Suuri osa ravien parissa toimivista on perinyt harrastuksen tai ammatin vanhemmiltaan. Raviharrastus on toki niin koukuttava, että usein se siksikin periytyy. Uusia harrastajia kaivattaisiin kuitenkin myös muualta kuin jo olemassa olevista raviperheistä, jotta laji saataisiin nousuun.

Niille nuorille, joiden omalla perheellä ei ole sidettä raviurheiluun, ei ole läheskään yhtä helppo löytää väyliä raviurheilun maailmaan. Yksi toimivaksi koettu väylä on kuitenkin raviratojen nuorisotoiminta, jota pitäisikin ehdottomasti kehittää nykyisestä, jotta lajilla voidaan nähdä olevan tulevaisuutta.

Itse ajauduin Vermon raviradalle aluksi sattumalta. Vanhempani olivat löytäneet asunnon Vermon raviradan läheltä, mutta sen enempää kontaktia ei ollut kotona raviurheiluun. Lapsena minusta oli tästä huolimatta mukava käydä katsomassa ”naapurin hevosia”, ja minusta kasvoi hevostyttö. Teini-ikäisenä aloin itsekin käydä Vermon ratatallilla hoitamassa hevosia, ja sittemmin olen lisäksi toiminut monenlaisissa työtehtävissä Hippoksen, Vermon raviradan ja Fintoton palveluksessa. On kuitenkin vaikea kuvitella, että ilman 2000-luvun alkuvuosina radalla järjestettyä Vermon ravinuorten organisoitua toimintaa olisin kiinnittynyt yhtä vahvasti lajin pariin.

2000-luvun alkuvuosina ravi-nuoret hengailivat Vermossa porukalla vähintään joka keskiviikko. Joka kerta ei ollut mitään varsinaista ohjelmaa eikä radan puolesta ollut tarjolla sopivia tilojakaan ravinuorten toiminnalle, mutta silti meitä nuoria kävi joka raveissa kymmenittäin. Mikä tärkeintä, me nuoret saimme seuraa toisistamme, ja samalla solmimme uusia tärkeitä ravituttavuuksia. Monet muutkin ”vanhoista Vermon ravinuorista” ovat vartuttuaan toimineet raviurheilun parissa niin hevosenomistajina, -valmentajina, erilaisina toimihenkilöinä kuin totopelaajinakin.
Nuorten virta Vermoon näyttäisi omiin silmiini kuitenkin noista vuosista laantuneen, eikä keskiviikkoisin raveissa näy nuoria niin kuin vielä viisitoista vuotta sitten. Tätä tahtia on ehdottomasti muutettava, jos raviurheilun näkymiä haluaa kääntää yhtään parempaan suuntaan etenkin pitkällä aikavälillä.
Nuoret tarvitsevat jotakin mielekästä tekemistä vapaa-ajalleen, sekä jonkin paikan, jossa viettää aikaa. Puitteiden ei tarvitse olla hienot, kunhan lapset ja nuoret ovat tervetulleita ja pääsevät tutustumaan raviurheiluun.
Vermon ympäristössä asuu tänäkin päivänä paljon lapsiperheitä. Näiden perheiden lapsille ja nuorille voitaisiin tarjota mahdollisuus edulliseen harrastukseen ravien parissa, jolloin saataisiin myös kaivattua uutta verta lajin pariin.
Hevoset houkuttavat varsinkin tyttöjä, mutta ratsastustunnit ovat etenkin pääkaupunkiseudulla kalliita. Raviradoilla olisi tässä loistava tilaisuus houkutella hevosista innostuneita nuoria esimerkiksi tapahtumilla, joissa pääsisi lähelle hevosta joko ilmaiseksi tai ainakin irtoratsastustuntia halvemmalla.

Raviurheilulla ei olisi varaa päästää käsistään yhtään enempää nuoria potentiaalisia harrastajia. Etenkin Vermon ympäristössä kyllä kasvaisi uutta verta raviurheilun tarpeisiin, mutta tämä sato pitäisi vielä onnistua keräämään oikeaan laariin. Kaikki lähistön nuoret eivät osaa kävellä Vermon portista sisään omatoimisesti kuten minä tein, mutta varmasti ainakin osa tulisi, jos joku vaan kävisi kutsumassa.

Kirjoittajan tiedot

Kirjoittaja on entinen Vermon ravinuori, joka työskentelee Suomen Hippoksessa