Kaksi mustaa puoliveriratsua on ollut karkuteillä Espoossa sunnuntai-illasta. Kummallakin oli lähtiessään satula selässä ja suitset, hackamoret, päässään. Tätä artikkelia päivitetään tilanteen edetessä.

Päivitys 5.10. klo 9.50 Kolme yötä karkuteillä takana. Hevoset edelleen kateissa, ilman yhtäkään näköhavaintoa niistä.  Etsinnät Gumbölen lähialueella, Ämmässuolla, Nuuksiossa ja niin edelleen jatkuvat. Vapaaehtoisia paikalla valtavasti. Paikallista metsästysseuraa,  hevosihmisiä ja maastopyöräilijöitä on pyydetty lisäavuksi.

Päivitys klo 19.40  Toivo on virinnyt. Turunväylän viereiseltä hiekkatieltä on löytynyt kahdet tuoreet, rintarinnan edenneet jäljet. Koiraa odotetaan paikalle ja ihmisiä vastaavia pyydetään pysymään pois sotkemasta hajujälkiä.

Päivitys klo 19 Ilta alkaa taas pimetä, hevoset edelleen kateissa. Yhtään näköhavaintoa ei hevosista ole tehty. Kakkakasoja ja kavionjälkiä sen sijaan lähialueella on runsaastikin. Kauklahden VPK lopetti etsinnät tältä päivältä. Myöskään rajavartiolaitoksen helikopteri lämpökameroineen ei ole tehnyt havaintoja. Uusi ohje on, että kukaan etsijä ei eksymisvaaran takia mene yksin pimeään metsään. Ellei hevosia ennen sitä löydetä, yöetsijät pitävät palaverin klo 22 Myllärintiellä.

Päivitys 4.10. klo 9 Hevoset edelleen kateissa. Etsinnät jatkuneet heti aamusta jälkikoiran kanssa,  joka on saanut vainun. Kymmenet vapaaehtoiset partioivat alueella. Rajavartiolaitoksen helikopteri lämpökameroineen mahdollisesti päivällä luvassa paikalle.

Päivitys klo 21.50 Hevosia ei ole löydetty runsaasta avusta huolimatta. Etsinnät lopetetaan yöksi. Pimeys häiritsee. Lisäksi paikan päällä on ollut niin paljon ihmisiä koirineen, myös lenkkeilijöitä, että etsijäkoira kadotti jäljet. Oletus on myös, että hevoset pakenevat ääniä.

Päivitys 3.10. klo 19.50 Mukana on etsijäkoira, joka löysi kertaalleen jo jäljet, mutta ne osoittautuivat vanhoiksi.

Tapahtumasarja alkoi näin. Toisen hevosen omistaja Laura Nores kertoo hevosten pillastuneen sunnuntaina Gumbölessa. Hän ei itse ollut ratsastamassa, mutta vahvistaa, että hevosilla ratsastettiin golfkentän lähellä olevan vedenpuhdistamon kohdalla kun toiseen hevoseen iski paniikki. Se oli mennyt ratsastajansa, kokeneen aikuisratsastajan,  mukaan niin sekaisin, että molemmat ratsastajat katsoivat parhaaksi tulla alas satulasta. Tässä vaiheessa ensiksi panikoinut hevonen kuitenkin riistäytyi irti ja sen jälkeen lähti myös toinen hevonen sen perään.   Ne juoksivat Myllärintien päähän ja jatkoivat siitä suoraan metsään.

”Me ollaan seurattu niitä tänään 11 tuntia. Apuna on ollut iso määrä ihmisiä.  Jopa kauko-ohjattava helikopteri, jossa kamera. Tätä helikopteria juuri ladataan ja se menee kohta uudestaan”, Nores kertoo. Hän oli uupuneena pitkällään tallin lattialla ja odotti migreenilääkkeen alkavan tehota.

”Eräs ihminen on tulossa pienoislentokoneellakin apuun.”

Alueella on suoalue, jossa on paljon hirviä ja peuroja.

”Kun ne sunnuntaina noin 19.30 lähti, siitä asti on etsitty. Eilen kello kahteen asti yöllä. Aamuseiskalta taas aloitettiin uudelleen”, Nores kertoi maanantaina.

Nores kertoo hevosten olevan hyvin kilttejä ja ystävällisiä, sekä tuntevan omat nimensä Aino ja Laku. Molemmat ovat mustia tähtipäitä, toinen tamma, toinen ruuna.

”Varmin konsti on rapiseva pussi leipää tai porkkanaa. En tiedä ovatko hackamoret enää päässäkään, mutta en silti kehota ketään oman turvallisuutensa uhalla koittamaan niitä kiinni, jos vaikuttavat kovin säikyiltä”, Nores huokaa. ”Hätäkeskus seuraa tapausta, joten soitto 112:een jos vain hevosista havaintoa on”, hän pyytää.