Jälkiviisaan silmä

Mikään ei ole niin pysyvää kuin muutos eikä mikään ole niin muuttumatonta kuin kansallinen ominaispiirteemme, muutosvastarinta. Meillä on sisäänrakennettuna vahva taipumus yliarvioida lähitulevaisuuden muutosta ja aliarvioida kaukaisempaa muutosta. Muutoksen aallonharjalla ratsastavat sen sijaan ovat väistämättä jollain lailla epäilyttäviä hahmoja. Jollain tapaa – emme vain oikein tiedä millä – he koettavat kuitenkin pilata kaiken hyvän ja pysyvän.

Koska ainoa oikea T76-ravien alkamisajankohta viikonloppuna on klo 12, korkeintaan klo 13 tai ainakin viimeistään klo 13.30, Joensuu teki ennakkojupinan ja jälkirutinan perusteella etikettivirheen järjestäessään iltaravit. "Taas siirretään raveja jalkapallon vuoksi" oli suosikkihokema ensimmäistä kertaa uudessa aallossa pystyyn pistettyjen Ravifutiksen SM-kisojen tiimoilta. Toki ravien ruutuaika kärsi, mutta arvo pitäisi laskea myös sille yhteisöllisyydelle, joka turnauksessa huokui. Useampi sata henkilöä oli päivän mittaan nauttimassa raviradan fasiliteeteista, joukossa lukuisia ensikertalaisia, jotka jäivät illan raveihin, ainakin jäykästä kävelytyylistä ja sidetarvikkeiden peittämistä vartalonosista päätellen.

Moittia ei sovi illan lukemiakaan. Kokonaistotopelivaihto ylsi 850 000 euroon, jota voidaan pitää kelpo suorituksena. Vuotta aiemmien samoissa, päivällä juostuissa raveissa vaihto oli 710 141 euroa. Eikä yleisökään kärsinyt veren vähyydestä ennakkopeloista huolimatta, vaan kesäillassa viihtyi 1566-päinen väkijoukko. Avokätisempi rahankäyttö näkyi ravintolamyynnissä, joka radan mukaan lähenteli kaksinkertaista tulosta tavanomaiseen verrattuna.

Muutosvastarinta ei aina ole pahasta. Päinvastoin, se haastaa tekemään muutoksen paremmin. Joensuussa pohditaan jo ensi vuoden konseptia, joka päästäisi hevoset taustajoukkoineen kotimatkalle aiemmin, mutta saisi halukkaat jatkamaan illanviettoa radalla. Ravifutiksen finaalipelien osoittaminen nyt nähtyä myöhemmäksi ja ravien ajaminen välissä on jalostuskelpoinen idea.

Sunnuntaina Forssan Pilvenmäellä kuultiin erikoisuutena selostajahaaste, jossa useat raviurheilun toimijat heittäytyivät testaamaan rahkeitaan raviselostajina. Joitain suorituksia ei voinut nauramatta kuunnella, mikä oli homman tarkoitus. Ei tätäkään tempausta vailla motkotuksia saatu läpi, sillä palautteissa puski pintaan se, ettei lähdön tapahtumista meinannut saada selvää.

Kuten Konsta Pylkkänen sen sanoiksi pukee, jälkiviisaan silmä on somassa paikassa, se kahtoo taaksepäin. Jos raviyleisöä menetetään nykyistä tahtia, ei jälkiviisaus enää auta. On välttämätöntä tuoda esiin se, että pohjimmiltaan raviurheilu on perhanan hauskaa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi