Kun hyvän annetaan kiertää

Yksi hyväntekeväisyyteen osallistumista rajoittava seikka on yleensä ihmisten yleinen epävarmuus lahjoitusten perillemenosta. Pääsääntöisesti lahjarahalla on taipumus päätyä sinne, minne se alun perin on tarkoitettukin, mutta mojovanpuoleisilla keräyskuluilla kutistuneina.

Kynnys lähteä mukaan lahjoittamaan varoja mataloituu kummasti, kun kerääjänä on tuttu kasvo. Tästä on oivana esimerkkinä maanantaina Joensuun raveissa paikalliselle keskussairaalalle hyväntekeväisyyspotin luovuttanut Lauri Hyvönen, joka fillarointitempauksellaan Joensuusta Uumajaan sai kolehtihaaville ison liudan innokkaita lahjoittajia. Yli 8000 euron summa on lastenosastolle jo tuntuva, ja suoritus kaiken kaikkiaan erittäin kiitettävä.

Lain mukaan yksityinen henkilö ei voi olla kerääjä, joten mukana keruutyössä oli Brother Christmas -niminen yksityinen järjestö. Se on perustettu joulukuussa 2015, ja sen maine on ainakin toistaiseksi säilynyt tahrattomana. Viime vuoden aikana Brother Christmas on avustanut yhteensä 3 500 ihmistä ja toteuttanut satoja erilaisia unelmia uudesta talvitakista sählymailaan. Se on lahjoittanut ruokaa ja huonekaluja, mahdollistanut vähävaraisten perheiden lasten liikuntaharrastuksia ja palkinnut pyyteettömästi toimivia vapaaehtoistyöntekijöitä.

Viime aikoina hevosurheilussa on ollut havaittavissa ilahduttava hyväntekemisen meininki. Kriteriumvoittaja Vixuksen taustajoukot lahjoittivat syyskuussa palkintokärryjen tuoton Pohjois-Suomen syöpälapsiperheille ja Jokimaan ravirata keräsi RaviHyvästä lähes 6000 euron tuen terapiaratsastukseen.

Ei hyväntekeväisyys raveissa silti ole mikään uusi ilmiö. Kun Billy The Kid vuonna 1980 voitti Suuren Suomalaisen Derbyn, hevosen omistanut Onni Hyytiäinen lupasi lahjoittaa osan voittorahoista Etiopian nälkäänäkeville. Hän eli ajan hermolla, sillä tuolloin Etiopiaa koetteli suurnälänhätä, ja luurangonlaihojen lapsien lohduttomat kuvat välittyivät Salora-vastaanottimien kautta suomalaistenkin katsojien verkkokalvoille.

Välissä radoilla on kannustettu muun muassa Aslakia, joka juoksi euroja pelastushelikopterin ylläpitoon.

Hyvinvointiyhteiskunnasta puhuttaessa perusturva ja palvelut eivät tietenkään rakennu pelkän jalomielisyyden varaan. Hyvinvointiyhteiskunta edellyttää vakaita ja tulojen mukaan suhteutettuja verotuloja. Parhaimmillaan hyväntekeväisyysjärjestelmä on silti yhteiskuntaa nopeampi ja notkeampi. Esimerkiksi pyöräilyretken tiimoilta kerätty rahasumma oli koossa ja jaossa vain muutamissa viikoissa.

Yksi hyväntekeväisyyden tärkeistä ulottuvuuksista on myös palauttaa toisinaan horjahtelevia askeleita ottava usko ihmiseen.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi