Ihmeruuna. Arvonimi, joka liitetään vain todella hyvien ravurien eteen. Suomen raviurheilussa titteliin ovat yltäneet vain Reipas, Topi, Vonkaus ja viimeksi Olle – Ypäjän punainen ruuna. Olle oli varsana ”ruma ankanpoika”, jota yhteislaitumella syrjittiin ja varsa jäi joka käänteessä häviölle. Mutta oppiessaan ravaamaan Olle näytti muille. Se kohosi 1970-luvun puolivälissä suomenhevosten ykköspaikalle ja keräsi suunnatonta ihailua. Ollesta oli kasvanut ihmeruuna!

Olle syntyi myöhäisenä syysvarsana elokuun alussa. Näin se jäi kehitykessä jälkeen ja oli aina kärsimässä syrjintää. Ypäjän hevosjalostuslaitumella muut kookkaammat ja voimakkaammat varsat imivät sen emältä maitoa ja kun varsat siirrettiin yhteiskarsinaan jäi Olle sielläkin alakynteen. Ruoka katosi ahneimpien suihin ja Ollelle jäi vain muruset. Ollesta tuli arka. Se oli pieni ja ruma. Siihen aikaan Ypäjällä valittiin siitosyksilöt pääasiassa rakenteen perusteella ja Ollen vaatimaton olemus sai aikaan nopean ruunauspäätöksen. Arkuus säilyi Ollessa ja hevosen sai opetettavakseen Tauno Lintunen. Mies tunnettiin ongelmahevosten käsittelijänä ja hän työskentelikin kärsivällisesti Ollen kanssa. Olle kilpaili kerran Valtion Hevosjalostuslaitoksen omistuksessa kun Olle oli kolmevuotias. Se tapahtui Oripään maatieajossa 6. syyskuuta 1969. Tuloksena oli voitto ajalla 2.12,5 ja rahaa tuli valtiolle 15 markkaa.

Mutta Olle oli ruuna ja niin se sopi Hevosjalostuslaitokselta myytäväksikin. Ypäjällä työskentelevä Timo Takkinen osti nuoren ruunan edullisesti yhdessä Auvo Kareen kanssa. Näin Olle muutti Auvo Kareen talliin. Nelivuotiaana Olle ei kilpaillut, mutta 5-vuotiaana se tuli heti tammikuussa radalle. Kiikalan Hirsijärvellä kilpailtiin jääravit ja Olle voitti lähtönsä 58,9-tuloksella. Rata oli märkä ja pehmeä, minkä lisäksi tuuli heikensi tulosta. Totokansalle Olle esittäytyi ensimmäisen kerran Porissa 31. tammikuuta, samana päivänä kun Ranskassa Tidalium Pelo voitti Prix d’Ameriquen. Tuloksena oli voitto selvällä 0,7-sekunnin erolla ennen Matin Merkkiä. Kerroin oli vain 3,21, joten Ollen juoksijanlahjat olivat alusta alkaen yleisön tiedossa.

Ollen ennätykset paranivat lupaavalla tahdilla, mutta jatkossa ruunan kilpailumenestys oli ailahtelevaa. Näin sen voitot olivat totokertoimien valossa useimmin yllätyksiä. Syyskaudella Ollen esitykset heikkenivät, mutta humppilalainen Anja Elolampi ei jättänyt Ollen kehumista. Hän kertoi Ollesta isälleen Johannes Elolammelle. ”Tule isä katsomaan Ollea raveihin, sanoi tyttäreni minulle ja niin minä lähdin”, muistelee Johannes Elolampi vuoden 1971 syksyä. ”Olle oli hänen mielestään kulkijahevonen, mutta se ei jaksanut vain loppuun.”

Johannes Elolampi

Yllättävä kauppa

”Olle juoksi kyllä helposti, mutta kun tuli loppusuora ja ruuna oli jo väsynyt, se oli oppinut puolustautumaan muita vastaan vetäytymällä ulos niiden eteen”. Ollen toinen omistaja Auvo Kare tuli Elolammen puheille raveissa. ”Kare tarjosi osuuttaan myytäväksi 3500 markkaan. Sanoin, ettei minulla ole kuin 3000 markkaa. Aikamme tinkasimme ja sitten Kare löi kaupan kiinni. En kuitenkaan uskonut vielä kaupan syntyneen. Menin sen vuoksi hieman epäillen seuraavana päivänä tiedustelemaan häneltä, oliko eilinen kauppa yhä voimassa. Kare vastasi kyllä ja niin Olle muutti meille aivan yllättäin.”

”Olin jo aikonut lopettaa hevosten pidon sen jälkeen kun viimeinen ravurini Aro Miro oli viety teuraaksi. Olin päättänyt keskittyä vain lehmiin, mutta niin vain navettaan tehtiin tilat Ollelle ja innostuin uudestaan raviurheilusta. Kun hevonen tuli meille se oli täysin ontto. Se oli köyry kuin riisitautinen. Se oli tietysti varsana jäänyt vähemmälle sapuskalle, kun oli niin arka. Sovimme Takkisen kanssa, että hän vastaa ohjastamisesta ja kengityksestä, me taas valmennuksesta. Päätimme panna Ollen lepoon ja syöttää se hienoon kuntoon.”

Hunajaa ja luonnontuotteita

Elolammen perhessä Olle pääsi yksilölliseen hoitoon ja sitä pidettiin niin hyvin, ettei hevosta paremmin voi huoltaa. ”Ollella oli hyvät ruokahalut, mutta sitä ei uskaltanut ruokkia alussa äkkinäisesti, kun tiesi miten vähän se oli tottunut syömään. Olle oli niin huonossa kunnossa alussa, että hikosi kävelytettäessäkin. Nopeasti se kuitenkin virkistyi ja lenkeillä huomasin selvästi miten askel keveni päivä päivältä”, muistelee Johannes Elolampi, jolla oli aikaa ja kärsivällisyyttä hoitaa ruunaa.

Olle oli tallin ainoa hevonen ja se kiintyi nopeasti ihmisiin. Varsinkin naapurien pikkulapset olivat Ollen todellisia ystäviä, ja kun ruuna kuuli kaukaakin lasten äänet, se tervehti niitä iloisella hirnahduksella. ”Ollelle syötettiin monipuolista ruokaa – hunajaa, tuoremehua ja muita luontaistuotteita lisättiin aina joskus piristeeksi ruokavalioon. Marjojen, pajujen ja koivujen keväiset lehdet olivat myös Ollelle herkkuruokia.”

Keväällä huhtikuussa Olle palasi 6-vuotiaana kolmen kuukauden tauolta radalle Forssassa. ”Eivät siellä kait’ hevosmiehet oikein uskoneet, että Olle on sama hevonen mitä syksyllä. Tämä kilpailukausi sujui kyllä hyvin, mutta Olle ei vielä silloin ollut saanut riittävää voimaa. Sillä oli valtavan pitkä askel ja tämä vaati aina valtavan paljon voimia.”

Heinäkuussa Olle alitti ensimmäisen kerran tähtirajan Riihimäellä seuratessaan lyhyessä ryhmässä Tamaran ja Puuterin perässä kolmanneksi ajalla 29,7. Tasoitusajoissa Olle juoksi usein ja joutui lähtemään paljon pitkiltä takamatkoilta. Näin tasoitusennätys parani 6-vuotiskaudella 30,3:een.

Olle uransa alkutaipaleella.

Olle, reki ja sauna

Seuraavana talvena Olle piti jälleen tauon ja valmennus sai hevoseen jo tarpeeksi voimaa. Elolampi ajoi ruunalla neljän kilometrin lenkkiä ympäri. ”En ajanut koskaan liikaa. Lopetin ajamisen aina niin, että ruunalle jäivät oikein kovat menohalut lenkin jälkeen. Tärkeintä oli, että Ollea kävelytettiin aina ajon jälkeen vähintään tunnin ajan. Näin hevonen oli vielä vanhanakin notkea ja lihakset pysyivät hyvinä. Kilpailukausina Ollea saunotettiin ja siitä ruuna näytti pitävän paljon. Sitä lyötiin vihdalla ja pestiin kuumalla vedellä. Voi, kuinka Olle nautti siitä”, muistelee rouva Linnea Elolampi.

Valmennuksessa Olle oli aina innokkaasti mukana ja se liikkui pihassa vapaasti kuin kotilemmikit ikään. ”Olle piti huolta kunnostaan ja spurttaili pihassa. Ainoastaan reki oli sille kauhistus. Se oli varsana varmasti saanut kammon rekeen eikä sitä uskaltanut valjastaa Ollen perään kuin sulalla maalla tai sitten pehmeässä hangessa. En tiennyt mitään tästä rekikammosta, kun ensimmäisen kerran valjastin Ollen sen eteen. Olle rynnisti vauhdilla eteenpäin. Oli juuri syysjäätiköt teillä ja meno näytti vaaralliselta. Olin kuitenkin laihemmassa kunnossa enkä silloin uskonut, etteikö mies pidä hevosta kurissa. Sain muuttaa käsitystäni ja hypätä kyydistä, niin lujaa Olle kaasutteli. Siinä hypyssä minulta repesi lihas polven yläpuolelta ja Olle karkasi kauaksi kilometrien päähän”, muistelee Elolampi.

”Kun Olle oli kesäisin kunnossa, ajelin kyllä viljapellon reunoja ja ruunassa oli silloinkin ruutia. Tuntui kuin reki olisi ilmassa lentänyt, kun Olle irroitti täyden vauhdin päälle.”

Ihmeruunat peräkkäin, Olle ja Vonkaus.

Nousu huipulle

”Toisen valmennustalven jälkeen Olle alkoi jo jaksaa ja nyt se juoksi loppusuoratkin suoraan. ” Seitsemän ikäisenä Olle teki nopeata nousua suomenhevosten huipulle. Se oli jo Seinäjoen Suviyössä toinen Vieterin jälkeen ja kohosi loppusyksyn menestyksekkäimmäksi suomenhevoseksi. Käpylä Grand Prixissä se ei kunnioittanut nimeä Vonkaus, mutta hävisi tälle kuitenkin. Maajoukkue – Lehdistö -ajossa. Lahden Fritz Buttenhoffin muistoajossa ja Käpylän Ostrobotnian pokaalissa Olle korjasi vahvasti kirien voitot.

Sama vauhti jatkui seuraavana vuonna ja Olle vakiinnutti paikkansa kolmen parhaan joukossa seitsemäksi seuraavaksi vuodeksi. Alkuvuodesta Olle sairasti flunssan, mutta syksyllä ruuna vertyi niin kovaan kuntoon, että kohosi kauden voitokkaimmaksi suomenhevoseksi. Syys-marraskuussa ruuna voitti 11 perättäistä ykköstä ja otti vuonna 1974 30 voittoa. Vieteri ja ruuna Vonkaus olivat Ollen pahimmat vastustajat.

Kun Olle oli 9-vuotias, oli se uransa huipulla. Vuodessa kertyi voittoja peräti 37 ja yhdessä Vieterin kanssa Timo Takkisen ohjastama ruuna hallitsi muita suomenhevosia ankaralla kädellä. Olle ja Vieteri kohtasivat vuoden aikana 13 kertaa ja hevosten tasaisuudesta antaa parhaimman kuvan se, että Olle voitti näistä kuusi lähtöä ja Vieteri siis seitsemän. Ollen rahasumma 124 450 markkaa oli silloin ennätys vuodessa ansaituksi määräksi. Ollen ennätys kaunistui jo 24,6:een ja huonoin sijoitus sillä oli neljäs. Tämä kertoo varmuudesta ja loistavasta kilpailukunnosta. Tuoppi, Erilo-juoksu, Buttenhoffin muistoajo olivat Ollen juhlaa.

Vuonna 1976 Olle oli jälleen vuoden eniten rahaa ansainnut suomenhevonen. Tilaston ykköspaikka irtosi 127 600 markan ansioilla. Kymmenvuotiskautensa Olle aloitti jo varhain keväällä poimien kaikki huomattavimmat ykköset Käpylän kevätkaudella. Huhtikuussa Ollen kunto katosi, mutta heinä-elokuussa ruuna voitti kaikki 12 kilpailuaan – joukossa mm. Erilo-juoksu, Festivaaliajo, Tammerajo, sekä Toivo Pohjalan ja Alopaeuksen muistoajot sekä Familon-ajo.

Ollen ja Vieterin yhteenotot olivat odotettuja ja ikimuistoisia.

Ainoa, joka voitti Vieterin

11-vuotiaana Olle oli edelleen ravihuipulla vanhan tuttavansa Vieterin kanssa. Se oli vuonna 1977 ainoa hevonen, joka näytti kuningas Vieterille takakavioita. ”Suurmestaruus oli suurin voitto, mihin Olle ylsi”, muistelee ohjastaja Timo Takkinen. ”Vieteri oli silloin huipputerässä, mutta joutui häviämään Ollelle selityksittä.”

Ollea alkoivat kuitenkin jalkavaivat jo hieman kiusata ja ruunan kilpailukausi oli huomattavasti edellisiä niukempi. Voittoprosentti oli Ollella kuitenkin mukavasti yli 50:n. Vuonna 1978 Ollen rinnalle kohosi uusia oreja. Vokker ja Vilari nousivat kärkeen, mutta Olle oli vuoden eniten voittoja kerännyt suomenhevonen. Olle avasi kauden Hankiravien voitolla Vermossa ja todisti viihtyvänsä myös pääkaupungin uudella radalla; Käpylässähän Olle oli käytännöllisesti katsoen lyömätön ja Hankiravien ykkönen oli sille jo neljäs. 12-vuotiaana Olle vieraili myös Ruotsissa syksyllä ja hävisi ainoastaan Norjan kylmäveri-ihmeelle Vintillalle.

Seuraavana vuonna 1979 kun Vekseli nousi kuninkaaksi sai Olle hyvityksen Vintillalle kärsimästään tappiosta Mikkelissä, missä se voitti kuraisissa olosuhteissa Vintillan tuloksella 23,6. Vintillan aika 23,9 oli rodun tammojen ennätys. Kauden huippu oli kuitenkin Saimaa-ajo, missä Olle paineli Vieterin vanavedessä huikean ennätyksensä 21,8, kaikkien aikojen kolmanneksi nopeimman tuloksen. Olle voitti Saimaa-ajon kokonaiskilpailun 2100 metrin vahvan esityksen turvin ja ennätysjuoksu jäi omistajien mieleen. ”Täytyi Ollen olla mahtava hevonen, kun se juuri flunssasta selvittyään toipilaskunnossa teki tuollaiset suoritukset”, huokaa Elolampi.

”Saavuimme kilpailuun vain tuntia ennen, ja 400 kilometrin automatkan jälkeen se oli liian pieni rentoutumisaika hevoselle. Verryttelyaika jäi liian pieneksi ja keskityin vain voittoon kokonaiskilpailussa. Se olisi mennyt paljon lujempaa 2100 metriä kuin syntyneen 24,0, jos olisin ajanut vain ennätystä”, vakuuttaa Takkinen.

Rinnakkain Ollen ja Vokkerin 11 sentin kokoero tuli esiin.

Harvoin syntyy Ollen veroista

”Vieteri oli Ollen kovin vastustaja, se oli sellainen tankki, että voitto siitä lämmitti aina mieltä”, tunnustaa Takkinen. ”Mutta oli Ollekin hevonen, jollaisia syntyy vain harvoin. Sillä oli kovat hermot ja sitä oli hyvä käsitellä niin matkoilla kuin tallissa. Uskon, että jos Olle olisi ollut ori, roikkuisi sen tallin seinässä myös kuninkaan seppele.”

”Olle ei suostunut edes lähtemään hevoskuljetusautoon jos sitä vaivasi jokin, mutta kun ruuna oli kunnossa, meni  se iloisesti hirnuen nopeasti autoon ja olisi heti kilpailunkin jälkeen halunnut nousta takaisin autoon ja lähteä kotiin”, muistelee Elolampi. ”Olle ei pelännyt kilpailuissa muita hevosia. Se oli oppinut voittamaan ne, ja itsetunto oli kohonnut.”

”Kotitallissa Olle oli kuitenkin tottunut olemaan yksin ja se loukkaantui suunnattomasti, kun meille ostettiin tamma Balalaikka. Olle oli vapaana pihassa ja ryntäsi pitkälle karkuun, kun Balalaikka tuotiin. Se palasi kotitalliin vasta kun näki, että tamma oli viety naapuritalon tarhaan” nauraa Linnea Elolampi.

”Olle oli luonteeltaan ihana ja se antoi kilpailuissa kaikkensa”, kehuu Takkinen. ”Olle latautui kilpailuun näkyvästi. Se ikään kuin torkkui silmät kiinni ja pää nuokuksissa ja monet ihmettelivät, aiotaanko tuolla hevosella kilpailla. Mutta kyllä ruunan ilme kirkastui, kun se ajettiin esittelyyn.”

Olle ehti voittaa Vermossakin, Käpylässä se oli legenda.

Jalkavaivat haittasivat

Vuonna 1980 Ollen jalkavaivat alkoivat jo haitata ja ruuna voitti enää yhdeksän kertaa. Se teki silti vielä Tähtisprintterissä uuden tasoitusajon SE:n 25,2, jonka pystyi vasta Vekseli vuonna 1982 rikkomaan. Vuonna 1981 Olle nähtiin enää Hankiraveissa, missä se sijoittui toiseksi. Tämän jälkeen Ollen jalkavaivat kasvoivat niin suuriksi, että kilpakentät oli jätettävä. Tänä vuonna tammikuun 19. päivänä ruuna Olle päätettiin viedä teuraaksi. Ihmeruunan jalkaviat eivät enää parantuneet ja niin Olle matkasi viimeisen kerran autossa.

”Olle ammuttiin matkalla. Se oli erikoistapaus, ettei Ollen tarvinnut nähdä teurastamoa”, valaisee Elolampi. ”Kyllä silmäkulmat kostuivat kun Olle tallista lähti.”

”Olle oli aina kuin perheenjäsen. Puhuimme sille ja kyllä se näytti ihmeen paljon meitä ymmärtävän. Ollen jälkeen eivät muut hevoset ole nousseet samanlaisen huolenpidon kohteeksi. Se oli ainutlaatuinen”, vakuuttaa Linnea Elolampi.

”Pitkäksi aikaa jäi tyhjä tunne kun Olle lopetettiin”, sanoo Timo Takkinen.

Lukijalle saatteeksi

Vuonna 1982 Hevosurheilulta ilmestyi kaksi kuvastoa. Kevään jalostuskuvasto ja myöhäissyksyn talvikuvasto. Tämä Tapio Mäenpään kirjoittama artikkeli oli jälkimmäisessä, eli se oli tehty reilu puoli vuotta Ollen kuoleman jälkeen.

Olle oli 1970-luvun suurimpia kilpahevosia radoillamme. Se oli täyskokoinen myös kooltaan, säältä 164 senttiä ja hieman romuluisen oloinen. Se muistutti hyvin paljon isäänsä, Ypäjän perusoriisiin kuulunutta Uskotonta. Ollen emälinja ei sen lisäksi pystynyt jättämään yhtään juoksijaa ja sammui lopulta Ollen emä Sohveen – jolle jäi Ollen lisäksi vain yksi starttaamaton orijälkeläinen.

Olle syntyi 1.8.1966 Valtion hevosjalostuslaitoksen kasvattamana ja kuoli 19.1.1982. Sen voittosumma jäi harmittavan vähän auki markkamiljonääristä, lopulliset numerot olivat 920 525 mk. Yhteensä Olle juoksi kilpaa 355 kertaa vuosina 1969 – 1981. Statistiikaksi sille muodostui  185-86-30. Ennätykset olivat 21,8a ja 25,2.

Harri Lind