Stoneisle Logan on tuonut ilonhetkiä Kimi Pesoselle (kuva) ja Juho Honkaselle.
Stoneisle Logan on tuonut ilonhetkiä Kimi Pesoselle (kuva) ja Juho Honkaselle.Kuva Jarno Unkuri.

Hevosurheilun Toto4-ideavihje Lahteen: Voi uusia viime kerran temppunsa

Tänä vuonna erinomaiseen iskuun kohonnut Stoneisle Logan aloitti kautensa heinäkuussa Loviisan raveissa.

Tuolloin valmentaja Pasi Tikkala kommentoi pitkältä tauolta palanneesta 7-vuotiaasta ruunasta seuraavaa: ”Stoneisle Logan on poikien harrastehevonen. Se on treenannut hyvin ja pysyy kyllä kuntonsa puolesta muiden mukana. Kannattaa kuitenkin huomioida, että sitä ohjastava Kimi (Pesonen) ajaa tässä elämänsä ensimmäisen ravilähdön.”

Kyseinen lähtö sujui niin hevoselta kuin ohjastajaltakin hienosti, kun tuloksena oli toinen sija, ja ero voittajaan jäi äärimmäisen täpäräksi. Kaksi seuraavaa yritystä Riihimäellä toivatkin sitten jo riemukkaat ykkössijat.

Sympaattinen Stoneisle Logan on jatkanut hyviä otteitaan myös syyspuolen kilpailuissaan. Viimeksi Teivossa sen rattailla nähtiin Tikkalan perheestä tuleva, ja ohjastajauransa aloittanut Juho Honkanen. Hän ajoi ruunan ensimmäisessä kaarteessa keulille ja iloitteli ylivoimaiseen voittoon. Marraskuussa 16 vuotta täyttänyt nuorukainen voi hyvinkin kokeilla samanlaista suoraviivaista taktiikkaa myös tänään. Ilmiselvästi se sopii Stoneisle Loganille.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi