Blogi – Pesupaikka

Sinkkuravit hallitusohjelmaan

Hevosihminen on hevosihminen, oli päässä sitten ratsastus- tai ravikypärä.

Tutustuin pari vuotta sitten Joensuun Kuninkuusraveissa mahtavaan pariskuntaan. Aluksi toki vouhotimme porukalla meneillään olevista raveista, mutta aika nopeasti keskustelut alkoivat mennä suuntaan jos toiseenkin. Pariskunnalla oli itsellään ravitalli ja siellä muutama napakka juoksija. Kyselivät minulta olenko itse ravi-ihminen. Totesin, että olen enemmänkin hevosihminen, mutta omistan ratsuja. Asiaa ei taivasteltu lainkaan. Myöhemmin kävi ilmi, että parivaljakon naispuoleinen henkilö harrasti itsekin ratsastusta.

Jäin oikein miettimään näitä ihmisiä. Miten kiva oli jutella sellaisten ravi-ihmisten kanssa, joiden mielestä en ole harhaoppinen, vaikka olenkin ratsuporukkaa. He kokivat minun rämpivän ihan samassa ”onkohan sillä hankkarivamma” tai ”pitääkö vähentää kauraa” -suossa kuin hekin. Hevoskaupasta oltiin yhteisesti ihmeissämme. Lähinnä kummastutti se, että ratsupuolella on jatkuvasti meneillään oikeusprosesseja, kun hankittu hevonen ei olekaan miellyttänyt ostajaa. Ravipuolella sellaista ei juurikaan tapahdu. Epäonnistunutta ostosta kiroillaan hiljaa metsätietä ajellessa. Tulipahan hankittua, perhana vieköön!

Tämä lounaissuomalainen parisuhde edustaa minulle ideaalia. Kaksi hevosihmistä puhaltaa yhteiseen hiileen miettien yksinomaan tärkeimpiä asioita: miten pidämme työmme/harrastuksemme taloudellisesti järkevänä ja hevosemme mahdollisimman terveinä. Siitä viis kuka harrastaa mitäkin. Hyvällä tuurilla raveista saa rahaa, normaalituurilla ei juurikaan. Ratsut pelkästään syövät rahaa. Yhteinen nimittäjä on syvään juurtunut tarve olla jatkuvasti hevosten kanssa tekemisissä. Voiko parisuhteelle olla parempaa pohjaa kuin yhteinen intohimo?

Eri hevostelulajien anti ihmisille on periaatteessa sama. Kaikki huseeraavat hevosten kanssa, koska se on parasta mitä on. En usko, että ongelmia syntyy eri lajien välisistä painotuseroista, vaan ennemminkin ihmisten tarpeista olla aina oikeassa ja viisaimpia. Ihminen, joka suhtautuu uuteen ja vieraaseen uteliaasti, on paljon puoleensavetävämpi kuin ihminen, joka epäilee kaikkea. Olen nähnyt tätiratsastajan ja sirkusratsastajan rakastuvan. Olen nähnyt toimivan ravi-ratsuparin. Olen nähnyt myös pareja, joissa molemmat ovat ravi- tai ratsastuspuolelta. Suhteen ongelmat eivät ole koskaan piilleet tavassa käyttää hevosta. Mahdolliset riidan aiheet ovat useimmiten johtuneet joko rahasta tai ihan vain toisen ärsyttävästä luonteesta.

En tiedä, onko Vermon sinkkuravien seurauksena syntynyt joko parisuhteita tai jopa lapsia, mutta olisihan se suotavaa. Miettikää nyt, naiset: hevosmiehelle ei tarvitse valehdella kun on ostanut hevosen. Hevosmies ei myöskään katso pitkään, jos sanot käyttäneesi hevosen eläinlääkärillä vuosihuollossa ja lasku oli tonnin luokkaa. Hevosmies tietää, että keräät vaikka pulloja jotta saat rahat kasaan.

Miettikääpä hevosmiehet tätä: Hevosnainen ei koskaan purnaisi miehen kansallispuvusta eli työhaalarista, tahi hevoselle haisevasta toppatakista. Hevosnaiselle mies on juuri sopiva, kun se asettaa hevosen itsensä edelle. Hienostelijat jäävät täysin vaille huomiota.

On kaikkien onnellisuuden kannalta järkevää, että hevosalan ekumeeninen ajattelutapa leviää myös parisuhteisiin. Näin sekä lajikohtainen tieto, että suoranainen viisaus ujuttautuu yli lajirajojen. Menkää siis, siskot ja veljet, ja täyttäkää maa uudella satsilla hevosihmisiä. Let’s make hevosmaailma great again!

Katja Ståhl
Kirjoittaja on toimittaja, juontaja ja HIHS:in tiedottaja
 

Hevosurheilu kertoo taustat ja tarinat

Jo 90 vuotta suomalaisen ja hevosen asialla

Siirry tilaamaan ›

Kommentoi


Tuoreimmat tästä blogista