Oivalluksia istunnasta

Oivalluksia istunnasta

Voin tiivistää tärkeimmän täällä Saksassa, Peter Thomsenin tallilla, oppimani asian yhteen ainoaan sanaan: istunta.

On se kumma, että maajoukkuevalmentajan epätoivoiset komennot pakkasen jäädyttämässä maneesissa Ypäjällä eivät ole menneet kuuleviin korviin. Piti matkustaa näin kauas tajutakseen, että ne kädet pitää oikeasti pitää yhdessä ja katse siellä minne menee. Turhauttavaa? Ehkäpä. Opettavaista? Todellakin.

Olen vihdoin tajunnut, että olen sitten arvaamattoman 5-vuotiaan tai Olympia-kultaa voittaneen kaiken nähneen kenttähevosen selässä, istunta ratkaisee. Se takaa selvät avut hevoselle, mikä taas on muun ratsastuksen edellytys. Ei ole sellaista kohtaa istunnassa, josta voisi luistaa siinä uskossa että hevonen toimisi paremmin.

Todellakin helpommin sanottu, kuin tehty, mutta tämän pitää olla lähtökohta aina hevosen selkään kavutessa.

Tapa, jolla saksalaiset valmentavat istuntaa, ei ole sen maagisempi, kuin koto-Suomessakaan. Ainoa ero valmennuksessa on se, että eteenpäin ei siirrytä ennen kuin edellinen ongelma on todella saatu korjattua. Minulle annettiin koko tämän puolen vuoden ajaksi yksi ainoa tavoite: minun pitää opetella pitämään kädet yhdessä. Aluksi ajattelin, että haloo mitä ihmettä: onhan tässä nyt satatuhatta muutakin asiaa?

Mutta ei. Niihin ei ole siirrytty, ennen kuin käsiasia on kunnossa. Kun saksalaiseen tyyliin keskitytään oikeasti korjaamaan yhtä ongelmakohtaa kerrallaan, niin tulosta syntyy nopeammin, kuin jos samanaikaisesti korjattaisiin myös kymmentä muuta asiaa.

Siis ne kädet. Siksi ne kädet. Sentti sentiltä minä nyt lähestyn tavoitettani. Hikisesti mutta varmasti.

Kaikkien ei todellakaan tarvitse matkustaa tuhansia kilometrejä kokeakseen herätystä istunnan kehittämiseksi. Oppia voi nimittäin ihan kaikilta ympärillä ratsastavilta. Esimerkiksi olympiakultaa kahdesti voittaneen Peterin 12-vuotias tytär näyttää minulle oivaa esimerkkiä miltei täydellisestä ryhdistä. Kun haluaa oppia, on sinnikäs, ja jaksaa katsoa vaikka sitten niihin Ypäjän huurteisiin peileihin rehellisesti, voi saada ihan yhtä hyvää tulosta aikaan, kuin täällä Saksassa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi