Tieto

Pöydälle alkaa kasaantua jalostuskuvastoja ja oriesitteitä. On aika löytää ori ja astuttaa tamma.

Jalostustietoa alkaa olla huikea määrä. Geeniteknologia ja perinnöllisyystiede rynnistävät ryöstölaukalla eteenpäin. Dna on paljastamassa viimeisetkin salaisuutensa, ja kaikki on vääjäämättä nivoutumassa yhteen.

Yksi testi vie muutamalla satasella meistä jokaisen suoraa isälinjaa pitkin kymmenien tuhansien vuosien päähän ja selvittää, onko perimässä kenties neanderthalinihmistä, ammoin jo sukupuuttoon kuollutta, kokonaan toista ihmislajia. Suomenhevosesta selvitettiin samalla metodilla, että se on eniten sukua jakutianhevoselle.

Ravivarmuusmutaatio DMRT3 antoi selityksen sille satoja vuosia ihmetyttäneelle asialle, että kaikista hevosista ei millään meinaa tulla juoksijoita ja täysiverisistä liitokavioita ravissa – vaikka kuinka treenaisi.

Ei tarvitse enää arvuutella värejä ja tutkia sävyjä karvassa. Dna-testi selvittää kädenkäänteessä, mikä väri on kyseessä ja minkälainen geneettinen syy värin takana on. Niin sitä vain luultiin, ettei suomenhevosessa ole suomenkirjavaa ja koko sanaa pidettiin erehdyksenä. Mutta väärässä oltiin.

Runsaita valkoisia merkkejä on katsottu karsaasti monissa eläinlajeissa. Tämä on yhtä mielenkiintoinen pohdittava asia kuin se, että villeissä eläimissä valkoinen väri on harvinainen. Miksi näin on? Melaniinia tuottavat pigmenttisolut ovat peräisin alkiokauden hermostopienasta – siitä, josta muodostuu myöhemmin hermosto. Jos pigmenttisoluja ei ole, ei ole väriäkään. Mutta voiko silloin jäädä puuttumaan jotakin muutakin, ja tiedettiinkö tämä hiljaisesti jo satoja vuosia sitten?

Charles Darwin joka tapauksessa ihmetteli 1800-luvulla domestikaatiosyndroomaa. Miksi erilajiset kesyt eläimet omaavat yhteisiä piirteitä, jotka erottavat ne villeistä kantavanhemmistaan? Miksi ne ovat villejä kantamuotojaan hitaampia, säyseämpiä ja lapsellisempia ja miksi niissä on valkoisia laikkuja? Luonnonvalinnan mekanismin keksineellä Darwinilla ei ollut mahdollisuutta kuin valistuneeseen intuitioon. Aivan hiljattain löytyi selitys. Muutos eläinyksilössä on elimellinen, tapahtuu hermostopienassa ja liittyy pigmenttisoluihin.

Jatko oli Darwinille looginen. Ihminen rikastaa geneettistä ominaisuutta valitessaan aina helpoimmat yksilöt sukua jatkamaan, sellaiset, joiden kanssa ihminen ylipäätään tulee toimeen.

Entä millä oriilla kannattaa astuttaa se tamma, jotta saadaan se mahdollisimman hyvä varsa?

Sitä ei vielä ole pystytty selvittämäään.