Kesän muisto

Huh huh.

Olen ottanut tavaksi istua kauden jälkeen sohvalle, sulkea silmät, unohtaa ympäröivä maailma ja antaa ajatusten vaeltaa takaisin kuluneeseen kauteen. Pala palalta elää uudestaan niitä tapahtumarikkaita hetkiä, joita kilpailukausi toi tullessaan.  Rusetit ja joinakin vuosina myös mitalit muistuttavat kaudesta ja menestyksestä, mutta muisteleminen on jotain henkilökohtaisempaa.

Joka kerta yllätyn kuinka paljon yhteen kesään mahtuu. Kausi 2015 tiivistyy listaan: Suuri Saksa, kaiken uusiksi opettelu, itku, nauru, sekasorto, ahaa-elämykset, murtunut käsi, perkele, äkkilähtö ja unelman toteuttaminen. Minä pääsin EM-kisoihin ja se oli vuosien työn arvoinen kokemus. Kuitenkaan sijoitus 36/ 56 ei ollut tavoittelemani. Tein maastossa yhden typerän virheen, jota ilman...Niin. Tunteet nousevat herkästi pintaan, sillä tiivistettynä: paljon on koettu ja opittu.

Tämän kesän jälkeen tiedän entistä selvemmin, että minulla on Leevissä hevonen, jolla voin tosissaan kilpailla ja tavoitella menestystä nuorten vuosina. Ja sen aion tehdä.

Lopetin oman kauteni hieman aikaisemmin, kuin edellisinä vuosina ylioppilaskirjoitusten vuoksi. Lensin Puolan EM- kilpailuista suoraan englannin ylioppilaskuunteluun ja siitä matka jatkui sukkelaan lähimpään kirjastoon jumppaamaan aivosolut takaisin opiskelumoodiin. Leevi sai aloittaa ansaitun loman ja kävelee nyt pitkälle lokakuuhun. Lilli tekee kilpauraa Saksassa. Siellä se kehittyy, saa itsevarmuutta ja kokemusta.

Kun hevoseni lepäävät ja varsinaisia valmennuksia ei ole, hyödynnän ajan tekemällä kaikkea sitä, mitä olen ikävöinyt kotoa pois ollessani. Panostan kouluun, jotta saisin arvosanat huippuun, tapaan ystäviä ja juhlin heidän kanssa pikkutunneille, sekä kehitän itseäni monipuolisena urheilijana. Uskon vahvasti siihen, että täydesti elämällä, joka hetkestä nauttimalla ja uusia juttuja kokeilemalla voi saavuttaa tasapainon, jolla jaksaa pitkään.

Tunteelliset muistelmat sohvalla loppuivat lyhyeen, kun puhelin soi ja langan päästä kuului Blairin EM kisoista saapuvan Peterin ääni. Ennen kuin ehdin tajuta, olimme jo sopineet paluustani Saksaan Thomsenin tiimiin ensi keväänä. Koitetaan nyt ensin kuitenkin rauhoittua ja tasaantua viime kaudesta! Ja tehdä yo-kokeet. Ja sitten...

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi