Tapio Kalaja ajaa Beaming Chiciä illan avauskohteessa.
Tapio Kalaja ajaa Beaming Chiciä illan avauskohteessa.Kuva: Jouni Aalto

Hevosurheilun Toto4-ideavihje Kajaaniin: Sujuvampi ravi siivittää menestykseen

Pasi Pohjolan valmentama Beaming Chic ei ole vielä tänä vuonna onnistunut voittamaan, mutta tänään siihen on hyvä mahdollisuus.

Lahjakkaalla nelivuotiaalla Beaming Chicillä oli keväällä raviongelmia, mutta viime starttien perusteella ne ovat voitettu kanta. Viimeksi tamma kulki 4. ulkoa viimeiset 700 metriä 13,4-vauhtia. Vaikka sijoitus jäi kuudenneksi, esitys oli vahvasti plusmerkkinen.

”Tamman ravia on saatu paremmaksi, ja se on tehnyt nyt ihan hyviä juoksuja”, valmentaja Pasi Pohjola sanoo.

Vielä parempaa pitäisi olla tänään luvassa.

”Se on ollut viime startin jälkeen aavistuksen letkeämmän oloinen kotona. Tamma ei ole alussa ihan nopeimpia, mutta uskon sen saavan ykköspaikalta ihan hyvän juoksun. Ihan hyvillä mielillä lähdetään liikkeelle, eikä menestys ei yllätä.”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi