Se on siinä

Viime viikon perjantaina ilmestyneen Hevosurheilu-lehden välissä jaettiin mallisivuja, joista lukijat saivat arvioida lehden päivitettyä ulkoasua. Nyt kokonaisuus on nähtävissä tässä numerossa. Lukijoiden palautteen perusteella sisältöön tehtiin viikon aikana vielä pieniä viilauksia, ja esimerkiksi lehden ilmestymispäivämäärät juoksevat jatkossa toiveiden mukaisesti myös lehden sisäsivuilla.

Pääkirjoitus on nyt palannut tutulle paikalleen lehden kärkeen, ja pääuutissivusta on tullut aiempaa joustavampi. Silloin kun tilaa tarvitaan laajemmalle uutiselle, se on mahdollista levittää aukeamalle, kuten oheisessa hevostilamarkkinoita koskevassa artikkelissa on tehty. Pääsääntöisesti aukeaman uutiset ovat kuitenkin samanmittaisia kuin ennen, sillä erotuksella, että kakkossivun kuvituskuvaa ei enää julkaista puolen sivun koossa.

Juttujen tekstikoko ja pääjuttujen perusmitat on pidetty ennallaan. Luettavan määrä ja laatu jopa kohenevat uusien palstojen myötä. Teivon tiistairaporteille järjestyi pienen osien liikuttelun myötä lisää tilaa, tästäkin aiheesta toimitukseen on jo aiemmin tullut yhteydenottoja.

Erikoistutkija Markku Saastamoinen avaa tiedepalstan tässä lehdessä ja kirjoittaa johdantona, mitä tiede ja tutkimus tarkoittavat, ja miten tutkimustietoa tavataan käyttää. Jatkossa Saastamoinen ja vaihtelevat kirjoittajat muun muassa referoivat ilmestyneitä hevosaiheisia väitöskirjoja kotimaasta ja ulkomailta.

Pysy kärryillä ja Pysy kartalla -otsikot poistuvat, mutta niiden sisältö säilyy. Vain uutispalkki on niiden kohdalla muuttunut. Syventävät henkilö- ja hevoslähikuvat sekä asiantuntevat neuvontajutut kuuluvat edelleen Hevosurheilun ydinsisältöön. Ratsastus- ja ravisivuja ei olla yhdistämässä, se huoli on aiheeton.

Hiotun ulkoasun ja hienosäädetyn rakennemuutoksen kautta lehti haluaa palvella lukijoitaan ja mainostajiaan entistä paremmin.

Antero Mertarannan ammoin juontamaa urheilutietokilpailua lainaten: Se on siinä! Palautetta sivuista on tullut kiitettävästi ja sitä saa antaa lisää esimerkiksi sähköpostitse lukijaraati@hevosurheilu.fi.

Muutakin uutta on alkutalven aikana tulossa. Hevosurheilu-lehti kunnioittaa suomenhevosen 110-vuotisjuhlaa 8. joulukuuta ilmestyvällä juhlanumerolla, joka jaetaan Hevosurheilun lisäksi Ilta-Sanomien välissä. Juhlaliitteen levikin laajuus tulee olemaan 144 000 kappaletta koko valtakunnassa. Sivuilla perehdytään suomenhevosen historiaan, nykyisyyteen ja rodun monipuolisuuteen, uljautta unohtamatta.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi