Joivaus on Mikkelissä ratkeavan Toto5-kierroksen ideavarma.
Joivaus on Mikkelissä ratkeavan Toto5-kierroksen ideavarma.Kuva Iita-Maria Ahtiainen.

Hevosurheilun Toto5-ideavihje Mikkeliin: Vapaalta radalta parhaimmillaan

Toisessa Toto5-kohteessa perusmatkalta lähtevä Joivaus tavoittelee johtopaikkaa. Mikäli se sinne pääsee, niin pitkältä takamatkalta starttaavien Ekosanin, Vilma Lyydian ja Myllyn Valtin on esitettävä parastaan ehtiäkseen voittomatsiin. Ideasysteemi on laadittu sen varaan, että Joivaus pitäisi pintansa perille saakka.

Jukka Huuskolan valmennettava joutui jäämään tauolle kesäkuun alun starttinsa jälkeen, koska sen vasemmassa etujalassa oli sanomista. Jalka hoidettiin kuntoon, ja tamma palasi tositoimiin vajaat kaksi viikkoa sitten. Se kiihdytti eturivin uloimmalta radalta keulille ensimmäinen puolikkaan taittuessa 1.22-kyytiä. Ruuti pysyi kuivana maaliin asti, eikä ulkopuolella ravannut Aronin Muisto kyennyt haastamaan sitä. Huuskola totesi osuvasti, että tamma on palannut tasolleen.

Valmentaja tähdentää, että Joivaus menee selvästi parhaiten vapaalta radalta. Se lähtee voltista hyvin ja on myös vauhtikestävä hevonen. Huuskola varoittaa vielä, että takakurvi on sille jostain syystä hankala paikka.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi