Suomenhevoskasvatuksen paneelikeskustelussa syntyi kiivaammanpuoleinen keskustelu yhteispohjoismaisesta kylmäverirodusta. 

Keskusteluun osallistuivat niin panelistit kuin yleisökin.

”Tämä kysymys rotujen yhdistämisestä nousee täällä joka ikinen kerta”, totesi paneelin toinen vetäjä Päivi Laine.

Keskustelu lähti siitä, kun Jalmari Svart kertoi norjalaisten ja ruotsalaisten tilanneen PM-kisoissa Vitterin siementä. Hän ihmetteli, että miksi.

”Tuleekohan se yhteispohjoismainen rotu koskaan?”, Svart kysyi.  ”Sukusiitosasteongelmahan siinä kerta heitolla ainakin korjautuisi.”

Terttu Peltonen totesi, että norjalaiset ja ruotsalaiset saavat tehdä mitä haluavat.

”Svart voi kaikin mokomin myydä Vitteriä sinne, mutta pitää muistaa, että kyseessä on kuitenkin kaksi eri rotua. Ja lämminverinenhän heidän rodustaan löytyy vielä 1940-luvulta”, Peltonen huomautti.

”Tätäkin taustaa vasten suomenhevonen pärjää loistavasti, saisimme olla siitä ylpeitä!” hän sanoi.

Virallista loppulausumaa ei Superviikonlopun päätteeksi tällä kertaa lausuttu. Päivi Laine julistaa Hevosurheilun kautta hevosihmisille epävirallisen julkilausuman.  Se on seuraava. ”Ihminen ja hevonen on saatava livenä kohtaamaan. Digitaalisuus ja some ovat hyviä renkiä, huonoja isäntiä.”