Elämä huippuhevosena on ihan parasta! Kuten suuri osa ranskalaisista ravihevosista tätä nykyä, Timoko asuu ulkona omassa suurehkossa tarhassaan ja on ulkona kesät, talvet.

Kun katselemme oriinpitäjä Jean-Yves Lhérétén ja valmentaja Richard Westerinkin kanssa sunnuntaipäiväänsä viettävää Timokoa, se heittää välillä silmäyksen portille, mutta ei juurikaan nosta päätään ruohosta. Tallikaveri Nice Loven hirnunta ei tee mitään vaikutusta, mutta pihaan eilen tulleen uuden oriin möykkääminen sentään saa Timokon nostamaan päänsä ja kääntämään korvansa ääntä kohti. Ruohon lumovoima vetää pään kuitenkin heti kohta taas alas ja laiduntaminen jatkuu.

”Olemme antaneet lehmien syödä pääosan laitumesta melko lyhyeksi, ja avaamme aitaa aina vähän kerrassaan lisää. Jos Kymi GP:stä tulee voitto, avaan Timokolle taas uuden siivun – se on lupaus!”, valmentaja Richard Westerink nauraa ja kutsuu oritta. Se ei lotkauta korvaansakaan ja Westerink lähtee hakemaan keskelle heinikkoa parkkeerannutta oritta kuvaa varten.

Huomatessaan valmentajansa lähestyvän Timoko totuuden nimissä kääntyy kannoillaan, ja lähtee lampsimaan poispäin häntäänsä heilutellen, mutta ei juurikaan viitsi pistää vauhtia ”pakenemiseensa”. Westerink saavuttaa sen kävellen, tarttuu sitä leuan alta, kääntää ja lähtee tuomaan kohti porttia.

Kymi GP:n alusviikon Timoko viettää Haras de Sassyssa, keskellä Normandian hevosaluetta. Se asuu siitoskauden oriasemalla Normandiassa ja palaa heinäkuussa taas kotiinsa Lounais-Ranskaan. Timokolla on oriasemalla 11 kollegaa, joiden joukossa Up And Quick, Nice Love, Jam Pridem. Timoko ei ole Westerinkin omistuksessa, vaan kasvattajansa Paul van Klaverenin ja Jan Offenbergin, joilta Westerink on vuokrannut kilpailuoikeuden.

”Siihen ei kuulu normaalisti siitostoiminta, mutta olemme sopineet omistajien kanssa, että kun kysyntää on, ori saa kuitenkin astua. Minä saan korvaukseksi muutaman astutusoikeuden”, Westerink kertoo.

Timoko on täyteen buukattu, sillä Ranskassa mikään ori ei saa astua yli sataa tammaa.

”Sen sijaan ulkomailla määrää ei ole mitenkään rajoitettu”, Lhérété huomauttaa väliin silmää iskien.

Timokolle kaikki on ”ihan sama”. Oltiin sitten kisapaikalla, autossa tai vaikka lentokoneessa.

”Eikö näytäkin, että se olisi puoliunessa?” Westerink nauraa. ”Tuollainen viilipytty se on aina ja se on fantastinen asia. Toimittajat ja valokuvaajat tosin eivät ole aina kovin tyytyväisiä. Yksikin kysyi kerran, onko hevonen sairas, kun sitä ei pysty edes hätistämällä saamaan nostamaan päätään maasta ja ottamaan paria juoksuaskelta.”

Tai ei ihan aina. Hetki, jolloin Timoko herää rauhastaan, on jokailtapäiväinen kohtaaminen ”morsiamen” kanssa, kuten Lhérété keinovaginaa kutsuu. ”Silloin se kyllä innostuu jopa vähän möyhyämään. Mutta kun homma on hoidettu parissa minuutissa, se palautuu taas omaksi rauhalliseksi itsekseen.”

Westerink on miettinyt paljon Timokon parhaita puolia, ja väittää, että kaikkein paras ominaisuus löytyy sen korvien välistä. ”Se on viisas. Ihan oikeasti. Kuten Ranskassa sanotaan, siltä puuttuu vain puhekyky”, Westerink sanoo.

”Se on niin viisas, ettei koskaan anna kaikkeansa. Siksi se on kaikkien näiden suoritustensa jälkeen yhä myös ehjä.  Kisoissa Timoko antaa tarvittavan, sen mikä voittoon vaaditaan”, Westerink pohtii edelleen.

Timoko viimeistelyhiitillä täydessä vauhdissa.

 

Seitsenvuotiasta valmennetaan suoralla. Westerink väittää, että Timokoa valmennetaan moniin muihin verrattuna melko vähän. Hänen mielestään vauhti ja stamina ovat geneettisesti määräytyviä ominaisuuksia, eikä niihin valmennuksella voi määräänsä enempää vaikuttaa. Westerink katsoo, että loppusuoralla hevonen – sen oma halu – on tekijä, joka ratkaisee voiton. Liika prässääminen kääntyy helposti itseään vastaan.

”Minulla ei ole keinoa saada hevosta enää tästä paremmaksi. Se on tässä vaiheessa uraansa se mikä se on. On huomattavasti tärkeämpää, että se pysyy tyytyväisenä, ei kipeydy ja jäykisty.”

Westerinkin mielestä hevosen täytyy myös saada olla riittävän paljon rauhassa, löntystellä omaan tahtiinsa tarhassaan, omissa oloissaan. Kilpailujen jälkeen Timoko saa aina kymmenen päivän täydellisen loman, jona aikana se ei tee mitään muuta kuin korkeintaan astuu, mikäli sesonki on meneillään.

”En aja oikeastaan lähes koskaan kovaa. Vauhdit pysyvät kolmenkympin korvilla ja se riittää, kun kilpailemista on säännöllisesti. Toki ennen jotakin isoa kisaa viimeistellään yhdellä kovavauhtisemmalla pätkällä”, Westerink selvittää.

 

Maanantain viimeistelyhiitillä Jean-Etienne Duboisin valmennuskeskuksessa ori juoksee neljä tuhannen metrin vetoa 30-vauhdeilla. Se paukuttaa menemään ylämäkeä naama peruslukemilla ja kerta kerralta sen rintaremmin alus on valkoisempi ja valkoisempi vaahdosta. Viimeisen vedon lopussa otetaan pätkä reippaampaa. Westerink hieman yllättäin nappaa oritta kahdeksan vauhdissa hiittipiiskalla kerran takalistolle, jotta se pitäisi täyden vauhdin 200 metriä loppuun asti. Ilmekään ei värähdä oriin naamalla, se laskee hieman päätään ja pinnistää täysillä maaliin asti. Valmennus on tehty.

”Hiitti meni ekstra-loistavasti”, ilman kelloa ajanut Westerink ilahtui. ”Piiskan napaus oli vain pieni muistutus ja herätys – Timoko on niin viilipyttymäinen, että tarvitsee välillä tällaistakin.”

”Yleisesti ottaen ei ole kovin mielenkiintoista tsekata vauhtia, tiedän joka tapauksessa, että kilpailuissa sitä löytyy tarvittava määrä”, Westerink toteaa. ”Sen sijaan se mitä seuraan hyvinkin tarkasti on verenkuva. Verikokeesta eläinlääkärini Nicholas Serrauld näkee kaiken tarvittavan ja niitä otetaan säännöllisesti.”

Vetojen jälkeen hiostava ilma repeää ukkoseen ja salamointiin. Kun hevonen kävelee metsän kautta takaisin autolle sade vilvoittaa sen märäksi hionnutta kehoa. Läheisessä lammessa majailevat sammakot riehaan-tuvat elämöimään sateessa. Autojen parkkipaikalta kuulee, että hiittisuoralle on mennyt seuraava treenari. Tällä kertaa siellä on Jean-Etienne Dubois itse.

”Duboisilla paikat ovat niin valtavat, että en välttämättä näe muita, vaikka heitä ehkä suoralla samaan aikaan onkin”, Westerink hymähtää. Yksin matkassa oleva Westerink riisuu oriin auton vieressä ja tuuppaa sen autoon. Ori on irti autossa. Se ei puhalla, mutta kyljet kohoilevat hieman ja hiki tippuu hevosauton alusille. Matka takaisin normandialaista pikkutietä sujuu sellaista kyytiä, että pikkuautolla ei meinaa pysyä perässä. Sassyssa odottaa hevosen hoitaja Angelique Beaufils, joka pesee oriin ja laittaa sen hetkeksi vesikävelykoneeseen palautumaan. Sen jälkeen ohjelmassa on vapaata oleskelua tarhassa aina puolineljään iltapäivällä, jolloin se käväisee luovuttamassa päivittäisen sperma-annoksen.

Westerink palasi maanantaina sairaan-hoitaja-avovaimonsa Sevrinen kanssa kotiinsa Catilleen, Landesin alueelle lounais-Ranskaan. ”Minun työni on tehty. Täytyy käydä vähän kotonakin. Timoko lentää hoitajansa kanssa Suomeen ja itse tulen perjantaina perässä”, muutaman päivän Normandiassa viettänyt Westerink kertoi.

He tapasivat Sevrinen veljen kautta, joka työskenteli hevosenhoitajana Westerinkillä. Sevrine ei ole hevosihminen, mutta leikkaussali-erikoissairaanhoitajan ammatista on toisinaan hyötyä hevostenkin kanssa.

 

Timoko on viisas. Ihan oikeasti.  Kuten Ranskassa sanotaan, siltä puuttuu vain puhekyky.

 

Timokon loppuviikko sujuu jokailtapäiväisen astumisen, vesikävelyn, laiduntamisen ja mahdollisesti kevyen juoksuttamisen merkeissä.

”Tärkein asia hevosvalmennuksessa on säästää hevosen psyykettä, mutta se ei ole erityisen helppo tehtävä”, Westerink sanoo. ”Pointti joka tapauksessa on siinä, että hevoselta ei voi pyytää aina maksimia, ei kisassa eikä valmennuksessakaan”, hän toteaa.

Samasta syystä Westerinkiä ei harmita Oslo GP:n meneminen sivu suun kovinkaan paljoa, vaikka voittorahat siellä isommat olisivat olleetkin.

”Ei niitä rahoja ilmaiseksi olisi annettu. Voi olla, että on jopa parempi näin. Jos heti Elitloppetin supersuoritusten jälkeen olisi pitänyt kohdata Univers de Pan, se olisi voinut olla juuri vähän liikaa.”

Oslo GP kylläkin oli Westerinkin kisaohjelmassa, mutta hän ei yllätyksekseen saanut sinne kutsua ja omiin kyselyihin tuli ennen Elitloppetia kieltävä vastaus. Elitloppetin jälkeen Oslon kisajohtaja luonnollisesti muutti mielensä ja otti heti yhteyttä Westerinkiin. Tässä välissä Kouvolasta oli kuitenkin ehditty jo tiedustella Timokoa sinne ja saatu myöntävä vastaus, joka piti.

Univers de Pan on kohdattava jossakin vaiheessa. Tämä kilpailu voi olla Prix de Washingtonin maili kesäkuun lopulla Vincennesissä.

 

Kymi GP:n numero 10 on huono numero, mutta lopputuloksen suhteen Westerink on enemmän kuin toiveikas. Monet miettivät, miten mahtaa käydä vanhenevan superruunan Commander Crowen ja Timokon kohtaamisessa.  Westerink tuhahtaa tällaisille spekulaatioille.

Commander Crowen saama unelmanumero kolmekaan ei riitä Westerinkin mielestä tekemään kisasta ”tasoitusajoa”.

”Ääh. En usko, että Commanderilla on mahdollisuuksia. Kisa on kuitenkin 2100 metriä. Ja vaikka Timoko onkin muiden takaa lähdettäessä alussa usein vähän jähmeä, se ehtii kyllä lähteä ajoissa kiertämään”, Westerink arvioi. ”Paljon on kiinni siitäkin, onko edestä lähtevä Bagley nopea avaaja vai ei. Kymppi on loppujen lopuksi parempi numero kuin kahdeksan tai yhdeksän, joka on kaikkien muiden armoilla.”

”Luotto on täysi Björn Goopiin. Goop on Ruotsin ajajamestari, Solvallan paras kuski ja mielestäni kansainvälisillä radoilla taidoiltaan ihan omaa luokkaansa. Hän hoitaa homman kotiin eikä tarvitse minulta yhtäkään neuvoa.”

Timoko palaa hiitiltä Richard Westerinkin, Jean-Yves Lhérétén ja hoitaja Angelique Beaufilsin silmien alla.

 

Timokon kisaura alkoi kaksi- ja vielä kolmivuotiaanakin laukkailujen merkeissä. Se näytti nopeutta, mutta ei aina pysynyt ravilla. Se oli tullut puolitoistavuotiaana Westerinkille ”suoraan sanottuna surkean näköisenä”.

”Se oli kamalan näköinen varsa pallomahansa ja pitkän karvansa kanssa. Jos sen olisi tuonut kuka tahansa muu kuin ystäväni Michel Charlot, van Klaverenin hevosia valmentanut tuttu treenari lounais-Ranskasta, ja jos minulla ei olisi aiemmin ollut Timokon velipuolta Paolo Couloncesia samasta emästä, olisin kieltäytynyt kunniasta. En kehdannut sanoa Charlotille kiitos ei.” Opetus sujui niin helposti, että Westerink oli varma, että varsa oli jo ajolle opetettu ja hänelle haluttiin tehdä jekku.

”Ajattelin, että Charlot pilaili kustannuksellani, kun ei tarvinnut muuta tehdä kuin nostaa valjaat selkään ja lähteä ajamaan”, hän muistelee.

Varsa tuntui tavalliselta, ei huonolta, muttei hyvältäkään.

”Kyllä se kuitenkin jotain positiivista sähkötti, ja kun se oli niin harmiton ressukka, se sai jäädä.”

 

Ravi vaan ei tahtonut luonnistua. ”Me emme heti keksineet mikä sitä kaksivuotiaana vaivasi”, Westerink muistelee. Hän pyysi oriin kärryille sekä Jean-Michel  Baziren että Paul Vercruyessen. Kumpikaan ei saanut oritta kohdilleen.

Vercruysse kuitenkin tunnisti laadun ja mainitsi Westerinkille mielipiteenään, että kunhan laukkaongelma ratkaistaan, ori on ”jos ei kansainvälinen tuleva huippu, niin hyvä hevonen kuitenkin”.

Westerinkin eläinlääkäri ja seppä löysivät asiaa pähkäiltyään sylttytehtaan etukavioista. ”Jossain vaiheessa mietimme jopa painoputsien käyttämistä, mutta lopulta tehtiinkin päinvastoin ja seppä nappasi kärjen pois. Se auttoi kertaheitolla ja hevonen meni hiitillä yhtätoista Enghienissä, kun kokeiltiin uutta balanssia”, Westerink muistelee.

Vika paikallistettiin oikein. Kolmivuotiaana Timoko voitti Westerinkin ajamana ensimmäisen lähtönsä Vincennesissä tammi-kuussa.

”Mutta oikeastaan vasta helmikuussa, kun Timoko hävisi maalilaukan takia groupe II-lähdössä Vincennesissä ikäluokkansa parhaalle eli Tusconille, tiesin, että minulla on valjaissa huippuhevonen”, Westerink muistelee.

Myöhemmin kaudella ori nousikin ikä-luokkansa huipulle voittamalla groupe I-kilpailuista Prix Albert Vielin ja kolmivuotiskriteriumin.

Nelivuotiaana se voitti nelivuotiskriteriumin ja Criterium continentalin. Viisivuotiaana tuli Prix d’Amériquen viides sija, ja kärkisijoja muissakin groupe 1-kisoissa. Kuusivuotiaana Timoko voitti avoimen Grand Criterium de Vitessen aikaan 10,2a. Prix de l’Atlantique-voitto tuli niin ikään kuusivuotiskaudella.  Elitloppetissa Timoko oli karsinnassa ja finaalissa kolmas. Prix René Balliéressa Timoko oli toinen ennätyksellään 10,0a.  UET Trotting Mastersin finaalissa Timoko oli toinen Ready Cashin jälkeen.

 

Ajattelin, että Charlot pilaili kustannuksellani, kun ei tarvinnut muuta tehdä kuin nostaa valjaat selkään ja lähteä ajamaan.

Richard Westerink saatuaan Timokon opetukseen valmentajaystävältään

 

Seitsenvuotiskausi eli kuluva kausi alkoi kahden edellisen vuoden tavoin Prix d’Amériquessa, jossa Timoko oli viides. Elitloppet-voitto tuli toukokuussa ja on toinen oriin uran päätavoitteista. Enää ei puutu kuin Prix d’Amérique, jonka vuoro on ensi tammikuussa.

Pitkään Westerink ajoi oritta itse, mutta vuonna 2013 ohjiin sai astua kansainvälinen narumies Jos Verbeeck, joka ohjasti aina viime keväälle asti parinkymmenen startin putken pääasiassa kärkisijoja groupe 1-kisoissa.

Viime toukokuusta lähtien, tarkkaan ottaen Prix de Kerjacuesista, uusi luottokuski on Ruotsin Björn Goop. Goopia Westerink on kaavaillut kaikkiin tuleviin arvokisoihin: ”Taitava ammattilainen, ja sopivasti käytettävissä”, Westerink muotoilee.

Timokolla tiedetään olevan kroonistunut punkkitauti borrelioosi, joka on yleinen lounais-Ranskassa. Juuri nyt tauti on aisoissa eikä ole aktivoitunut yli vuoteen. Joskus aiemmin ori joutui jättämään kalkkiviivoilla väliin tärkeitä kisoja borreliabakteerin aktivoiduttua. Kun bakteeri jyllää verenkierrossa, hoito on rankkaa antibioottitykitystä suoraan suoneen.

Timokosta sanotaan, että ”se ei ole sukua kenellekään”. Tämä on ehkä liiankin vähättelevästi todettu, mutta  Timokon ranskalaisranskalainen sukupaperi ei ole maailman hohdokkain. Sen isän Imokon suurin ansio ranskalaisjalostajien mielestä on olla kovuutta ja suorituskykyä periyttävän siitosjätin Viking’s Wayn poika. Jag de Bellouet on näin ollen Imokon veli eri emästä. Imoko itse oli melko tavanomainen kilpahevonen 14,6-ennätyksellään, mutta on jättänyt Timokon ohella muitakin hyvin tienanneita jälkeläisiä.

Westerink näkee kuitenkin laatua erityisesti Timokon emälinjalla, joka on ”täynnä klassisia tammoja”.

Timokon emän, Paul van Klaverenin omistaman Kiss Me Couloncesin ura jäi lyhyeksi, vain yhden kauden mittaiseksi. Van Klaveren astutti sen kymmenen kertaa, ja viisi kertaa omalla oriillaan, Imokolla. Timokon kolmas emä Vanina B oli aikansa parhaita kilpatammoja Ranskassa ja pärjäsi myös siitoksessa: muun muassa Elitloppet -voittaja Jorky on Vanina B:n jälkeläinen. Neljäs emä La Coulonces sijoittui aikanaan toiseksi Criterium de Vitessessä Nizzassa.

”Takavuosina pääsi käymään niin, että hevonen oli hyvinkin kipeä kaikkialta kehostaan. Mutta viimeisimmästä taudinpurkauksesta alkaa olla jo aikaa ja luulen, että bakteeri on saatu karkoitettua sen elimistöstä”, Westerink sanoo. ”Ja eläinlääkäri on samassa luulossa.”

 

Richard Westerink on hollantilainen. Hän muutti Ranskaan viitisentoista vuotta sitten, koska ”raviurheilu Hollannissa on täysin kuollut”.

”Siellä juostaan neljänsadan euron ykkösrahoista. Ei ole toimivaa totopeliä, ei mitään.”

Ranska tuntui raviharrastajan ykköspaikalta, mutta Westerink ei katsonut järkeväksi siirtää toimintaansa Normandiaan tai edes Pohjois-Ranskaan.

”Ranskalaiset eivät hirveästi luota ulkomaalaisiin. En olisi saanut valmennettavia niillä kentillä, joilla pelaavat kaikki suuret nimet. Päätin siis sovinnolla lähteä vähän syrjemmälle”, Westerink kertoo.

Hän aloitti työskentelemällä seutukunnan ykköstreenarilla, myös hollantilaisella Tjitse Smedingillä vuonna 2001, mutta siirtyi pian ranskalaiselle Michel Charlot’lle. Charlot’lla hän lopetti muutaman vuoden kuluttua. Oman hevosyrityksen alku on vaikea ja Westerink teki kahta vuoroa: päivät tehtaassa ja illat omassa hevosyrityksessään.

”Se oli kovaa aikaa, mutta hyvinhän siinä kävi”, Westerink naurahtaa.

 

 

 

Vieläkö jalka nousee?

Kolme ja puoli miljoonaa euroa pitkällä urallaan tienannut Commander Crowe on superruuna, joka ei esittelyjä kaipaa. Ainoa kysymys on, vieläkö se viitsii.

Tähän kysymykseen ruunan pitkäaikainen hoitaja Karoliina Oinonen vastaa myöntävästi maanantaina Commanderin kotitilalla Haras de Ginaissa. Valmentaja Fabrice Souloy ei ollut vielä palannut kisamatkalta Oslossa.

”Commander on oikein hyvässä kunnossa. Ja jos lähtöpäivän aamuna ruokakuppi on tyhjä, voin luvata, että vaikka altavastaajina Kouvolaan lähdetäänkin, Timoko ei saa ainakaan mitään ilmaiseksi”, Oinonen kertoo.

Souloy oli kerrankin tyytyväinen myös rata-arvontaan.

”Kolmonen on supernumero. Tällä numerolla Kouvolassa juostaan oikein mielenkiintoinen tasoitusajo!” Oinonen hehkuttaa.

Viime viikonlopun voitto Hollannin Volwegassa 15-aikaan helpossa seurassa ei itsessään todista mitään, ja lähdön katsonut voisi jopa todeta maalipaalun pelastaneen superruunan, mutta Oinosen mielestä ajotapa kertoo paljon.

”Robin ajoi kellon kanssa ja piiska taaksepäin – tuli viimeisen puolikkaan 8,6. Hän tiesi tarkkaan mitä teki”, Oinonen väittää.

Yksitoistavuotiaan kilpailu-ura Ranskassa on päättynyt ikäpykälän takia, mutta myös kansainvälinen ura meinasi joutua katkolle. Commanderin siirtymistä viettämään eläkepäiviä ruotsalaisomistajansa Barbro Villborgin tilalle Ruotsiin mietittiin viime syksyllä, kun ruunan hankoside reagoi. Ruuna laitettiin koko alkutalveksi laitumelle. Oliko syy laidunlevossa vai missä, mutta hankoside parani itsestään ja ihmeparaneminen todettiin, kun Prix d’Amériquen jälkeen Ginaissa kävi eläinlääkäri muissa asioissa, ja Souloy pyysi samalla vilkaisemaan jalkaa.

Ruunaa valmennettiin uima-altaassa kuutisen viikkoa ja toukokuussa kärryille nousi uusi kuski, kolmevitonen Robin Bakker, hollantilainen nouseva kyky, joka ajoi ruunalla toukokuussa kotiratansa Volwegan rataennätyksen 12,7.

Commanderin seuraelämässä on tapahtunut muutoksia parempaan suuntaan, sillä on nykyään laidunkaverit: tammat Artemis Turgot, Moving On ja Ranya Lest eli ”tytöt”. Tytöt pitävät Commanderia kuninkaanaan.

”Uusi järjestely on saanut Commaderin hyvin syömään, sillä tammat ovat paitsi mustasukkaisia Commanderista, myös nahistelevat jatkuvasti keskenään ruoista ja Commanderille tulee huoli, jääkö sille itselleen ruokaa lainkaan”, Oinonen nauraa.

 

Lisää teemasta: Kymi GP 2017