Niin on, miltä näyttää. Lausahdus on tuttu politiikasta, ja äkkiseltään näyttäisi, että ravipoliittisesti on tänä vuonna edetty kriisiviestintätilanteesta toiseen. Viime kuussa muutamia julkisuuden äänenkäyttäjiä alkoivat kiinnostaa valtion budjetin kautta kulkevat totopelirahat ja niiden syytäminen hevosalalle tarpeellisempien kohteiden sijaan. Ei ollut ehtinyt kulua edes muutamaa viikkoa edellisestä rysähdyksestä, kun mediassa kauhisteltiin Vermossa sattunutta joukkokolaria. Lisäksi tänä vuonna on muun muassa tehty rikosilmoitus hevosen lopettamisen syyksi väitetyistä tapahtumista.

Seuraava laajemman keskustelun paikka saattaa olla käsillä nyt, kun Hippoksen kesän aikana masinoiman suu- ja kuolainseurannan tulokset näkivät päivänvalon. Seuranta tehtiin 264 hevoselle. Tuoreen tutkimuksen mukaan 37 prosentilla tutkituista hevosista suun tilanne oli hyvä, ja kohtalaisia muutoksia löytyi 44 prosentilla hevosista. Vajaalla viidenneksellä muutoksia havaittiin huomattavasti enemmän. Tosin jo kaksi vuotta sitten eläinlääketieteen lisensiaatti Mirjami Miettisen tekemässä tutkimuksessa todettiin, että 78 prosentilla kuolaimia käyttävistä hevosista on haavaumia suussaan. Miettisen kyselytutkimukseen osallistuneiden hevosten määrä 655, ja pääosa vastaajista oli harrasteratsuhevosien omistajia.

Kansainvälisellä Ratsastajainliitolla eli FEI:llä on olemassa sääntö, ns. blood rule, jonka mukaan hevosessa ei saa näkyä verenpisaraakaan tai seurauksena on hylkäys kilpailusta. FEI tosin on useamman vuoden ajan nostanut puheenaiheeksi säännön lieventämisen, sitä käsitellään jälleen tässä kuussa. Jo ensimmäinen varsinainen arvokisaeliminaatio, vuonna 2010 Kentuckyn MM:ssä hylätyt Adelinde Cornelissen ja Parzival, jakoi mielipiteet vahvasti. Hevonen oli purrut kieleensä pienen haavan, ja osa piti sen vuoksi hylkäämistä kohtuuttomana.

Helposti näitä tapauksia lukiessa unohtuu, etteivät hevoslajit ole vain jatkuvien kriisien temmellyskenttiä. Yksi asia on yli muiden, ja se on hevosihmisten kiintymys hevoseen. He ovat kiinnostuneita hevosistaan ja niiden hyvinvoinnista. Hevosihmisiä yleensä yhdistää jatkuva halu oppia alasta lisää, ja jos hevosen suun terveydessä on aidosti huomautettavaa, hevosihmiset reagoivat. Eivät epäsopivat varusteet tai varusteiden virheellinen käyttö tuo kenellekään hyötyä. Ei ehkä tarvitakaan kriisiviestintää, vaan ihan havainnollistavaa neuvontaa ja luottoa hevosihmisten omaan osaamiseen.