Hämeenkyrö–Ylivieska–Hämeenkyrö. Hevosurheilun elokuun Kuukauden henkilölle yksi työpäivä muiden joukossa.

Mika Forss painaa nappia raottaakseen mustan mersunsa ikkunaa. On heinäkuu, kello on puoli kaksi yöllä. Maisema on verhoutunut tummaan, eikä edessä piirtyvien rakennusten luona näy liikettä.

”Pasi, missä sää oot?” Forss huutaa pimeään.

13 tuntia aiemmin Forss heittää autonsa peräluukkuun urheilukassin. Punaruskea mäyräkoira Minni pyörii jaloissa sen näköisenä, että lähtisi mielellään pian kotipihasta Hämeenkyröstä kaasuttavan isännän matkaan.

”Joskus yhden jälkeen kotona sitten”, Forss huikkaa puolisolleen Marjo Kivimaalle.

On tiistai, mutta illan suunta on normaalista viikkorytmistä poiketen Teivon sijaan Ravikeskus Keskinen. Forss käy Ylivieskassa ajamassa kilpaa noin viisi kertaa vuodessa. Matka yhteen suuntaan, 332 kilometriä, ei ole pitkä.

”Pitkän matkan raja menee 400 kilometrin paikkeilla”, Forss sanoo.

Kuskin ajoasento on rento. Vasemman käden sormet pitävät kiinni nahkaisesta ratista, oikea käsi lepää polvella. Tie on tuttu, mutta niin se on hänelle oikeastaan minne tahansa päin Suomea. Liikenneviraston vuonna 2012 julkaiseman tutkimuksen mukaan suomalaiselle tulee henkilöautolla kuljettuja kilometrejä vuodessa keskimäärin noin 10 900. Forss ajaa vuosittain yli 100 000 kilometriä.

”Autoa pitää vaihtaa kolmen neljän vuoden välein. Se on minulle ihan vaan väline. Yhdessä vaiheessa oli vähän hienompi auto alla, mutta nyt on taas ihan perusmalli ilman mitään hifistelyjä. Merkin olen valinnut luotettavuuden takia. Raveihin on joka päivä vaan pakko päästä”, Forss sanoo.

Forss muistelee ostaneensa ensimmäisen niin sanotun paremman autonsa 10 vuotta sitten. Siinä ajassa on ehtinyt tapahtua paljon.

”Kun uraani alkaa ajatella, oikeastaan kaikki on tapahtunut viimeisen 10 vuoden aikana. Se on aika hurjaa, eikä sitä oikein tahdo ymmärtää. Ehkä sitä ei tarvitsekaan ymmärtää. Toisaalta en tiedä, miten olisin voinut edetä tähän pisteeseen yhtään sen nopeammin.”

mika forss kuvaaja hanna laakso

Vuonna 1984 16-vuotias Forss päätti kymppiluokan sijasta jäädä kesän jälkeen töihin Hämeenkyrön kunnaneläinlääkärin Esko Härkösen talliin. Seuraavat kymmenisen vuotta Forss työskenteli jokapaikanhöylänä siellä sun täällä, muun muassa Kontio-Vaahtera-tallissa. Vuonna 1994 hän meni kolmeksi vuodeksi Seppo Sarkolan apuvalmentajaksi, mistä lähti Ranskaan Tuomas Korvenojalle vuonna 1997.

”Seppo ja Tuomas ovat kaksi ehdottomasti eniten uraani vaikuttanutta henkilöä”, Forss sanoo.

Ranskassa vierähti kolme vuotta. Vuonna 2000 Forss palasi Kivimaan kanssa Suomeen ja työ löytyi Sami Sandbergin tallista. Itsenäinen yrittäjä Forss on ollut vuodesta 2002. Ensin hän toi ohjastamisen ohella leivän pöytään myös kengittäjänä, mutta vuoden 2004 paikkeilla ajotehtävät alkoivat viedä kaiken ajan.

”Koen, että Ranskan reissu oli käännekohta urallani, sillä sen jälkeen ihmiset alkoivat pitää minua jonain”, Forss sanoo pysähtyessään risteykseen ja vilkaisee auton sivuikkunoista kumpaankin suuntaan.

Toinen käännekohta oli vuosi 2007. Se oli ensimmäinen vuosi, kun Forss ohjasti palkintorahoja yhden kauden aikana yli miljoona euroa. Seuraavana vuonna tulivat ne uran tärkeimmät, Millstone’s Eagerin Suur-Hollola-ajon sekä Harper Hanoverin voitot, joiden kylkeen Venicen Suur-Hollola-voitto sekä Vitterin ravikuninkuus tänä kesänä kiilasivat.

Noiden huippuhetkien glamour on kaukana tavallisesta työpäivästä, ja arjesta muutenkin.

”Ja oikeastaan mielihyvä voittamisesta on voittamisen hetkellä moninkertainen siihen nähden, mitä voitto sitten oikeasti tuottaa. Sillä hetkellä, kun ylitän maaliviivan ensimmäisenä, raha ei ole merkittävä asia. Kun Venice voitti Lahdessa, en todellakaan miettinyt, että jes, nyt saan tästä muutaman tonnin enemmän.”

Kun Forss saapui Suur-Hollola-ajon voittajahaastatteluun Venicen rattailta, hän päätti ensimmäisen lauseensa osoittamalla seuraavat sanat Venicen epäilijöille: ”Siinä teille kaikille.”

Forss kertoo, ettei ole koskaan seurannut sosiaalista mediaa tai internetin keskustelupalstoja, mutta viittasi sanoillaan myös nettikirjoitteluun.

”Pojat raportoivat, mitä siellä liikkuu. Se on oma maailmansa. Joskus kun kuulen, mitä minusta tai ratkaisuistani on kommentoitu, ihmettelen, että kas kun puhelimeni ei kuitenkaan soi, kysyisivät suoraan. Toisaalta ei ole kyllä mitään hinkua kommentoida. Minulle riittää, kun asiakkaani ovat tyytyväisiä.”

”Venice on siitä hyvä esimerkki. Joskus on tullut epäonnistumisia, mutta Heikki (Korhonen) on luottanut seuraavalla kerralla minut kyytiin. Ja se on minulle kaikista tärkein asia.”

Esimerkiksi hevosen karsinaan kurkistaminen sellaiselle, joka sinne osaa katsoa, kertoo valtavasti siitä, miten hevonen voi.

Lapuan kohdalla vesi alkaa piiskata tuulilasin ikkunaa. Forss kertoo katsoneensa aamulla Ylivieskan sääennustetta useaan otteeseen ja on sitä mieltä, että raveissa ei sada.

Ennen Ylivieskaan lähtöään ohjastaja on aloittanut työpäivänsä puhumalla puhelimessa muun muassa Turun radan kunnosta raviradan edustajan kanssa sekä keskustelemalla tulevien viikkojen ohjastettavista juurikin Heikki Korhosen kanssa.

Vastattuja ja soitettuja puheluita kertyy päivässä paljon. Hevosista puhumiseen Forss ei kyllästy millään. Suurimman osan puheluista hän käy entuudestaan tuttujen ihmisten kanssa, mutta aina välillä soittaa joku tuntematon ja tarjoaa ohjastettavaa.

”Silloin alan ensin pohtia sellaisia asioita, kuten mitä siitä ihmisestä tulee mieleen, muistanko hänet kenties jostakin, valmentaako hän hevosia ammatikseen vai harrastuksena.”

Eri ohjastettavien määrää uran aikana on mahdotonta laskea, mutta Forss sanoo, että yhtä monta erilaista hevosta on vielä opeteltavana kuin ajettavia vielä vuosien varrelle siunaantuu.

”En todellakaan ole ajanut kaikenlaisilla hevosilla, koska ne ovat jokainen oma yksilönsä. Joskus tulee sellainen olo, että vitsi, tuolla haluaisin koettaa ajaa. Ei siksi että hevosella olisi kiva päästä voittamaan, vaan sen vuoksi, että jostain yksityiskohdasta hevosessa nousee ajatus, että tuo ei mene siten kuin sillä olisi potentiaalia.”

Ohjastajan sydän sykkii suomalaisen raviurheilun tulevaisuuden varmistamiselle.

”Haluan raviurheilulle pelkkää hyvää ja koen jonkinlaista kutsumusta siihen, että veisin tätä tietotaitoani eteenpäin nuorille ohjastajille. En vain oikein tiedä, miten. Ehkä heidän pitäisi tulla tähän autoon viikoksi istumaan.”

Forss luottaa tulevaisuuden kuskien kykyihin ja haluun tulla hyviksi raviohjastajiksi.

”Kunpa nuoret kuskit eivät vaan erikoistuisi liian aikaisin pelkästään ajamiseen. Pitäisi olla joku velvollisuus tehdä tallihommia tietyn aikaa. Esimerkiksi hevosen karsinaan kurkistaminen sellaiselle, joka sinne osaa katsoa, kertoo valtavasti siitä, miten hevonen voi. Jos yleensä siistin hevosen karsina on yhtäkkiä sekaisin, sillä on ollut luultavasti joku stressitilanne. Se on siinä kohtaa jo myös luultavasti mennyt ohi, mutta sen syy pitäisi selvittää.”

Automatka on ohi hujauksessa. Perillä Ylivieskan raviradalla Forss parkkeeraa tallikahviorakennuksen seinustalle. Hän nappaa takaluukusta kassinsa ja painuu pukuhuoneen kautta hommiin.

mika forss 2 kuvaaja hanna laakso

Kahdeksan ajettua ravilähtöä ja muutama tunti myöhemmin Forss on jo autoillut noin 50 kilometriä Yliviekasta kohti kotia, kun hänen puhelimensa alkaa soida. Niiden hevosten valmentajat, joiden kanssa hän ei lähtöjen jälkeen ehtinyt jutella, soittavat perään. Forss kertoo oman mielipiteensä kunkin hevosen suorituksesta ja keskustelee parin valmentajan kanssa myös hevosten mahdollisista seuraavista starteista.

Kun puhelimeen ilmestyy jälleen seuraava +358-alkuinen numerosarja, jota ei löydy osoitekirjasta, Forss tokaisee, että soittaja on toiseksi juosseen Tim Hannibalin valmentaja.

Puhelun päätyttyä hän kertoo omaavansa ihmeellisen numeromuistin.

”Joskus aikanaan muistin lähes 100 puhelinnumeroa ulkoa, ja raviradoilla ihmiset usein kysyivätkin minulta muiden numeroita.”

Forss jatkaa kertomalla olleensa koulussa hyvä matematiikassa. Sitten hän jää hetkeksi tuijottamaan mustan puskurin alta pakenevaa tietä ja vajoaa omiin ajatuksiinsa, mutta rikkoo hiljaisuuden pian.

”En ole sitä koskaan aiemmin tietoisesti ajatellut näin, mutta pakkohan minulla on olla noiden hevosten kanssa jonkinlainen kaava tai sellainen. Siis että vuosien varrella aivoihini on kehittynyt systeemi, johon syötän aina tiedot kustakin hevosesta. Eihän niitä kai muuten voisi kaikkia muistaa”, Forss sanoo.

Ohjastaja ei ole koskaan kirjoittanut muistiin ajatusta, balanssia, varustetietoa, juoksunkulkua tai mitään muuta yhdestäkään hevosesta. Hän muistaa silti jokaisen yksityiskohdan täydellisesti.

Jos tuollainen kuviteltu kaava laitettaisiin paperille, sen eri muuttujien painoarvot olisivat erilaisia. Forssin mukaan itse hevonen vastaa 80:tä prosenttia kokonaisuudesta, kärryt ja muut varustevalinnat 10:tä prosenttia, balanssi 5:tä prosenttia ja kuski 5:tä prosenttia. Forssin laki, ravikilpailuissa pärjäämisen kaava.

”Pärjäämisen mahdollistava kaava, ei voittamisen kaava. Ravikilpailussa voittamiselle olisi eri kaava, koska siinä kaavassa muuttujia olisivat myös juoksunkulku, vastustajat ynnä muut.”

mika forss kuvaaja hanna laakso

Kotimatka lähenee loppuaan. Forss sanoo, ettei koskaan edes yritä mennä suoraan nukkumaan.

”Käyn joka ilta saunassa ja katson illan ravit uudestaan videolta sekä lisäksi Ruotsin ravit. Ranskan tai Yhdysvaltojen raviurheilua en seuraa juurikaan.”

Kesällä miehen nukkumaanmenoaika osuu päivittäin yöllä yhden ja kolmen välille, talvisin se aikaistuu noin tunnilla. Työmatkat kumpaankin suuntaan joutuvat niin sukkelaan kuin suinkin, sillä useimmiten Forss pysähtyy ainoastaan tankkaamaan. Jos kuitenkin näyttää siltä, että hän on saapumassa raviradalle ajoissa, mersu jää hetkeksi huoltoaseman pihaan.

”En tykkää yhtään olla radalla liian aikaisin ja hengailla siellä toimettomana”, Forss toteaa.

Vapaapäivänsä Forss viettää mieluiten kotona. Täysin raviurheilun ulkopuolisia ystäviä hänelle ei ainakaan heti tule mieleen.

”Eihän meillä käy kukaan kylässä, kun en ole koskaan kotona. Kun minulla on vapaapäivä, Marjo usein haluaisi, että mennään käymään jossain, mutta silloin kun voin, haluan olla kotona. Ehkä olen aavistuksen erakkoluontoinen. Toisaalta saan ihan sopivan annoksen sosiaalista kanssakäyntiä työn puolesta, eikä vapaahetkinä sen vuoksi tarvitse nähdä ketään.”

Omanlainen päivärytmi, harvat vapaapäivät ja tuhannet kilometrit eivät ohjastajaa haittaa. Energia työhön kumpuaa yksinkertaisesti siitä, että se on niin kiinnostavaa.

”Sellainen visio on, että jos joskus kyllästyisin tähän autolla ajamiseen, niin voisin alkaa valmentaa nuoria hevosia. Mutta kyllästymisen merkkejä ei ole ainakaan vielä ilmaantunut.”

Jos ja jos, mutta jos Forssin olisi mahdollista taata itselleen Ranskassa samanlainen tilanne urheilijana kuin hänellä on tällä hetkellä Suomessa, hän lähtisi Ranskaan heti takaisin. Hyvien kala- ja äyriäisruokien lisäksi Forss kaipaa Ranskasta erityisesti yhtä hyvää tapaa.

”Minua on jäänyt kaivelemaan se, että Suomessa ei kätellä kun tavataan. En tiedä miksi, mutta siitä tuli aina hyvä mieli, kun Ranskassa sanottiin käsipäivää, niidenkin ihmisten kanssa, jotka nähtiin joka päivä.”

Koen, että Ranskan reissu oli käännekohta urallani, sillä sen jälkeen ihmiset alkoivat pitää minua jonain.

Pimeän maiseman syövereistä ei edelleen kuulu hiiskahdustakaan. Forss parkkeeraa autonsa ja nousee sieltä kävelläkseen kotipihassaan sijaitsevan siirtotallirakennuksen luo.

”Vilkaisen sitä auton ikkunasta joka ilta kotiin tullessani. Yleensä se työntää päänsä ulos, ja näen sen heti. Mikähän sillä nyt on, kun ei tullut, vaikka huusin”, Forss sanoo selkänsä taakse askeltaessaan kohti siirtotallia.

Kun Forss saavuttaa siirtotallin, tumma hahmo ilmestyy vihdoin ovelle. 8-vuotias ruuna Force One, ”Pasi”, Mika Forssin elämän hevonen.

Ja kaikkihan sen tietävät, millaisia elämän hevoset ovat. Sellaisia, joille raavaat miehetkin lepertelevät.

Niin tekee työpäivän päätteeksi puoli kahdelta yöllä myös Suomen paras raviohjastaja.

Mitä muut sanovat Forssista

Joissain tilanteissa hiljainen mietiskelijä

Erik Skutnabb, ravivalmentaja, Kärkölä

”Ranskassa Ingmannin Lassella oli hevosia yhdeksän kilometrin päässä meiltä ja myös meidän tallissa oli Tuomaksella (Korvenoja) valmennuksessa olevia hevosia. Mikan työ oli hoitaa meillä olevat Korvenojan hevoset alusta loppuun, ja ajoi hän niillä jonkun lähdön kilpaakin. Silloin tällöin annoin hänen ajaa myös meidän hevosilla kilpaa. Jotain positiivista hänen ajotaidoissaan näin siis tietenkin jo silloin, koska enhän muuten olisi pyytänyt häntä ohjastamaan.”

”Kun Mika tuli Ranskaan, en tuntenut häntä etukäteen yhtään. Itse olin siinä vaiheessa ollut Ranskassa jo vuosia, ja hän oli niin nuori. Kyllä Mika oli työntekijä, joka herätti alusta asti positiivisia ajatuksia. Meillä kävi niiden vuosien aika paljon nuoria ihmisiä töissä, ja sanoisin, että Mika ja Tommi Ala-Nikkola erottuivat pojista selvästi käytökseltään ja oppimishaluiltaan muista. Toki se on heistä kummastakin tässä vaiheessa helppo sanoa.”

”Mika ei asunut meillä vaan Tuomaksen vuokraamassa talossa. Aamusta iltaan hän kuitenkin oli tilallamme töissä. Kävimme usein iltaisin yhdessä syömässä, niin kuin Ranskassa on tapana tehdä. Heitimme myös monesti keilaa, Mika oli taitava siinäkin. Siellä oli harrastukset harvassa, ja keilailusta tuli meille sellainen ajanviete.”

”Ranskastahan Mika löysi rakkaan Marjonsakin, hänet tunnen myös hyvin. Nykyisin ravitapahtumat ovat niin kiireisiä, ja etenkin Mikalla on niissä niin kiire, että emme ehdi paljon jutella. Mutta aina ehtiessämme keskustelemme kyllä, totta kai. Puhumme lastemme kasvusta ja sen sellaisista asioista. Marjon kanssa raveissa kohdatessa tulee juteltua enemmänkin.”

”Ulkopuolisen ihmisen mielestä Mika voi vaikuttaa jopa sulkeutuneelta. Hän on joissain tilanteissa sellainen hiljainen mietiskelijä. Jotkut luulevat, että Mika on leuhka tai ylimielinen, mutta se on harhakuva, hän ei ole ollenkaan sellainen. Kun häneen tutustuu, huomaa että hän on oikein sivistynyt raviurheilija. Se että Mika kertoo kaipaavansa Ranskasta hyviä tapoja, kertoo juuri siitä.”

 

Huippuhetkissä tulee elettyä mukana

Sami Sandberg, entinen ravivalmentaja ja -ohjastaja sekä Forssin työnantaja, Ylöjärvi

”Tutustuin Mikaan 1990-luvulla Teivonmäellä, hän ajoi silloin aina välillä hiittiä Kontio-Vaahteralla. Sitten Mika alkoikin viedä Edu’s Speedyä raveihin. Hän tuli sen hevosen kanssa hyvin toimeen, ja kun hänellä ei ollut siinä kohtaa vakituista työpaikkaa, niin lähti aina mielellään reissuun. Monet ravireissut tehtiinkin yhdessä. Suomessa minä istuin repsikan paikalla ja ulkomaille lensin sitten koneella perässä.”

”Ravireissuilta on paljon hyviä muistoja. Me muun muassa pelasimme hevosautossa matkoilla monta tuntia Viking Lotto -kupongeilla laivanupotusta. Tornioon kun lähdettiin, niin Seinäjoella oli ensimmäinen laivanupotus pelattu. Minulla oli myös aina haitari mukana. En tiedä, tykkäsikö Mika, kun soittelin sitä, mutta ei hän koskaan sanonut, että pitäisi lopettaakaan.”

”Kyllä niillä retkillä myös sattui ja tapahtui. Kerran meiltä jäi Edu’s Speedyn loimikassi kokonaan matkasta. Yhden loimen kävimme sitten ostamassa, ja laitettiin se lämmityksen jälkeen hevoselle päälle. Mika sanoi, että toista ei tarvita, kun se kuitenkin voittaa loimen kohta. Ja voittikin.”

”Olemme Mikan kanssa edelleen ystäviä. Viikoittain tulee soiteltua, nähtyä nykypäivänä vähemmän, kun on niin kiireistä. Mika ei ole oikeastaan mitenkään muuttunut niistä nuoruusvuosista. Häneen on aina voinut luottaa, ja hän on aina tullut ihmisten kanssa hyvin toimeen. Mika on reilu tyyppi, mielestäni hän olisi pärjännyt ammatissa kuin ammatissa hyvin.”

”Mikan menestyskulkua ohjastajana on tuntunut kivalta katsoa. Olen sen hänellekin sanonut, mutta niissä hänen huippuhetkissään tulee kyllä elettyä mukana. Esimerkiksi kun Mika voitti Harper Hanoverin silloin Ruotsissa, siinä oli niin tunteella mukana, että tuli vedet silmistä. Sitä tietää, että kaikki tuo menestys ei ole tullut helposti, vaan sen eteen on pitänyt tehdä paljon ja oikeita asioita. Vahingossa kukaan ei voita sellaisia lähtöjä, joita Mika on uransa aikana nyt voittanut. Mika on hyötynyt monipuolisesta hevosalan kokemuksestaan.”

 

Tutkii ja miettii enemmän kuin moni muu

Jorma Kontio, raviohjastaja, Enköping

Tunsin Mikan isän Pekan (Forss) aikoinaan ja muistan Mikankin jo niiltä ajoilta, kun hän oli tosi nuori poika. Mika kävi siinä Teivossa, kun Pekalla oli kimppahevonen (vuonna 1980 syntynyt tamma Tegsbruden, omisti TMP-talli) tallissani. Kyllähän Mika sitten myöhemmin pyöri siinä tallinmäellä enemmänkin, ja tutustuin häneen silloin.”

”Ohjastajana Mika Forssista Mika Forssin tekee se, että hän paneutuu työhönsä niin kovin tarkasti. Hän tutkii ja miettii hevosia etukäteen enemmän kuin moni muu kilpailija. Tiedän, että hän perehtyy vakioajokkeihinsa oikein totisesti, ja hyviin tuloksiinhan hän sillä tyylillään on päässyt. Ihmisenä Mika on aina ollut hyvä ja asiallinen tyyppi, ja hänen kanssaan on tullut toimeen tosi hyvin. Raveissa tulee juteltua, kuten muidenkin ohjastajien kanssa. Meillähän on hyvä henki kuskien kesken.”

”Erityistä raviurheilijana Mikassa on se, että hän aloitti ohjastajan uransa suhteellisen vanhana, monesti kun ura aloitetaan paljon nuorempana. Tuomaksen (Korvenoja) tallissa Ranskassa hän taisi päästä parempien hevosten makuun ja sieltä palatessaan alkoikin käsittääkseni pian saada enemmän hevosia ajettavaksi. Mutta Mikalla on vielä pitkä ura edessä, hänhän on vasta 48-vuotias, monen monta ajovuotta jäljellä. Viime vuosina hän onkin saanut paljon uusia asiakkaita ja oikein hyviä hevosia ohjastettavaksi.”

”Ainahan se juuri siinä kilvanajon hetkellä harmittaa, jos Mika menee ohi. Esimerkiksi tänä kesänä Vitter ja Jokivarren Kunkku ovat kohdanneet monissa lähdöissä. Aina välillä on voittanut Vitter ja välillä Kunkku, niin se menee, niin ne voitot tasaantuvat. Se on rehellistä kilvanajoa, eikä siinä mitään. Mielestäni Mika on aina ollut rehti kilpailija.”

”Jos Mika on sanonut minua raviurheilijana ihailevansa, niin kyllähän se totta kai hyvältä tuntuu. Varmaankin se osittain juontaa juurensa juurikin siitä, että olemme molemmat lähtöisin Teivosta, on sitä kautta samanlaista taustaa. Ja onhan hän minua sen verran nuorempi, että on sitten varmaan aiemmin jo seurannut.”

 

Tarttui aina työhön kuin työhön

Seppo Sarkola, ravivalmentaja, Tampere

Jouduin itse silloin 1990-luvun alkupuolella yhtäkkiä vähän pidemmäksi aikaa sairaalaan, kun kantapääni tulehtui ja sitä leikattiin pari kertaa. Mika oli vähän kuin Maikun (Maj-Len Påfs, Sarkolan puoliso) löytö, sillä hänen kaverinsa tiesi Mikan jostain ja vinkkasi häntä meille hommiin. Maikku sitten sanoi Mikalle, että tule heti töihin. Itse en tuntenut Mikaa entuudestaan oikeastaan lainkaan.”

”Hyvin Mika tarttui heti työhön kuin työhön. Tämän lisäksi hän tuli kaikkien kanssa toimeen, ihmisten ja hevosten. Hän halusi ajaa erilaisia hevosia ja pärjäsi aina niiden kanssa. Hevosiahan oli silloin kaikenlaisia, mutta Mika pärjäsi hyvin. Jos silloin eivät olisi ohjat pysyneet käsissä, niin eihän siitä mitään olisi tullut. Mikan lähtö Ranskaan oli hyvin ymmärrettävää, sellaiseen paikkaan kun pääsi kartuttamaan kokemusta. Totta kai se tuntuu hyvältä, että Mika kokee oppineensa asioita hevosista myös minulta. Täällä kun tehtiin hommia päivät pitkät ja juurikin niiden kaikenlaisten hevosten kanssa, niin kai hän sitten pystyi aina jostain asioista ottamaan mallia.”

”Mika on ollut aina nöyrä työntekoa kohtaan, ja silloin ohjastajauran alkuaikoinakin hän oli aina valmis lähtemään raveihin kuin raveihin, hänelle kävi kaikki. Hän on saanut ajaa paljon hyviä hevosia, ja hyvät hevoset vievät myös ohjastajaa eteenpäin. Mika seuraa paljon raveja ja hevosia, hän tietää, miten mitäkin hevosta vastaan kannattaa ajaa. Toinen asia, joka tekee hänestä hyvän ohjastajan, on se että hänen ei tarvitse aina päästä keulaan. Hän malttaa ajaa monta kertaa myös sisällä eikä näin ollen aja hevosta tyhjäksi jo alkumatkalla.”

”Tuossa radalla ajellaan hevosia usein samaan aikaan. Joka kerta, kun näemme, löytyy meiltä jotain asiaa ja juttua. Hän on luonteeltaan oikein fiksu ihminen, kaikin puolin reilu ja asiallinen. Olen seurannut hänen uraansa mielenkiinnolla ja ollut tyytyväinen siihen, että hän on pärjännyt niin hyvin. Ja tuolla tavalla kun jaksaa mennä paikasta toiseen ja jatkaa, niin hän voi saada aikaiseksi vielä ihan mitä vaan.”