Myönnän. Ennen Hevoset Kaivarissa -tapahtumaa tulin useasti ajatelleeksi sitä, miten kallis laskusta tapahtumajärjestäjille tulisi, jos sataisi vettä tai Suomen toukokuuhun nykyisin ilmeisen perinteisesti kuuluvaa lunta, ja paikalla olisi vain kourallinen heidän toivomastaan 30 000 ihmisestä. Kun olen sivusta useiden kuukausien ajan seurannut, miten monta työtuntia erilaiset tahot ovat tapahtuman eteen käyttäneet, ajatus pikkuisen hirvitti. Tai jos puhutaan rehellisesti, ei niin pikkuisenkaan.

Muitakin mitä jos -tyyppisiä ajatuksia vilisi päässä. Viikonloppuna sain kuitenkin todeta tehneeni virheen jo siinä, että olin käyttänyt tuollaisille pessimistisille ajatuksille aikaa.

Vietin sunnuntaina vapaapäiväni Kaivopuistossa hevosista hurmaantuneen kansan keskellä. Koska kuulun itse siihen maantieteellisistä syistä rajoittuneeseen ihmisryhmään, jota joudutaan niin usein oikomaan että perkele se on Stadi eikä Hesa, Kaivari sinällään ei merkitse eikä merkinnyt sunnuntaikaan sen kummempaa kuin kaunista puistoaluetta meren rannalla ja Maija Vilkkumaan biisissä esiintyvää paikkaa. Pääkaupunkiseutulaisista kuitenkin pystyi aistimaan sen, kuinka ainutlaatuista oli, että heidän rakkaaseen Kaivariinsa oli tuotu jotain näin ylivertaista. Eikä kokemus tamperelaisellakaan sen huonompi ollut, näkökulma vaan hieman erilainen.

Seuraavaksi esitän muutaman pätkän piknikalueella toteutuneesta salakuunteluoperaatiosta.

Ote 1. Keskustelupätkä kahden nuoren naishenkilön välillä:

”Oletko koskaan käynyt raveissa?”  ”En ole, mutta nyt tekisi mieli mennä.”

Ote 2. Vanhempi rouvashenkilö nousi viltiltään pomppimaan hänen suosikkinsa voittaessa eränsä:

”Henna! Henna Halme! Hän voittaa! Hyvä, nuori nainen voitti! Aina pitää kannustaa naisia!”

Ote 3. Hevosia ihaileva perheenäiti totesi pojalleen:

”Onpa noilla suomenhevosilla ihanan hyvät hermot. Itseäni varmaan hermostuttaa enemmän, kuinka tässä käy.”

Ote 4. Useamman hengen piknikseurue tiiraili ravien lähtölistoja:

”Ai mikä sinun suosikkisi on? Minun on Tupla-Lilli. Mennäänkö pelaamaan?”

Ote 5. Keski-ikäinen mieshenkilö kahvilajonossa myyjältä:

”Missä ja koska niitä raveja oikein järjestetään?”

Kaikkien hurmioituneiden ihmisten kommenteista eniten jäi mietityttämään ote numero viisi. Mies halusi erityisesti tietää, missä niitä raveja täällä pääkaupunkiseudulla järjestetään, joten voimme olettaa hänen asuvan Helsingissä tai sen liepeillä.

Tällä oletetulla helsinkiläisellä ei siis ollut hajuakaan, missä noista upeista eläimistä pääsee viikoittain nauttimaan. Ja siinä on mielestäni pointti, jota ihan jokaisen suomalaisen raviradan sekä keskusjärjestön tulee Hevoset Kaivarissa -tapahtuman jälkeen miettiä: miten ne ihan tavalliset ravit näkyvät kaupunkien keskustoissa?

Hevonen vietiin Kaivarissa ihmisen luo, nyt ihminen pitää viedä hevosen luo. Ei siis jäädä Kaivarin hurmokseen makaamaan, vaan puristetaan siitä kaikki mehut, jotka otettavissa on. Erityistä hyötyä olisi totta kai otettavissa Vermoon, mutta ei haittaa, jos roiskuisi muuallekin.

Tätä ei kesä kuivata, jos emme anna sen tehdä niin.

 

Hanna Laakso

Kirjoittaja on Hevosurheilun toimittaja

hanna.laakso@hevosurheilu.fi