Taiteilijaelämää

Hevosen kanssa eläminen koettelee ihmisen luovuuden rajoja. En näe ainoatakaan syytä sille, mikseivät hevosihmiset olisi oikeutettuja taiteilija-apurahoihin siinä missä muutkin kirjavantasoiset artistit.

Viime vuonna Sveitsissä järjestetyssä Euroopan nykytaiteen biennaalissa eniten huomiota keräsi teos The Zurich Load, joka on amerikkalaisen taiteilija Mike Bouchet’n näkemys 80 000 kilogrammasta ulostetta. Toisin sanoen esillä on ollut jättimäinen monumentti kuivatettua paskaa, ja sitä katsoakseen on pitänyt maksaa pääsylipun hinta. Mutta koska se on ”taiteilijan näkemys”, se on taidetta.

Samanmoisia taideteoksia hiotaan tallien takapihoilla päivät pääksytysten. Kun tallityöntekijä lähtee täyteen talikoidun kottikärryn puikoissa etenemään kohti lantalaa, käytännönläheisyys yhdistyy akrobatiaan ja tarkkaan visuaaliseen suunnitteluun. Ohutta lankkua pitkin on työnnyttävä rivakasti kommunistilaulua laulaen (niistä saa kaikenlaiseen tekemiseen mukavasti potkua), mutta samalla herkkävaistoisesti, jottei kärry kellahda liian varhaisessa vaiheessa nurin ja taideteos pilaannu. Hevosenlannasta muotoillut kasat on taiten rakennettu, kuin siveltimellä vedetty, jotta niihin kulku on mutkatonta. Idyllisimmillään tällaisen teoksen taustana on lisää taidetta; puhdas suomalainen luonto koivunrunkoineen ja linnunlauluefekteineen. Tallityöntekijän näkemys muotoilutaiteesta voisi olla nimeltään vaikka The Juva Road.

Taiteen edistämiskeskus jakoi tälle vuodelle 445 000 euroa muotoilun kohdeapurahoja, ja tuettujen listalla oli sellaistakin ympäristötaidetta, jolle The Juva Road olisi luonnollinen jatkumo.

Performanssitaide on ujuttautunut apurahakomiteoiden lempilapseksi. Sama edistämiskeskus myönsi kolmivuotisen apurahan eräälle palloja ilmaan heittelevälle performanssitaiteilijalle, muttei kehdannut paljastaa summaa julkisuudessa.

Hevosenomistajilla on liuta hevosia, joiden kanssa elo on yhtä performanssia.  Olen nähnyt kolmetuntisen traileriinlastausspektaakkelin, joka alkoi tavanomaisella ”mees ny” -äsähdyksellä, eteni porkkanatarjoiluun, noitumiseen, takatuuppareihin, juuttisäkin peittämiin silmiin ja lopulta trailerin peräovien kiinnilaittamiseen – ilman hevosta. Viihdyttävää performanssia seurattiin tiiviisti mökkinaapurin pihalta, oli kaljat korkattu ja kaikki.

Entäs varsan opetus ajolle? Siinä performanssitaide yhdistyy muotokieleen. Tovi ohjista-ajamista, sitten kärryt perään. Metsälenkillä varsa säikähtää, kiertää kärryt ensin puun ympärille ja mätkähtää sitten voipuneena ojaan. Varsalle ei koskaan käy kuinkaan, mutta kärryistä on väistämättä tuloksena kansallisromanttinen monumentti, moderni metallinen taideteos, joka kertoo, ettei puhdaslinjainen suomalainen muotokieli ole pelkkä myytti.

Suomen kulttuurirahasto myönsi tänä vuonna anojalle 10 000 euroa ”sattumanvaraisuuden keinoja käyttävään muotoiluprojektiin”, joten perusteet groteskin kärrytaiteen tukemiseen ovat vahvasti olemassa.

Installaatioksi tavataan kutsua taidetta, joka käyttää ympärillä olevaa tilaa hyväkseen. Installaatio syntyy tallirakennukseen, kun hevonen räplää karsinanovensa auki ja järjestelee sisustuksen uuteen uskoon. ”Hevosen ja tilan suhde ihmisolemuksen muokkaajana” on minun mielestäni vähintään kymppitonnin apurahan arvoinen suoritus.

Ellei tukieuroja ala herua, aina on olemassa residenssipaikat, joita voi hakea taidelautakunnilta. Italialaisessa pitsihuvilassa paikallisista tertuista puristettua viiniä siemaillen on helppo hakea inspiraatiota taiteentekoon. Miksei ravi- tai ratsuvalmentaja ole oikeutettu tällaiseen? Tulokset paranisivat, taiteenteosta nauttisi taas.

En silti ole varma, kannattaako luovuuden metsästämiseen käyttää liikaa aikaa. Runoilija Eino Leino vietti pitkiä ajanjaksoja italialaisessa residenssissä ja kuoli kuppaan jo 47-vuotiaana.

Koneen Säätiö myönsi viime vuonna 16 520 euron apurahan nuoren taiteilijan pyhiinvaellusmatkalle, jonka hän tekee kävellen Hangosta Nuorgamiin. Matkalla syntyneitä tuntemuksia artisti käsittelee valmistamalla valokuva-, kollaasi-, ja videoteossarjan.

Kai ehdit täyttää apurahahakemuksen, Lauri Hyvönen? (Niille, jotka eivät tiedä: raviselostaja Lauri Hyvönen hävisi vedonlyönnin ja lähtee polkupyörällä Joensuusta Uumajaan. Materiaalia verkkoon päivittyy matkan varrelta.)

Stiina Ikonen
Kirjoittaja on Hevosurheilun päätoimittaja, jonka mielestä parhain taidenautinto on hevosen katseleminen.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi