Muutama lantti mammonaa

Kaivatut tilisiirrot näkyivät tällä viikolla ravihevoskasvattajien tileillä, kun viime vuoden kasvattajapalkinnot tulivat maksuun. Kaikkiaan kasvattajapalkintoja maksettiin 1,8 miljoonaa euroa lähes 1500 kasvattajalle. Maksettujen palkkioiden kokonaissumma nousi edellisvuodesta reilulla 200 000 eurolla ja kasvattajamääräkin hieman yli sadalla.

Kasvattajapalkintoprosentti on nykysysteemissä vahvasti kytköksissä hevosen ikään. Prosenttiosuus on merkittävästi korkeampi nuorilla hevosilla kuin vanhemmilla. On helppo nähdä, mihin tällä tähdätään. Varsojen ja nuorten hevosten tavoitteellisen valmennuksen lisäksi nopeamman rahavirran mahdollisuus houkuttelee osaltaan kasvattajia astuttamaan tammoja ja hevosenomistajia ostamaan varsoja. Suunta on periaatteessa hyvä.

Kasvatustoiminnan palkitsemisjärjestelmä ei kuitenkaan ole aivan kritiikitöntä etenkään suomenhevosten kohdalla. Kun 3–4-vuotiaille nuorille jyvitetään 15 prosenttia juostuista palkintorahoista, vähäisemmät prosentit kohdentuvat isolle osalle vanhemmista suomenhevosista. Siis aikaan, jolloin ne juoksevat keskimäärin eniten rahaa. Parranpärinää kuuluu suomenhevoskasvattajilta yhä, etenkin näin ”tilipäivän” tienoilla. Sekin on ymmärrettävää.

Siitä ollaan lähes liikuttavan yksimielisiä, että suuret tähdet – sellaiset, joita voi seurata vuodesta toiseen – lisäävät lajin mielenkiintoa. Mutta kumma kyllä, sellaisen kasvattamisesta ikään kuin rangaistaan, ja 12–15-vuotiasta maksetaan enää viiden prosentin kasvattajapalkinto. Viime vuonna kymmenen ansainneimman suomenhevosen joukossa niitä oli kaksi, Suivikas ja Köppinen. 50 ansainneimman joukossa niitä oli peräti kymmenen. Jokainen ymmärtää, että on vissi ero saada Pohjoismaiden mestarin ansaitsemista 93 200 eurosta nykyiset viisi vai entiset kymmenen prosenttia.

Vuosi sitten uutisoitiin laajasti ravikilpailujen palkintokorotuksista. Huhtikuussa palkintoja maksettiin lähes 1,8 miljoonaa euroa. Se on noin puoli miljoonaa enemmän kuin vuotta aiemmin.

Pikainen soittokierros muutamalle maakuntaraviradalle nosti esiin huolenaiheita, jotka liittyvät kohonneisiin palkintoihin. Palkintotason nousu näkyy virkeytenä varikkoalueella, mutta radalla kassa ei tunnu kärjistettynä riittävän edes välttämättömiin hankintoihin, kuten maalipurkkien ostamiseen aitojen kohentamiseksi tai hiekan tilaamiseen radalle. Epäsuhta on kestämätön.

Pahan ilman lintu muistuttaisi historian todistavan, ettei hyvää kestä ikuisesti. 70-luvun nousukiito pelivaihtojen kehittymisineen katkesi seuraavan vuosikymmenen alussa ravikriisiin, ja toinen nousu 90-luvun lamaan. Huolestuttavia merkkejä ovat muun muassa Veikkauksen jo toiset yhteistoimintaneuvottelut lyhyen ajan sisään.

Palokunnan olisi syytä olla paikalla jo nyt, kun savu vasta nousee, eikä sitten kun tupa on ilmiliekeissä.

Stiina Ikonen

Päätoimittaja

stiina.ikonen@hevosurheilu.fi

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi