Näytön paikka

Koko vuoden valmistautuminen ja treeni on tähdännyt tähän hetkeen. Olo on epätodellinen. Olen keskellä Puolan peltoja. Strezgomin kaupunki on pieni, mutta yllättäen kisapaikka on loistava. Pohjat ovat hyvässä kunnossa ja maastorata on tosi hieno. Estekalusto samoin. Kympin paikka!

Olen siis Puolassa, Strezgomissa, kenttäratsastuksen nuorten ratsastajien EM-kilpailuissa. Näihin kisoihin olen treenannut koko vuoden. Ja näihin kisoihin tsemppasin itseni ja Leevin, vaikka käsi murtui Saksassa 6 viikkoa sitten.

Olen kirjoittanut tässä blogissa siitä, mitä olen kevään aikana ajatellut. Johtoajatus kuuluu jotenkin näin: pakka pitää koossa kaikissa olosuhteissa, huippujen keskelläkin.

Täällä, avajaisseremonioiden aikana tajusin jotain uutta. Sen, että minä ja hevoseni Leevi olemme myös noita huippuja. Meidät on valittu tänne - ja se velvoittaa.

On jännä verrata tämän vuoden kisafiiliksiä edellisiin vuosiin, junnu-EM:iin, joissa olen kilpaillut kahdesti. Minusta tuntuu, että olen vuoden aikana kasvanut henkisesti. Jollain tavalla pystyn keskittymään omaan tekemiseeni eri tavalla kuin ennen. Jotenkin. En oikein tiedä miten. Eräs toimittaja täällä nauroikin, että olenko aina näin positiivisella asenteella ja rento kisoissa! Nyt olen, ennen ehkä en.

Henkistä valmiutta tarvitaan kaikissa osakokeissa, mutta ennen muuta teknisesti haastavassa maastossa. Maajoukkuevalmentajamme, tukemme, ihana Piia Pantsu tähdensi tänään rataa kävellessämme, että jokaisen tehtävän ja esteen edessä on oltava nöyrä. Jokainen askel radalla on ratsastettava. Estetehtäviä on 26 ja hyppyjä huomattavasti enemmän. Meidän pitää pystyä antamaan radalla kaikkemme.

Kisan koulu-, maasto- ja rataestekoe erottelevat jyvät akanoista. Vain yksi voi voittaa. Olen valmis kaikkeen.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi