Intohimona ratsastus

Kirpeä syysaamu nipisteli poskiani ja auringon ensimmäiset säteet kurkistivat kohmeisten puiden takaa. Istuin rennosti satulassa viiden toppatakin sisällä muhittavana ja annoin hevoseni vain kuljettaa pitkin metsäpolkua. Nautin. Jokaisella askelella. Ei täydellisyyden tavoittelua, ei valmentajaa vieressä etsimässä korjattavaa. Kaikki oli ihanasti juuri sillä hetkellä, vaikka ryhti ei ollutkaan optimaalinen ja paino tasaisesti jakautuneena istuinluille. Askel askeleelta vain mietin kuinka ihanaa oli vain olla ja vain nautiskella.

Urheilla voi monella tapaa.

Kun ratsastettavana ei ole montaa hevosta päivittäin, on mentaliteettini ollut , että jokaisesta askeleesta ja minuutista on otettava kaikki irti. Kaikki on tehtävä niin hyvin kuin mahdollista, sillä oppimisen toistoille ei ole montaa tuntia. Vaikka tällaisen keskittymisen luulisi tuottavan tulosta, voin kertoa sen tekevän aivan toista.

Kun pyrkii täydellisyyteen ja toimii mekaanisesti miettien vain täydellisyyden tunnetta, haihtuu tämän lajin perimmäinen tarkoitus tuuleen. Tätä lajia harrastetaan, koska se on intohimo. Hevoset ja niiden kanssa työskentely tuovat meille iloa, mielenrauhaa, aistinautintoja ja rakkautta.

Hevoset eivät ole vain urheiluvälineitämme, joilla saavutamme vuosikausien tavoitteemme. Niille käy samalla tavalla kun meille, jos vain hakkaamme päätämme seinään ja etsimme epäkohtia kaikesta tekemisestä. Ne tuurtuvat ja menettävät säteilynsä. Ja samalla ne onnistuneet toistot karkaavat vain kauemmaksi tavoiteltavistamme.

Kaiken avaimena on aidolla innostuksella ja ilolla tekeminen. Ratsastaminen on hauskaa!

Milloin viimeksi Sinä vain olit, hengitit syvään ja haistoit tallin tuoksua, kuuntelit hiljaa hevosesi sanatonta puhetta ja olit kiitollinen?