Pihtipudas vs. Ruotsi

Soveltuvuuskokeissa mitataan usein henkilön numeerisia kykyjä. Eteen heitetään numerosarjoja, joille poloisen työnhakijan pitää selvittää käypä logiikka. Testataanpa: Mikä raviurheiluun liittyvä yhdistää vuosia 1987, 2000, 2002 ja 2017?

Kolmen pisteen vihjeenä mainittakoon, että oikea vastaus kytkeytyy ravivalmentajiin ja -ohjastajiin.

Ja heti perään vastauksena, että vuonna 1987 Veijo Heiskanen lähti ja jäi töihin Ruotsiin, vuonna 2000 Jorma Kontio seurasi perässä. Tammikuun alussa 2002 Timo Nurmos sai ruotsalaisen valmennuslisenssin ja tänä vuonna Mika Forss panostaa erityisesti ohjastustehtäviin länsinaapurissa. Täällä uumoillaan, että on vain hetken kysymys, kun Forssin kirjat siirtyvät perässä.

Nämä nimet ovat vain murto-osa länsinaapuriin menetetyistä raviosaajista, sillä koko joukko mainittuna menisi palstatila pelkäksi luetteloinniksi. Mutta mikä siellä Ruotsissa nyt niin paljon paremmin on? Kansankodinkaan raviurheilun tila kun ei näytä enää silkalla kultapölyllä siloitellulta. Harrastajien määrä on laskussa, ammattivalmentajien talleissa lymyää aiempaa useammin tyhjiä karsinoita ja hevosenomistamisen kulut ovat karanneet pilviin.

Talousasiat ovat meitä paremmalla tolalla, se tiedetään. Pelkästään neljän suurimman Pohjoismaisen työnantajan joukossa on kolme ruotsalaista, turvallisuus-, matkapuhelin- ja vaatefirmat. Totopelivaihdot ovat Suomeen verrattuna nelinkertaiset, ensi vuonna ehkä viisinkertaiset, ja jotenkin Solvallan ovaalilla toukokuussa hevoset näyttävät asteen pari komeammilta, etenkin niin kutsutusta Kossukurvista kiikaroituina.

Mutta kun jo Pihtiputaan raveissa tarjoillaan 3000 euron ykköspalkintoa ja kaikkiaan valmennusmaksut ovat maassamme nousseet hyvin maltillisesti, erot kuroutuvat kummasti. Teivon Tammakriteriumin ykkönen oli jo sen suuruinen, että Nurmostakin kiinnosti. Parin viikon päästä yhtä nelivuotiasta lämminveristä odottaa 150 000 euroa, mikä tietysti kuulostaa vähemmältä kuin miljoona kruunua, vaikka on paljon enemmän.

Raviharrastajilla on Suomessa naapuriin nähden myös verraton etu, sillä raviradat muodostavat meillä sellaisen tiheän helminauhan, josta Ruotsissa voidaan vain haaveilla. Siellä yksityiset joutuvat pitkien välimatkojen vuoksi pykäämään pystyyn omia ratoja omalla rahalla.

Ei tarvitse olla kummoinenkaan matemaatikko väittääkseen, että Pihtipudas on keskiverrolle raviharrastajalle isompi onnela kuin esimerkiksi naapurin Gävle.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi