Paristoissa piisaa virtaa

Artikkeli on julkaistu lähikuvana 27.12.2013.

Tapio Perttunen on luonnonlakeja vastustava ilmiö suomalaisessa raviurheilussa. Vastoin yleistä käsitystä ikiliikkuja on keksitty.
Raviurheilu on katsantokannasta riippuen äärimmäisen julma tai totaalisen oikeudenmukainen laji. Hevosen voi yksi tappio muuttaa kansallissankarista turhanpäiväiseksi toppariksi. Siinä ei menneet menestykset paljoa paina, eikä todennäköiset tulevatkaan. Esimerkkejä tähän tuskin tarvitaan, jokainen varmaan muistaa sellaisia aivan lähimenneisyydestäkin.
Ohjastajan vuoristorata noudattaa hevosen kanssa samaa kaavaa, mutta valmentajalta siedetään aiempaa heikompaa menestystä pidempään. Joskus heikompi kausi voi kestää jopa kuukaudenkin, ennen kuin sanotaan, että tämä treenari on eilistä. Allan Korpea lainaten, silloin olet tupakannatsan arvoinen.
Sellaista kiintotähteä ei Suomen ravimaailmaan ole syntynytkään, ettei häntä joskus olisi iltapäivän kulkijaksi liian varhain tuomittu. Tapio Perttunen on ollut Suomen nykyraviurheilussa – kun sen lasketaan alkaneen 70-luvun puolivälissä – aina. Eli kiintotähti jos kuka, mutta…
”Kyllä olisi tämä haastattelu ollut erilaista tehdä kolme kuukautta sitten”, Perttunen sanoo haastattelupäivänä, kun hän vastailee kysymyksiin Orimattilan tallissaan vaihtaessaan hiitattavan rattailta toiselle.
Tämä on jo kohtalaisen paljon sanottu Tapio Perttuselta, jonka elämänasenne tuntuu ihailtavasti vaihtelevan jossakin perus- ja yltiöpositiiviseen välimaastossa. Loppukesästä Perttuselta löytyi puolentoista kuukauden jakso, jolloin valmennustalliin tuli yksi voitto.
”Huonomman jakson aikaan ei pidä ruveta tempomaan eri suuntiin ja kokeilemaan. Pitää vain luottaa omaan tekemiseen tai muuten on äkkiä aivan metsässä.”
Yhden kauden sisään voi mahtua nousua ja laskua ja syksyn myötä Perttusen
valmennettavat ovat menestyneet jälleen laajalla rintamalla. Kärkenä tietenkin Yahuu Hossin St Legerin voitto SE-ajalla. Suurkilpailuvoittaja nostaa aina koko tallin parrasvaloihin.
”Yksittäiset hyvät hevoset voivat vääristää tilastoja. Valmentajalla voi olla yksi kauhea hevonen, mutta muut eivät mene mihinkään ja tilastot näyttävät hyvältä.”
Perttusellakin oli monta vuotta tallin johtotähtenä kauhea hevonen, mutta ei hän silti toki ollut Saran Salaman menestyksen varassa.
”Tottakai Saran Salaman huippuvuodet merkitsivät meille paljon, mutta olihan siinä muitakin pärjääviä. Raviurheilu on kuitenkin sillä tavalla pääasiassa välineurheilua, että pitää olla oikeat hevoset.”
Kun yksi hevonen juoksee useampana vuotena toistasataatuhatta, niin sen kilpailu-uran loppuminen jättää kuitenkin melkoisen aukon.
”Silloin nautitaan huippuhevosen kanssa menestyksestä kun sen aika on, mutta kun se on ohi, niin töitä tehdään edelleen ihan samalla tavalla. Olen jo tottunut siihen, että hyviäkin hevosia menee ja tulee.”
”Esimerkiksi Einarsin juoksi Suomessa, Ruotsissa, Saksassa, Itävallassa, Norjassa, Tanskassa ja Hollannissa. Saman hevosen kanssa sai niin paljon reissata. Sitten tuli aika, että sen kilpailu-ura loppui, mutta minun valmentajan elämäni jatkui.”
Perttuselle luonteenomaista onkin mennä eteenpäin, hän ei turhaan jää märehtimään vastuksia, mutta ei myöskään leijaile loputtomasti menestyksen hetkellä. Hän kertoo anekdootin, jolla jalat pysyvät maassa. ”Ponnettarella (kuningatar Hipon emä ja kuningas Saran Salaman emänemä) mentiin viikkoa ennen Kouvolan vuoden 1973 kuningatarkilpailua Sodankylään ja minun oli tarkoitus ajaa siellä rataennätys.”
”Olin aika kovaa poikaa mielestäni ja menin kypärän lippa taivasta kohti auton taakse, että nyt näytetään. Ei muuta kuin kauhea laukka ja hylky samoin tein.”
”Paikallinen lehtikin kirjoitti seuraavana päivänä, että Ponnettaren kenraaliharjoitus piloille. Se oli Lapissa iso asia, kun maakunnan hevosella oltiin menossa kuningatakilpailuun. Kyllä hävetti, viikkoon ei jostain syystä tullut asiaa kylille.”
”Se oli hyvä opetus ylimieliselle 16-vuotiaalle pojannulikalle, joka piti itseään jo aika suitsimiehenä. Se on jäänyt mieleen ja tulee aina mieleen jos joskus alkaa tuntua, että tässähän jotain ollaan. Ei tällä alalla kenenkään parane ruveta pullistelemaan, oppimista riittää ihan jokaiselle.”

Zeus on ollut Perttusen syksyn menestyksen airueita. Tapio kehui sen kykyjä kovasti jo kahden vuoden takaista Hevosurheilun nelivuotiskatsausta tehtäessä, mutta vasta nyt se on alkanut todella lunastaa valmentajansa toiveita.
”Zeus juoksee vieläkin raskaalla balanssilla ja etupää tahtoo jäädä alle. Kun se voimistuu, sitä saa kevennettyä ja kovien starttien myötä se menee eteenpäin, niin se paranee vielä paljon.”
”Pää sillä on kohdillaan. Se on jarruttelujen takia vielä laukkaillut, mutta se jarruttelu on tavallaan positiivista. Se heittää vaihteen pois päälle, mutta kun käsket sitä, niin se lähtee liikaakin. Se vastaa pyyntöihin, eikä ole mitenkään mötkylä.”
Huomisissa Jokimaan finaaleissa oritta ei nähdä, vaikka se paikan sinne marraskuisella Turun voitollaan ansaitsikin.
”Sen startin jälkeen päätettiin, että laitetaan se tauolle. Finaaleihin oli pitkä aika pitää sitä vireessä. Tullaan takaisin joskus maalis-huhtikuulla. Sen kanssa voi vaan mielenkiinnolla odottaa, mitä tulee. Isänsä saappaat on isot täyttää, mutta ilman takapakkeja siitä tulee jonkinlainen avoimen sarjan hevonen.”
Ne täytettävät saappaat kuuluvat tietenkin Saran Salamalle. Zeus on kolminkertaisen ravikuninkaan toistaiseksi paras jälkeläinen.
”Se on kumma, ettei Salama ole ollut sen parempi periyttäjä. Se on kuitenkin nopea, hyväsukuinen ja helpporavinen. Sen varsat eivät ole aikaisia, eikä se ollut itsekään. Olihan se neli - viisivuotiaana hyvä, mutta ei huippu.”
”Ne rupeavat menemään kuusivuotiaana, mutta tänä päivänä niiden pitäisi mennä nelivuotiaana sillä tavalla, mitä ne nyt menevät kuusivuotiaana. Ne tulee jälkijunassa, vaikka onhan ne tänä vuonna kuitenkin ottaneet paljon voittoja.”
Tapio ei ihmettele, jos tässä käy samalla tavalla kuin Ponnettaren varsojen Hipon ja Vipon kanssa. Hipo oli ravikuningatar, mutta epäonninen siitoksessa. Vipo meni 32,2a, mutta on aikamme parhaita periyttäjiä.
Ehkä se mitä Saran Salama ei ole pystynyt sukunsa lahjoista jättämään jälkeläisiinsä, onnistuukin sen velipoika Sirpan Sisulta 24,0.
”Sisun ensimmäiset varsat ovat kolmivuotiaita ja niitä on vain kourallinen. Sen ensimmäinen startannut meni heti 1.37 voltista. Se voi olla hirmuperiyttäjä, vaikka Salama ei ole ollutkaan sellainen mitä odotettiin.”
Perttunen odottaa myös Ponnettaren emälinjan vahvana jatkuvaa eloa.
”Vipon varsa ja Vipon varsanvarsa tekevät lisää varsoja ja siellä on mielenkiintoisia tulossa. Suku menee eteenpäin ja kyllä minä odotan, että sieltä tulee vielä hyviä. Seuraava radoilla on varmaan Antin Muru, tosi hyvin treenaava kolmevuotias.”
Yahuu Hoss on toinen syksyn suuren profiilin hevonen Perttusen tallista. SE-tamma kuului seitsemän varsan joukkoon, jotka porukka - jossa Tapiokin on mukana - osti Hoss-hevosia kasvattavilta Härmälöiltä.
Reima Salonen on jäänyt porukasta pois ja hevosista on Perttusen tallissa vielä kolme.
”Kaikki tehtiin sulassa ystävyydessä, riitoja ei tullut. Se on ollut kallis projekti ja ainahan selittelyjä riittää, mutta homma lähti hyvin käyntiin, kunnes niille kaikille tuli virustauti. Eikö sillä viruksella kuulukin aina selittää.”
”Kolmivuotiskausi meni sitä myöten penkin alle ja tilanne näytti tosikin pahalta kalliiden hevosten kanssa. Tänä päivänähän näyttää jo paremmalta. Yahuu Hoss nousi omalle tasolleen ja sen sai jättää täysin terveenä tauolle.”
”Yes Man Hossilla taas oli erikoinen vika, siltä puuttui yksi jalka kokonaan, eikä syytä löytynyt. Sitten se vaan treenaamalla treenattiin. Ajettiin ja ajettiin vain, että se jalka lähti mukaan. Puuta pitää koputtaa, mutta nyt se alkaa näyttää siltä, mitä ensimmäisissä starteissaan kolmivuotiaana lupasi.”
Viisi voittoa ja 11,2a-ennätyksen tällä kaudella juossut Mr Exquisite ja huippukunnossa kilpaileva Ranch Jagger starttaavat finaalikierroksella.
”Ranch Jaggerilla on ajettu paljon kilpaa, mutta se vaan petraa. Sillä ei ole minkäänlaista kilpailuväsymystä, päinvastoin. Se on barbequelainen sellaisella oikealla tavalla.”

Hanoi Rock on yksi Tapion tulevien vuosien toivoista. Tuleva kilpaeläin sekin, mutta ei hevonen, eikä omassa treenissä.
”Se on poro. Hirvas, eli niin kuin ori hevosissa. Ensi kausi sillä ajetaan kilpaa hirvaana ja sitten se ruunataan. Ruunat ovat yleensä parempia kilpaporoja, ne keskittyvät kilpailemiseen paremmin.”
Tapion isä Mikko Perttunen oli maanviljelijä ja poromies, joka harrasti menestyksellä raviurheilua. Tapion veli Eero Perttunen toimi pitkään Hippoksessa tamma- ja varsanäyttelyitä hoitavana piiriagronomina. Perttusten kotitaloa Pelkosenniemen Saunavaarassa asuttavalla Eerolla on edelleen poroja. Tapiollakin on oma poromerkkinsä.
”Vasen poikki ja halki, oikealle lippo, kahden puolen pykälät”, Tapio luettelee merkkinsä.
Leimallisesti edelleen pohjoisen poikana pidettävä Tapio lähti armeijakaveri Risto Tupamäen houkuttelemana ensin Jyväskylän seudulle hevoshommiin ja sieltä Jokimaalle vuonna 1983.
”Ajattelin alkuun, että joudan käymään etelässä pari vuotta ja palaan sitten kotiin taloa pitämään.”
Kolmekymmentä vuotta Päijät-Hämeessä ei ole täysin sammuttanut Lapin kaipuuta, mutta kuten monille kotikonnuiltaan kauas muuttaneille käy, ei paluu sinne - edes käymään - välttämättä täytä odotuksia.
”Tämä on kovaa menemistä, ajatuksia on sinne tänne. Hektistä. Vaikka käyn usein Lapissa ja tunnen olevani siellä kotona, niin ei siellä ehdi asettumaan ja nollaamaan. Ei siellä kuitenkaan viihdy, kun on vauhti päällä.”
”Toisaalta kyllä minä saatan jossain etelän rantalomalla pystyä makaamaan viikon tai parikin auringossa. Tätä ei välttämättä kaikki usko, mutta kyllä minusta sellainen puoli löytyy.”
Se mikä Tapion päähän kotikonnuilta ja isän opetuksista jäi, oli hevosen kunnioitus.
”Sitä isä aina korosti ja opetti, että hevoselle pitää olla hyvä. Hän myös toimi sen mukaan. Harvoin piti edes piiskaa kilpaa ajaessaan.”
Vaikka Perttunen on koko aikuisikänsä elättänyt itsensä hevosten kautta, ovat ne hänelle muutakin kuin silkka toimeentulon lähde.
”Hevosista tykkään tosi paljon. Olen erittäin tarkka, että meillä käsitellään hevosia hyvin. Se on ensimmäinen, mitä minä sanon työntekijälle, kun hän meille tulee.”
”Tottakai hevosella pitää olla komento, ei ne saa kuin elopellossa elää, mutta sellaisella turhanpäiväisellä rissaamisella moni yrittää vain peittää omaa pelkäämistä ja osaamattomuutta.”
”Kova kilpailuhenki minulla on ja tykkään voittaa ravilähdön ihan samalla tavalla kuin nuorempanakin, se ei ole muuttunut miksikään. Sulkapallolla pidän itseäni kunnossa ja kovasti siinäkin häviäminen tympäisee. Ei tosin niin paljon kuin Pekosen Tuomoa, jonka kanssa paljon pelaan. Hän ei siedä tappiota ollenkaan.”
Kilpailuhenkinen luonne omalta osaltaan johti siihen, että vaikka veljeksistä Eero ja Tapio tuli kummastakin hevosalan ammattilaisia, niin kovasti erilaisin toimenkuvin. Tapion mielestä Eerosta ei olisi voinut raviammattilaista tullakaan. Ei suinkaan lahjattomuutensa takia, vaan luonteensa.
”Minäpä kerron jutun mikä kuvastaa Eeron luonnetta. Hän ajoi kerran kilpaa Hipolla, joka matkalla laukkasi. Eeron mielestä hän oli laukalla ohittanut yhden valjakon. Ei tuomaristo huomannut mitään, ei Hipoa siitä hylätty.”
”Loppusuoralla Hipo oli toisena ja olisi ollut maalissakin, niin eikö Eero ottanut kiinni ja päästänyt sen ohi, jonka oli laukalla ohittanut. Sille oli tullut niin paha mieli, kun oli saanut epärehellisesti tuollaista etua ja palautti oikeaksi katsomansa järjestyksen. Olivat sitten kolmansia.”
”Tai jos hän vaikka nosti vahingossa jotain, niin murehti sitä pitkään, että miten hän nyt tuolla lailla. Ei tuollaisella luonteella olisi tultu ammattikuskiksi.”
Vaikka Tapio itse on tavallisen suruton poika, niin myöntää hän sentään joskus mielen käyneen mustana.
”Kun on oikein päin prinkkalaa mennyt, niin onhan se hetkellisesti voinut tulla mieleen, että voisi sitä jotain muutakin tehdä. Mutta vain hetkellisesti, ei koskaan tosissaan.”

Tapiolla on silmää uusille hevosmiehille, hänellä on työskennellyt aimo osa Lahden seudun nykyisistä ammattivalmentajista, kuten Ismo Korhonen, Jyrki Tammimetsä, Juhani Tapani ja Juha Utala.
”Hyviä poikia, jotka pääsivät tässä aika paljon ajamaan kilpaa. Sen he oppivat tässä varmasti, että töitä pitää tehdä. Ilman ei saa mitään.”
Perttusella on pitkään ollut hevosia treenissä 40 - 70 kappaleen väliltä ja silloin henkilökunta on luonnollisesti avainasemassa. Pelkkä kaikkien halu tehdä työtä ei välttämättä riitä, ellei ole tiedossa mitä tehdä.
”Homman pitää pelata. Kone pitää käynnistyä heti aamusta. Kaikkien pitää tietää mitä tehdään ja homman rullata. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja sunnuntaina teen usein ajolistat ainakin keskiviikkoon asti. Tiistai ja perjantai ovat pääasiassa hiittipäiviä ja maanantai ja torstai ajopäiviä.”
”Valmentajan pitää pystyä soveltamaan treeniä omiin paikkoihinsa. Vaikka olisi vain 400 metrin suora missä treenata, niin siihen pitää vain pystyä kehittämään oma systeemi.”
Perttunen kertoo keskustelevansa valmennuksesta - ja paljon muistakin asioista - viikoittain monikymmenvuotisen ystävänsä Timo Nurmoksen kanssa.
”Timo on luonut oman systeeminsä ja häneltä voi saada arvokkaita vinkkejä. Valmennusasioita on pakko pohtia, ennen saattoi pärjätä hyvällä hevosella vaikka se ei ollut hyvin treenattu, mutta nykyään pitää olla hyvä hevonen, joka on hyvin treenattu.”
”Hevoset ovat luontokappaleita, eikä niihin pysty vaihtamaan osia kuten autoihin. Järjen kanssa pitää mennä ja  pitää pystyä kovasti treenaamaan, mutta pitämään ne silti terveinä.”
Jarrukärryt ovat olleet viimeiset kolme vuotta Perttusen valmennussysteemin keskiössä. Kokemuksen mukana systeemiä on tarpeen mukaan viilattu.
”Vauhtia on ainakin hidastettu siitä mistä aloitettiin ja lämmitystä lisätty kovastikin. Ennen ajettiin neljä - viisi kilometriä lämmitystä, nykyään huomattavasti enemmän.”

Koko haastattelun ajan Tapio on tullut ja mennyt. Pysähtynyt välillä höpöttelemään ja joskus jopa istahtanut hetkeksi tallikämppään kahvikupposen kanssa. On suhteellisen vaikea mieltää, että vajaan kolmen vuoden päästä tämä mies viettää kuusikymppisiään.
”Tällä haavaa ei ole mikään sitä vastaan, etteikö tätä hommaa jatkettaisi vielä pitkään. Kunto on hyvä ja töihin on haluja. Motivaatiota riittää.”
Perttusen kanssa juttusille käydessä ei koskaan mene pitkään, kun hän kääntää puheen johonkin päivänpolttavaan ravipoliittiseen asiaan. Tapiolla on niistä asioista mielipiteitä ja hän myös ne halukkaasti kertoo. Tällä kertaa kielenkärjellä on 75-ravien alkamisajankohta.
”Ne pitäisi ehdottomasti alkaa yhdeltä. Puhun meidän kaikkien alalla olevien puolesta. Valmentajien, työntekijöiden ja pelaajienkin puolesta.”
Tapion mukaan koko ala ja sen väki kärsii myöhään alkavien ja ennen kaikkea myöhään päättyvien lauantairavien takia. Hän näkisi kaikki viikonlopun ravit - myös sunnuntain - päiväraveina.
”Sekin pitää ottaa huomioon, että jääkiekon ja ravien seuraajissa on paljon samaa porukkaa ja meitä on täällä Suomessa vain reilut viisi miljoonaa. Tapahtumia on turha ehdoin tahdoin laittaa päällekkäin, kyllä ravit saisivat lauantaina olla suurin piirtein loppu, kun se kiekko putoaa jäähän.”
Edes paljon perusteluna käytetty television viimeisen lähdön live-lähestys ei kelpaa Tapiolle selitykseksi.
”En oikein usko, että se suora televisiolähetys niin paljoa merkitsee. Ruotsissa 75-ravit alkaa varttia vaille yksi ja päivän päälähtö saattaa olla kolmantena 75-lähtönä. Se kultadivisioona voi olla päivän seitsemäs lähtö, miksi se meillä pitää olla monta tuntia myöhemmin.”
Lisäksi hän pyhittäisi lauantain täydellisesti 75-raveille. Ei sauna- tai muitakaan totoravitapahtumia.
”Eikä missään tapauksessa peliä ulkomaille lauantaina. En ymmärrä, kun näissä asioissa ei voida käyttää maalaisjärkeä.”
Maalaisjärjen puutetta Tapio näkee ympäristössään muutenkin. Sitä löytyy myös joka-aamuisen Etelä-Suomen Sanomien uutispalstoilta. Maailman tapahtumien seuraaminen, lievästi politiikkakin ja etenkin urheilusivut ovat mielenkiintoisinta luettavaa. Korkeakulttuuri ei.
”En minä mitään syvällisempiä sivistysasioita mieti. Vitsikirjat ovat parasta kirjallisuutta. Luen mielellään hetken niitä kun tulen raveista, se nollaa mukavasti ennen nukkumaan käyntiä.”
”Eilen luin hyvän: Yksi kaveri lähti Kemijärveltä Helsinkiin ja osti junalipun. Konduktööri tulee ja sanoo kaverille, että sullahan on lastenlippu. Kaveri vastaa, että no niin, tässä näkee kuinka VR:n aikataulut pettää.”