Festarimeiningillä viikonloppuun

Kaarlo Partanen purnasi Ravikuninkaan käskynhaltijat -kirjassaan, kuinka Seinäjoella ajetut Suviyön Suurajot olivat ohjastajille henkisesti tavallista raskaammat.

”Se johtui siitä, että siellä oli ajankohdasta johtuen tavallista enempi alkoholinvaikutuksen alaisia. Nämä saattoivat hortoilla poikki radan ollenkaan välittämättä kovaakin vauhtia verryttelevistä hevosista.”

Vaikka Partanen tähän malliin juhannusyön festarimeininkiä moitiskeli, ovat kaksipäiväisten ravien väliyöt olleet urheiluhistoriassa merkittäviä tapahtumia, joissa on solmittu lyhyitä ja elämänmittaisia suhteita ja tehty vahvasti hevoskauppaa. Mainittakoon vaikka hevosenomistaja Arto Salmi, joka on julkisuudessa avoimesti kertonut ostaneensa syntymättömän varsan Kouvolan kuninkuusravien väliyönä, aivan ex tempore, illalla baaritiskin ääressä notkuessaan. Varsa sai menestystä povaavan nimen, Jokivarren Kunkku.

Vuonna 1985 on syntynyt barboassassinilainen lämminveritamma Väliyö, mutta sen taustatarinasta ei ole takeita eikä tamman tuloksista jäänyt jälkipolville kerrottavaksi Kunkun veroisia mainetekoja.

Viime vuosina raviväkeä on ohjattu entistä enemmän oman väen pippaloiden sijaan isommille festivaaleille, joiden palvelut ovat ulkoistettuja raviradan ulkopuolisille toimijoille. Niin tulevana viikonloppunakin. St Michel -ravien yhteydessä järjestetään kolmatta kertaa St Michel Summerfest -musiikkitapahtuma, jota markkinoidaan myös raviväelle. Summerfest käynnistyy Mikkelin torilla perjantaina ja jatkuu lauantaina. Esiintymässä on muun muassa kuusi vuotta sitten Tampereen kuninkuusravien vetonaulaksikin värvätty Eppu Normaali.

Sama meininki jatkuu Kuninkuusraveissa Vermossa, jossa lauantain ja sunnuntain yhdistävä Eläköön Helsinki -konsertti järjestetään Nordenskiöldinkadun vanhassa jäähallissa. Iltajuhla on ujutettu ravipassin 83 euron hintaan, jonka kohtuullisuudesta voidaan olla ja varmasti ollaankin montaa mieltä.

On olemassa kahdenlaista koulukuntaa myös siitä, halutaanko väliöiden tiimellykseen myös muuta kuin hevosväkeä. Isojen yleisömassojen keskeltä tuttuja ei välttämättä näppärästi tapaa, mutta toisaalta kaikelle kansalle suunnatut illanvietot ovat oivia paikkoja houkutella uusia tuttavuuksia seuraavan päivän raveihin.

Jos jonkun mielestä tämä pääkirjoitus on kovin löperö ja kevytmielinen, on hän siinä aivan oikeassa. On nopeiden hevosten ja huvituksen aika, joten viikonloppua kohti keventäminen on tässä kohtaa paikallaan.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi