Bid On Kemp ja valmentaja Tapio Perttunen.
Bid On Kemp ja valmentaja Tapio Perttunen.Kuva: Anu Leppänen

Ellin Sisu ja Bid On Kemp äänestettiin syyskuun Kuukauden ravureiksi

Sekä suomenhevosille että lämminverisille annetut äänet yhteenlaskettuna eniten ääniä sai syyskuussa kriteriumkarsinnassaan ylivoimaesityksen tehnyt Ellin Sisu. Lämminverisistä eniten ääniä keräsi Villinmiehen Tammakilpailun voittanut Bid On Kemp. 

Bid On Kemp sai 28,3 % lämminverisille annetuista äänistä. Omistajakimpan vetäjä Antti Perttunen kertoo, että tamma jäi suurkilpailuvoittonsa jälkeen pidemmälle paussille.

”Näillä näkymin tullaan sen kanssa starttiin uudestaan ensi keväänä. Kun nyt näin hyvin pärjättiin, saa hevonen hetken huilia. Kiitos kaikille Piparia äänestäneille, toivottavasti olette mukana kannustamassa meitä myös jatkossa”, Perttunen sanoo.

Lämminverisistä seuraavaksi suurimman ääniryppään sai syyskuussa kriteriumkarsintavoiton napannut Callela Leonard. Derbyvoittaja Elian Web sai kolmanneksi eniten lämminverisille osoitetuista äänistä.

Pauli Raivion tallin ihmeori Ellin Sisu sai lähes puolet suomenhevosten äänistä. Toiseksi eniten suomenhevosista ääniä keräsi Vermon rataennätyksen juossut Hullumies ja kolmanneksi eniten Pilvenmäki Maratonilla Suomen ennätyksen takonut Köppinen.

Ellin Sisu esitellään Hevosurheilun Kuukauden hevonen -artikkelisarjassa keskiviikkona 19. lokakuuta. 

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi