Chäänssejä ja mahdollisuuksia

Kirjoittaja toimii TKI-päällikkönä Humanistisen
ammattikorkeakoulun järjestö- ja nuorisotyön yksikössä.

*****

Raviliiga on ollut mitä mainioin idea, ja kun toteutuskin on kiitettävän laadukasta, tuloksena on menestys, josta kelpaa ottaa mallia myös moneen muuhun toimintaan. Näin voin sanoa myös työni puolesta järjestöjen ja yhteisöjen kehittämisen tuntijana. Ja tietysti katson asiaa Vermon raviliigan jäsenen näkökulmasta, ensikertalaisena raviliigavarsan osaomistajana eli parisen vuotta sitten suoraan 700 hengen sisäpiiriin päässeenä pian jo entisenä märkäkorvana.

Myönteinen käsitykseni ei johdu siitä, että Vilja eli Grainfield Fanny otti Vermossa 27.5. ensimmäisen voittonsa ja sai jo nelinumeroisen palkintosumman. Raviliigalaisten silmin nähtävän ja korvin kuultavan hyvä tunnelma on ollut matkassa alusta asti ja myös edellisen kilpailun toisen sijan tai Jokimaan liigavarsalähdön kolmannen sijan myötä. Lahdessa me vermolaiset saimme iloksemme havaita, että myös muiden raviliigojen porukoilla on tosi reipas henki ja hyvä tunnelma.

Ratkaisevan tärkeää ison raviliigan perusidean toteutumisessa on hyvä tiedotus. Siitä Vermon raviliigan vetäjät ovat huolehtineet kiitettävästi monellakin eri viestintäkanavalla. Tietenkin on pitänyt olla myös tiedotettavaa, muutakin kuin että varsa kasvaa kivasti päivä päivältä. Tapaamisia ja tapahtumia on ollut ravipäivinä sopivasti ennen oman kilpailutoiminnan käynnistymistä. Näin raviurheilu laajemmalti ja kieltämättä myös toton peluu on tullut tutuksi puolin ja toisin – onpa se vain raviratojen piiloagendalla tai ihan avoimena tavoitteena.

Tulevien raviliigojen markkinoinnissa kannattaa entistä enemmän korostaa raviliigaosuuden sopivuutta lahjaksi. Ja erityissuosituksena voisin esittää lahjan antamista pariskunnille yhteisesti. Kun lahjahevonen tuli vaimon kanssa yhteiseksi ja osuuteni on siis peräti 1/1400, ei tämä suurinumeroisuus suinkaan ole tahtia haitannut. Päinvastoin, olen ollut pari kertaa välillisesti Viljan vaiheissa läsnä, vaikka työ on pitänyt toisella paikkakunnalla.

Raviliigatoiminta voi siis näyttäytyä juuri perheitä ja pariskuntia yhdistävänä uutena harrastuksena matalalla kynnyksellä mukavaan meininkiin. Tällä en tarkoita sanoa, että hevosurheilu ei sopisi monelle perheelle tai pariskunnalle luontevasti ja mitä parhaiten myös niin, että vain toinen käy raveissa tai harrastaa totoa ja toinen puuhaa samaan aikaan jotain muuta. Varmaan molempi parempi sopii hevosurheiluharrastuksen tyyppikuvastoon.

Toki myös sinkku on hyvä lahjan saaja tai raviliigaosuuden itsenäisesti hankkija – onhan yksin asuvia varsinkin pääkaupunkiseudulla yhä enemmän. Ja itse kunkin on hyvä huomata, että toisin kuin monissa muissa lajeissa raveissa ei tarvitse koko ajan istua vakipaikalla ja herkeämättä seurata pelitapahtumia. Lähtöjen välissä tarjoutuu mainioita mahdollisuuksia keskusteluihin sekä uusien että vanhojen tuttavien kanssa. Privaattipuolen chäänssien lisäksi tämä on mahdollisuus myös työ- ja järjestöelämän yhteistyösuhteiden hoitamiseen.