Kyllä on kaunis hevonen! Niin sopusuhtainen. Tuo oli yksimielinen arvio, kun protokollassa valtakunnan ensimmäinen suomenhevonen Ypäjä Tarja teki valtiovierailun sotaveteraanien luokse Somerolle.

Kuten arvaatte, Ypäjä Tarjan omistaa presidentti Tarja Halonen. Ypäjä Tarjassa on jopa hiukan emäntänsä ilmiasua, sillä sen harjassa on häivähdys punaista. Uteliaaltakin tamma vaikuttaa. Se on näköjään sosiaalinen.

Tämä on tietysti juhlahetki, sillä hevosen saapumista Ypäjän Hevosopistolta Lamminniemen Hyvinvointikeskukseen on odotettu pitkään. Lamminniemessä asuu parikymmentä sotaveteraania, ja kuntoutuksessakin heitä käy siellä säännöllisesti vielä melkoinen joukko.

Reino Rämö, 97, hivelee Tarjan turpaa. Hetki on miehelle mieluinen. Rämön ja muidenkin paikalla olevien veteraanien muistot vievät suoraan sorjaan agraari-Suomeen: melkein jokaisella miehellä on viljelijätausta, ja heillä on ollut myös lukuisia hevosia.

”Varmaan saisin tuon tamman valjaisiin vaikka heti”, Rämö vakuuttaa. ”Niin monta tuhatta kertaa olen sen tempun viljelijänä tehnyt. Monta hevosta minulla on ollut.”

Rämö on briljantissa kunnossa ikäänsä nähden ja varsinkin, kun huomaa arvista, että neuvostokranaatin sirpale on melkein sahannut hänet kaulan kohdalta kahteen kappaleeseen. ”Olen siitä harvinainen elävä tänä päivänä, että olen talvisodan invalidi. Haavoituin Summassa 14. helmikuuta 1940 melko pahasti. Oli ihme, että säilyin hengissä.”

Taputtelemme Rämön kanssa Tarjaa ja muistelemme kauniita kyntövakoja ja hevosvetoista sormipalkkiniittokonetta. Rämöä harmittaa, kun mieleen ei palaa yhdenkään oman hevosen nimi.

”Tämmöistä tämä on. En tosin muista enää ihmistenkään nimiä”, hän nauraa sitten mehevästi. Kuntoihme Rämö kuitenkin on. Hän asuu yhä kotona. Lamminniemessä hän käy kuntoutuksessa päivisin useasti.

Veteraanien ja Ypäjä Tarjan kohtaaminen huokui lämpöä. Kuva: Meeri Utti.

Presidentilliset hevoset eivät ole harvinaisuus. Urho Kekkosella oli hevosia, Mauno Koivistolla oli hevonen, Sauli Niinistöllä on hevonen. Carl Gustaf Mannerheim oli todellinen hevosmies. Juho Kusti Paasikivellä ja ennen sotia istuneilla presidenteillä oli kaikilla varmasti omakohtaisia kokemuksia hevosista ja niiden omistamisesta. Uuden ajan presidenteistä vain Martti Ahtisaari on ollut ilman hevosta.

Ypäjä Tarjaa voi käsitellä valtakunnan ensimmäisenä suomenhevosena, koska se on sodanjälkeisten presidenttien ensimmäinen suomenhevonen. Ypäjän kunta ja Hevosopisto lahjoittivat sen presidentti Tarja Haloselle vuonna 2004. Ypäjä Tarjan isä on Kelmi ja emä Usvan-Ronja. Se jäi Ypäjälle koulutettavaksi ja opetuskäyttöön.

Presidentti Sauli Niinistön nimikkohevonen on suomenhevostamma Ypäjä Juulia. Se on syntynyt 2012. Sekin on Hevosopistolla Ypäjällä.

Presidentti Mauno Koivisto sai vuonna 1992 oman hevosensa valtiovierailulla Kazakstanista. Presidentti Nursultan Nazarbajev lahjoitti hänelle doninhevosen. Ratsu oli nimetään Zaslon. Senkin tallipaikka oli Ypäjällä.

Presidentti Urho Kekkonen sai vuonna 1957 Neuvostoliitossa lahjaksi kaksi orlov-tammaa, Kaunottaren ja Suosikin. Tammat olivat kantavina tullessaan, joten Suomen tuolloin vähäinen lämminverihevoskanta kasvoi kerralla neljällä hevosella. Kekkonen sai idästä vielä uuden hevoslahjan vuonna 1959. Se oli orlov-ori Lento. UKK:n hevosetkin saivat hoidon ja valmennuksen Ypäjällä.

Kuuluisin presidentillisistä hevosista oli Carl Gustaf Mannerheimin tamma Käthy. Hevonen oli isäntänsä mukana muun muassa Kannaksen sotaharjoituksissa vuonna 1939. Sodan aikana ratsu oli Mannerheimin mukana Mikkelissä. Marsalkka ratsasti sillä aamuisin. Käthykin päätyi Ypäjälle, kun Mannerheim jätti presidentin tehtävät.

Käthy saattoi isäntänsä hautaan 4. helmikuuta 1951. Sen yllä oli Ruotsin hovista lainattu musta suruloimi.

Mannerheimin ratsastajapatsaan hevosena on pidetty Käthyä. Aivan näin asia ei ole. Patsaan veistänyt Aimo Tukiainen piti Käthyä veistoksen hevosen lähtökohtana, mutta Käthyä hän ei kiveen vanginnut.

Ypäjä Tarjan toivat Somerolle nyt saksalaisharjoittelija Hanna Oelkrug ja hevosalan legenda ja raviopettaja Jari Ansio. Hanna Oelkrug on juuri aloittanut pestinsä. Hän ihmettelee suomalaisen hevosen korkeaa statusta. Jos hän ymmärtäisi suomea, ihmetys vain kasvaisi. Ukkojen hevosjutut ovat sitä myötä. Mekkalakin kasvaa, sillä hevosta katsomaan saapuu myös ryhmä lastentarhalaisia. Ypäjä Tarja ei häiriinny kovasta menosta lainkaan.

Ansio kertoo, että ravihevosta Ypäjä Tarjasta ei olisi tullut. Sen luonne on kuitenkin erinomainen, ja se sopisi hienosti maataloustöihin. Niitä Tarjalla on tehtykin. Se on myös hyvä ratsu. Tarja Halonen on luonnehtinut omaa tammaansa itsepäiseksi. Se saattaa olla Tarjojen yhteinen piirre.

Nyt paljastuu myös, että presidentti Halonen vierailee Ypäjällä hevosensa luona. Kun Halonen saapuu, hevonen tuntee omistajansa ja se hörähtelee tuttavallisesti tavatessaan presidentin. ”Tykkääminen on molemminpuolista”, Ansio sanoo.

Marttilalainen Veikko Mäkinen, 94, tuntee hevoset. Hänellä on ollut 33 hehtaarin maatila ja kolme omaa työhevosta 1940- ja 1950-luvulla. Ne olivat Impi, Hunu ja Simo.

Kaikki pahat on tehty hevosten kanssa. Kävin sodan jälkeen myös hevoskauppaa ihan tosissani. Kun rahat loppuivat, loppui hevoskauppakin”, nauraa Mäkinen.

Mäkiselle on selvää, mitä Tarjalle pitäisi tehdä. ”Näyttäisi, että Tarja on niitä parhaita suomenhevosia – ihan sopiva maanviljelysajoon – on niin vahva ja hyväjalkainen. Tuon kun panisi kyntöauran eteen, voisi kyntäjä väsyä ennen hevosta.”

Mäkinen uskoo, että hän osaisi vielä tänäänkin lukea hampaista Ypäjä Tarjan iän, jos sitä alkaisi romaneilta peltotöihin ostelemaan.

Mäkinen haavoittui sodassa kahdesti. Viimeisen kerran vaikeassa paikassa Ihantalassa 6. heinäkuuta 1944.

Vuonna 1939 Suomessa oli vajaat 400 000 hevosta – melkein kaikki suomenhevosia. Autoja maassa oli vain 53 000. Puolustusvoimilla oli rullissaan 4 700 hevosta ja 134 kuorma-autoa. Numerot ja niiden suhteet ennustivat, mitä oli edessä sodan syttyessä.

Armeijan palvelukseen otettiin sodan aikana siviilistä noin 72 000 hevosta. Eläinparan piti tuoda vielä mukanaan varusteet ja rehua. Asia oli kipeä siksikin, että ne olivat maatilojen omia hevosia ja sekä rakkaita että tarpeellisia omistajilleen ja omistajaperheilleen.

Talvisodan aikana menehtyi 7 200 hevosta. Jatkosodan hyökkäysvaihe oli hevosillekin raskas. Eläimiä nääntyi rasituksen ja heikon ravinnon vuoksi. Jatkosodassa menetettiin noin 15 000 hevosta. Tykistöhevoset olivat kaikkein alttiimpia tappioille, koska niitä oli vaikeinta suojata. Hevosille ommeltiin jopa lumipukuja.

Sotasaaliina puna-armeijalta napattiin 12 000 hevosta. Ne olivat rintamahevosina vieläkin huonokuntoisempia kuin omat tahattomasti kiusatut eläimemme.

Hevosten ansiosta kalusto, tarvikkeet, huolto ja aseet kulkivat. Ilman hevosia sotatouhusta ei olisi tullut mitään. Maastossa hevonen oli kaikkia koneita parempi. Kun lähes jokainen mies oli hevosmies, hevosia yritettiin kohdella hyvin. Se ei kuitenkaan ollut paljon, sillä olot olivat hirvittävät.

Pohjois-Suomessa Suomen rinnalla taisteli Saksan armeija. Myytti konearmeijasta on ollut niin suuri, että meidän suomalaisten on vielä tänäänkin vaikea käsittää, että myös Saksan armeija oli hevosarmeija. Kun 213 000 saksalaista vetäytyi Suomesta Lapin sodassa, heidän mukanaan kulki myös 32 000 hevosta. Saksalaisilla oli tuolloin myös muuleja.

Veikko Mäkinen kertoo ajaneensa sota-aikana hevosella puita. Muistelijoiden joukkoon liittyy myös korpiselkäläinen Antti Kallio, 91. Miehet muistelevat sotahevosia. Niitä oli töpinässä. Maastokelpoisina ne kuskasivat ruokaa. Hevosella vietiin myös vainajia.

Muistot muuttuvat yhä järkyttävimmiksi. Kova oli ihmisen kohtalo, mutta ankea oli luontokappaleenkin osa rintamalla. Veteraanit tuntevat vielä tänäänkin huonoa omaatuntoa sotahevosten huonoista oloista ja niiden syyttöminä kärsimistä vaivoista.

Hevoselle sota oli vilua, nälkää ja pelkoa. Elikot olivat usein vauhkoja ja nälkää nähneitä. Hevosen kaatuminen tai haavoittuminen järkyttää vielä tänäänkin, kun Mäkinen ja Kallio muistelevat ja kertovat eläinten kohtaloista.

”Erityisen julmaa se meno oli hevosille perääntymisvaiheessa vuonna 1944. Silloin meni miehiä, mutta meni paljon hevosiakin vihollisen keskityksissä ja maataistelukoneiden rynnäköissä”, pohtii Kallio.

Kallio näyttää käsillään, kuinka hyökkäävän naapurin Stormovikit (rynnäkkö- ja maataistelukone) kuusen latvoja hipoen hyökkäsivät perääntyvien suomalaisten kimppuun kerta toisensa jälkeen. Kun vetäydyttiin, hevoset olivat miesten mukana samassa tulihelvetissä. ”Sää oli koko ajan niin pilvetön ja aurinkoinen, että emme saaneet neuvostokoneilta hetken rauhaa.”

Kallio teki sotaretken pitkän kaavan mukaan. Hän oli myös Lapin sodassa.

”Suomenhevonen olisi aina mukava pihalla pyörimässä”, miettii Kallio tänään.

Koko valtiovierailua seurannut väki oli sitä mieltä, että Suomen presidentillä pitää olla aina oma suomenhevonen. Ypäjällä kannattaisi pitää 6. joulukuuta Tallin juhlat.

Pentti Rintamaa tutustui Ypäjä Tarjaan. Veteraaneille suomenhevosella on iso merkitys. Kuva: Meeri Utti.