Pelko pakottaa etsimään syyllistä
Onnettomuus on aina onnettomuus. Silti ihmismieli haluaa aina löytää selityksen, mielellään syyllisen. Niiden löytäminen auttaa ylläpitämään järjestystä ja säilyttää hallinnantunteen. Ilman sitä, me olisimme aika turvattomia. Emme halua, että asiat tapahtuvat sattumalta. On syy, on seuraus. Kun tiedämme ne, voimme varautua onnettomuuksiin ja välttää ne.
Syyttävän sormen takana on kauhua, surua ja pelkoa. Ihmiset alkavat muistella omia läheltä piti –tilanteitaan. Jokainen meistä puhuu itsestään. On selvää, että omaa harrastusta sivuava onnettomuus pakottaa ajattelemaan juuri MINUA ja MINUN turvallisuuttani.
”Silloin, kun MINÄ olin nuori, ei ollut kuin munankuorikypärät, jos niitäkään, mutta kyllä tasapaino oli nuorisolla parempi 70-luvulla…”
”MINÄ en päästäisi teinejä keskenään maastoon.”
”MINÄ olen kokenut. MINUN lapseni on kokenut.”
”MINUN koirani ei tekisi tuota, koska MINÄ olen sen kouluttanut.”
”MINUN hevoseni ovat tottuneet koiriin, koska niitä on totutettu koiriin.”
”Jos ihmiset siedättäisivät hevosiaan ja kouluttaisivat ne, tällaista ei tapahtuisi.”
Kaikkia näiden lauseiden lausujia yhdistää samanaikaisesti pelko ja hätä. Sitä helpottaa ajatus, ettei vastaavaa voisi käydä minulle, koska minä olen ihanmitävaanmuuta kuin se, jolle onnettomuus tapahtui. Se on inhimillistä. Sillä tavoin me selviämme tunnemyrskystä eikä pelko ala hallita meitä.
Jotenkin minua silti häiritsee se, että niin monet tuntuvat uskovan saaliseläimen kouluttamisen täysin pomminvarmaksi olevan mahdollista. Totta kai hevosta pitää siedättää kaikkeen mahdolliseen, mutta siihen luottaminen, että hevosten kanssa olisi täysin turvallista, on hullua harhaa. Kun hevonen säikähtää, se säikähtää. Kun lauma säikähtää, lauma lähtee.
Hevonen on aina hevonen. Niiden kanssa voi tapahtua eikä niiden kanssa ole koskaan täysin turvallista. Sen hyväksyminen on järkevämpää kuin pitää yllä harhakuvitelmaa, että hevosesta voi tehdä koulutuksella pomminvarman ja ratsastamisesta turvallista.
Eihän ratsastus ole koskaan riskitöntä. Mitä vain voi tapahtua. Viime viikonloppuna Lahdessa tapahtui ratsastusonnettomuus, jonka seurauksena 13-vuotias tyttö menehtyi vammoihinsa.
Ajatukseni ovat nuoren tytön perheen ja omaisten luona. Toivon sydämestäni, ettei ihmisten tarve hallita omaa pelkoaan johtaisi surevien omaisten syyttelyyn nettikeskusteluissa ja sosiaalisessa mediassa. Jokainen meistä haluaisi muuttaa pelkäksi painajaisuneksi sen, mitä tapahtui. Eihän tätä ei kukaan toivonut. Tätä ei kukaan halunnut. Tämä on kamalaa.
Lahtelaiselle perheelle se kuitenkin on totta.
Lisää aiheesta:
ESS: Koira säikäytti hevoset - satulasta pudonnut tyttö kuoli vammoihinsa (17.8.2015)
