Tähen Toivomus ja Pauli Raivio. Kuva: Hanna Laakso.
Tähen Toivomus ja Pauli Raivio. Kuva: Hanna Laakso.

Tähen Toivomus palkittiin Killerin näyttelyssä

Jyväskylän raviradalla torstaina pidetyssä orinäyttelyssä palkittiin Kriteriumin voittaja Tähen Toivomus.

Viisivuotiaaksi kääntynyt ori sai II palkinnon. Hevosen on kasvattanut Taisto Rautiainen ja sen omistavat Pauli Raivio ja Teri-Talli Oy.

”Ainakin käytöksestä arvio oli kohdillaan”, Raivio sanoo arvosanasta 9,5.

Tähen Toivomus on viettänyt taukoa lokakuun puolivälin jälkeen ja tulee valmentajan arvion mukaan radoille ”kesän päälle”.

”Pikkuisen sitä etujalan jännekanavasta operoitiin, mikä oli välttämätön tehdä. Nyt on päästy normaaliin valmennusrytmiin. Vaikka rata oli pöpperöinen, niin kun Kauhanen ja Torvisen Heikki ajoivat, niin mukavalle se näytti sivusta katsella. Hevonen on mennyt varmaan eteenpäin. Katsotaan, kunhan päästään touko-kesäkuulle. Äkkisestään voisi sanoa, että vaikka sillä on ollut peitsiongelmaa, tuntuu niinkuin hevonen olisi tullut ravivarmemmaksikin. Iän myötä tulee luonnollista kehitystä.”

Raivio on kantakirjannut tallistaan virallisesti Tuisku-Topin, Vipanterin, Visulin, Välkyn Tuiskun, Tähen Topeliuksen ja nyt myös Tähen Toivomuksen ja viime vuonna 3-vuotiaana SE:n juosseen Ellin Sisun.

”Se on pienestä tallista hyvä määrä”, Raivio kehaisee. ”Kokemuksena siellä oli muutenkin hieno käydä, kun on tuommoiset hevoset mitä ilkeää näyttää.”

Ellin Sisu on Raivion mukaan niinikään hyvällä tolalla. Nuori ori hyväksyttiin jalostukseen palkinnotta, kuten Saran Särmä.

”Mun mielestä Ellin Sisu alkaisi olla jo starttikuntoinen, mutta ei me haluta sen kanssa vielä aloittaa. Radat ovat toistaiseksi mitä sattuu, joten odotellaan että tulee varmat kesäkelit. Biofarm Cup taitaa tulla meidän kannalta liian aikaisin. Kun sen finaali osui Elitloppet-viikonloppuun, niin siitä tuli punainen merkki. Matka on jo varattu.”

Näyttelyyn osallistui seitsemän oritta. Lämminverisistä parhaat pisteet, 67, sai Aga Khan Boko. Jalostukseen hyväksyttiin lämminverisistä myös Sundsvik Saigon sekä Magic Technique.

Hippoksen uutinen orinäyttelystä.

Uutinen päivitetty to 24.3. klo 16.05, lisätty Magic Technique.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi