisuuksia kuin hyvä suku. Sen pitää olla kesy, ja sen pitää kunnioittaa ihmistä. Tamma opettaa varsansakin kunnioittamaan ihmistä.

Ihmisen pitää tuntea hevosen lajityypillinen, lainalainen käytös, jolla alueella kaikki hevoset ovat samanlaisia. Sen pohjalta voimme muokata ja kouluttaa hevosen ilman konflikteja siihen käyttöön, joka on meidän tavoitteemme. Sen vastineeksi meidän pitää ponnistella ollaksemme se hyvä johtaja, joka luo hevosen ympärille luottamuksen ja turvallisuuden ilmapiirin, jossa hevosen on hyvä elää.

Johtajuuden kieltäminen ihmisen ja hevosen välisessä suhteessa on suunnatonta resurssien hukkaamista, sillä tuhansien vuosien mittainen empiirinen tutkimus kertoo, että hevonen on sosiaalisena laumaeläimenä luonnostaan kykenevä ymmärtämään dominanssin ja alistumisen signaaleja. Se on hevosen lajityypillistä käyttäytymistä, etologiaa.

Hevonen on arvaamaton eläin, ja sen liskoaivot pukkaavat informaatiota silloinkin, kun mitään informaatiota ei ole tarjolla. Mutta jos liskoaivojen annetaan hallita, niin asioita ei ole tehty oikein varsasta lähtien. Hevosella ei ole ollut johtajana ihmistä, joka kertoo, miten ihmisen kanssa käyttäydytään. Ilman sääntöjä ja käyttäytymisen rajoja, ilman toimivaa komentoketjua, hevosista tulee turvattomia, arvaamattomia ja sellaisina ihmiselle vaarallisia. Silloin niillä on onneton elämä.

Hevosen elämässä rauha vallitsee silloin, kun yksi kyttää ja muut huilii. Ihminen kelpaa siihen kyttääjän rooliin aivan mainiosti.

Jos näin ei olisi, hevoset olisivat nykyään siellä missä dinosaurukset ovat. Fossiileina museoissa.

Marjut Andersén

Hevosurheilu kertoo taustat ja tarinat

Jo 90 vuotta suomalaisen ja hevosen asialla

Siirry tilaamaan ›

Kommentoi


Tuoreimmat tästä blogista