Historia uusiksi

Ensimmäisestä valtakunnallisesta Raviliigasta kantautuu yhä iloisia uutisia, vaikka se suljettiin kolmivuotisen projektin päätteeksi jo vuodenvaihteessa. Kahdeksan hevosen ympärille koottu joukkuekilpailu tuotti paitsi unohtumattomia elämyksiä hevosenomistajille, myös oivan lahjoitussumman erilaisille hyväntekeväisyyskohteille. Hevosten juoksemista palkintorahoista ja liigalaisten lahjoittamista myyntihinnoista kertyi yhteensä 75 000 euroa. Se ei ole ihan vähän, vaan kyseessä on koko raviurheilun historian suurin hyväntekeväisyyspotti. Koko summa koostuu hevosten juoksemista palkintorahoista sekä myyntihinnoista, joita osa raviliigalaisista on vapaaehtoisesti lahjoittanut.

Liigat ovat valinneet hyväntekeväisyyskohteensa viisaasti: ravinuorten lisäksi keräyspotilla tuetaan muun muassa sairaaloiden lastenosastoja, hevosavusteista terapiaa, STOP koulukiusaamiselle -hanketta ja mielenterveysyksikköä.

Viime vuosina hyväntekeväisyys on ollut lajissa ilahduttavasti kasvava trendi. Palkintorahoistaan tukea eri kohteisiin ovat jakaneet muun muassa Aslak, EL Mistress Eeva, Kiss My Turku ja Karl Adam, vain muutamia mainitaksemme. Suomen ja suomenhevosen juhlavuotena raviurheilun nuorisotoimintaa tukee hyväntekeväisyyshevonen Koskelan Akseli.

Näissä raviurheilun esimerkeissä ei tarvitse miettiä, meneekö lahjoitus lyhentämättömänä perille. Yleensä ihmiset haluavat auttaa hädässä olevia, mutta itse avustustyö ei aina ole kestänyt päivänvaloa. Muun muassa syöpä- ja veteraanijärjestöjen nimissä on tehty huijauksia, jotka ovat olleet omiaan synnyttämään epäluottamusta keräyksiä kohtaan. Raviliigojen etu alun alkaenkin on ollut avoimuus, josta on jo lähtötilanteessa kirjattu mustaa valkoiselle.

Suomalaisessa yhteiskunnassa hyväntekeväisyys täydentää ja paikkaa yleistä sosiaalipolitiikkaa. Alkujaan kirkko ja auttamishaluiset rouvasyhdistykset antoivat välttämättömimmän avun kaikkein heikommassa asemassa oleville, mutta nykyisin hyväntekeväisyystyö on laajentunut koskemaan erilaisia tahoja, joihin julkinen rahoitus ei enää yksinkertaisesti riitä. Esimerkki nykyaikaisesta tavasta tehdä hyväntekeväisyyttä on myös Suomen Ravihevoskasvattajien tuleva varsamaksuhuutokauppa, jossa oriinomistajat lahjoittavat saadun varsamaksun Ponikuninkuusraveille.

Hyväntekeväisyydeksi lasketaan perinteisesti sellainen auttaminen, johon ei kytkeydy oman edun tavoittelua. Ei silti ole haitaksi, että ravit näyttäytyvät lahjoitusten myötä suurellekin yleisölle myönteisessä valossa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi