Kolmevuotiaiden testauksen ensimmäinen osio on nyt takana.

Oripäivien askellajikoe I:ssä myös kouluoriit irtohypytetään. Tekniikkaa mitataan myös, mutta etenkin katsotaan asennetta.

Ruotsalainen estetuomari Mikael Nolin sanoo, että jalostusoriin on kyettävä käyttämään päätään ja kehoaan niin, että se selviää myös pienistä esteistä.

”Läheskään kaikki kasvattajat eivät halua erittäin erikoistuneita jalostuseläimiä”, hän väittää. ”Kilpahevoset ovat sitten asia erikseen”, hän toteaa. ”Äärireaktiivisen ja kuuman kouluhevosen kanssa pärjää kuitenkin vain kourallinen ihmisiä. Minun mielestäni me emme voi rohkaista kasvatusta menemään sellaiseen suuntaan.”

Tuomisten sähköisellä Hollannintuonnilla, NRPS-ratsu- ja ratsuponikantakirjaan (Nederlands rijpaarden en pony stamboek ) hyväksytyllä 3-vuotiaalla kouluori Evegrolla (Everdale-Negro) oli tuomari Mikael Nolinin mukaan vähän turhan kiire. ”Kiirehtimisellä se teki esteistä itselleen ongelman. Sitä oli vaikea arvostella.”

Päivitys klo 18.55 Korjattu tieto NRPS-kantakirjasta.

Lisää teemasta: Oripäivät 2017