Syö(ttä)misen vaikeus

Sosiaalisen median erilaisten keskustelupalstojen kiihkeimpiä aiheita on ihmisten ja eläinten ravitsemus.

Luulisi olevan melko yksinkertaista päätellä, mitä mikäkin elollinen ruoakseen tarvitsee. Evoluutio ja biologiahan sen kertovat, sopiva ravinto riippuu olennon elinympäristöstä ja ruoansulatuselimistöstä.

Luontodokumentissa näemme hyvinvoivan seepran. Se ei koskaan pääse edes kauralaarille, pellettipussista puhumattakaan. Silti sen lihakset ovat pyöreät, ja se pinkaisee 60 kilometrin tuntivauhtia hyeenaa pakoon. Eräänä päivänä, vääjäämättä,  hyeenan ravitsemus vaatii, että se puolestaan vetää pidemmän korren. Tuolloin noin 300 kiloa erinomaisen sulavaa ravintoa vaihtaa olomuotoa, siirtyy hyeenan suolistoon.

Ehkä suhtautuminen ravinnonhankintaan biologia ja evoluutio edellä on tylsää ja tylyä. Ruokkiiko kukaan edes olohevosensa kesäisin pelkällä laihalla laitumella ja talvisin huonolla heinällä ja ripauksella kivennäisiä?

Hevoselle valmistetaan ruokaa niin kuin itselle – avaamalla kuvitteellisen jääkaapin ovi ja heittämällä silmäys ”maustehyllylle”. Tuota, tuota, ja tätä. Sitten ripaus tästä, ja lopuksi pyöreyttä makukokonaisuuteen hyppysellisellä tuota. Mitäpä siihen kenelläkään on sanomista, ainakaan näin lyhyen kirjoituksen puitteissa ja jos eläimen ruoansulatus pelittää.

Onhan se silti jotenkin hassua, että siinä missä eläimen ruokkiminen on siirtymistä yksinkertaisesta monimutkaiseen, omat syömisfilosofiamme lähtevät lähes järjestään pidättäytymisestä.

Vegetarismi on yksi pidättäytymisen muoto. Tosin vegetaristi voi olla hämmästyttävän monella eri tavalla. Hevosihmiset jakautuvat kahtia sen mukaan, pystyvätkö edes kuvittelemaan syövänsä hevosensa, tai ylipäätään minkään hevosen, ”käytön jälkeen”. Mutta se on vasta alkusoitto vegetarismin monimuotoisessa aatteessa.  En ole vielä kuullut equivegetaristeista, mutta semivegetaristit kaihtavat lihaa vain, jos se on punaista. Pesco-, ovo-, laktovegetaristit saavat syödä kalaa, munia tai maitotuotteita. Ja niin edelleen.

Vegaanilla moraalinen näkökanta nousee tärkeämmäksi kuin ruoan terveysvaikutukset. Sipsikaljavegaanin ykkösprioriteetti on olla polkematta eläimille kuvittelemiaan oikeuksia.

Uusinta uutta on, että eläinten oikeudet velvoittavat tänä päivänä myös eläimiä. Nelijalkaiset ystävämme eivät tunnetusti ota kantaa tällaisiin asioihin, eikä niiltä voi kysyä, mutta osa lemmikinomistajista toimii samalla oikeutuksella kuin vegaanilasten vanhemmat. He eivät halua kissansa tai koiransa osallistuvan, kuten on tapana sanoa, ”murhaan”. Niinpä kissa syö soijaa.