Kolumni: Virheistä ihminen oppii

Kenen vastuulla on, että nykynuoret eivät opi hevosmiestaitoa? Miten on mahdollista, että vanhempi sukupolvi on näitä asioita oppinut? Nykyään on paljon enemmän kirjallisuutta, tutkimustuloksia sekä internet täynnä tietoa ja videoita aiheesta. Miksi nuoret eivät opi lukemaan hevosia? Mistä se kaikki tieto sitten ennen on saatu, kun ei ollut internetiä?

Viime vuosituhannella monikaan ei Suomessa tiennyt, mitä on ”narunpyörittely”, mutta silti hevoset toimivat ja tottelivat. Ei tietenkään aina ja kaikilla, mutta ongelmia ei ollut samoissa määrin kuin nykyään. Kyllä ne hevoset saatiin lastattua autoon, ilman että soitettiin lastauskouluttajaa paikalle, eipä sellaisia tainnut ollakaan. Toki se on hyvä asia, että nykyään kaikkeen löytyy apua, mutta miksi sitä tarvitaan niin paljon? Kumpi kouluttajaa tarvitseekaan, hevonen vai omistaja?

Voisiko ongelma olla siinä, että ollaan kirjaviisaita, mutta ei osata soveltaa asioita käytännössä? Ei ymmärretä, että hevoset ovat yksilöitä ja reagoivat asioihin yksilöllisesti. Komennetaan hevosta, joka ei liiku eteenpäin ratsastaessa, eikä huomata, että se voi olla reagointia kipuun. Tai vaihtoehtoisesti aletaan etsiä hevosesta vikaa, kun se ei liiku eteenpäin, vaikka todellisuudessa syy löytyisi jostain aivan muualta.

Mistä sitten tietää, missä on vika? Virheistä oppii, eikä niitä saa pelätä. Silloin kun itse olen aloittanut ratsastuksen ratsastuskoulussa, tienasin tunnit tekemällä tallia ja hevosia hoitamalla. Nykyään se ei kai edes ole sallittua, ainakaan samalla tavalla kuin ennen. Taitojen karttuessa myös vastuu kasvoi, mutta myös vapaus tehdä asioita itsenäisesti. Opimme virheiden kautta. Olihan siellä vaaratilanteitakin, mutta ne jos jotkut opettivat meitä.

Hevosten kanssa vietettiin aikaa. Ne eivät olleet pelkkiä urheiluvälineitä, joita huollettiin, kun niistä löydettiin vikaa, vaan hevoset olivat kumppaneita.

Saimme tehdä virheitä. Nykyään tuntuu, että virheitä ei saisi tulla. Se saattaa johtaa siihen, että meidän nuoret ovat arempia hevosten kanssa, jottei niitä virheitä sattuisi. Tietoa ja taitoakin tärkeämpää hevosten kanssa on itsevarmuus. Olipa kyseessä ratsu taikka ravuri, jokainen niistä vaistoaa epävarmuuden.

Jos et ole elämässä kokeillut jotain asiaa, et voi tietää, miltä se tuntuu. Vaikka se sinulle selitettäisiin yksityiskohtaisesti, voit tietää, kuinka sen koet, vasta kun olet itse tehnyt. Sama pätee hevosten kanssa. Jos et ole ollut jossain tilanteessa, et voi täysin tietää, kuinka hevonen reagoi. Varsinkin kun niistäkin jokainen kokee asiat eri tavalla, yksilöinä.

Kokeilemalla oppii ja virheitä sattuu. Tarkkaile hevosia ja yritä oppia hevosilta, älä pelkästään opettaa niitä. Äläkä tee pelkästään niin kuin kirjassa luki.

Uskalla kokeilla, uskalla tuntea, uskalla tehdä virheitä. Kenellä on vastuu, että uusi sukupolvi oppii? Vastuu on meillä kaikilla. Toivon, että vastuuta uskalletaan jakaa, myös sille uudelle sukupolvelle. Ei kaikkea tarvitse tuoda valmiina pöytään.

Jonathan Silfverin kolumni on julkaistu Hevosurheilussa 11. syyskuuta 2015.