Vixen juoksee Teivossa kengittä ja saa ohjiinsa valmentaja Markus Porokan sijaan Antti Teivaisen.
Vixen juoksee Teivossa kengittä ja saa ohjiinsa valmentaja Markus Porokan sijaan Antti Teivaisen.Kuva Anu Leppänen.

Hevosurheilun Toto5-ideavihje Tampere: Oljenkorret käyttöön Teivossa

Illan Toto5-peli ei ole helpoimmasta päästä, eikä yksikään kohdelähtöjen suosikeista ole toistaiseksi kerännyt edes puolta lähtönsä peliosuudesta. Neljännen kohteen Vixenille otetaan Teivossa käyttöön oljenkorsia, joiden ansiosta kyvykäs ori voi terävöityä vielä selvästi.

Teivon kiinnostavin pelivalinta varmaksi on siis Vixen, joka starttaa tänään ensimmäistä kertaa koko urallaan kengät riisuttuina. Samalla valmentaja Markus Porokka haluaa testata yli 7000 voiton miehen Antti Teivaisen vaikutusta ­etenkin oriin lähtönopeuteen voltista, mistä Vixen ei ole lähtenyt viime starteissa Porokan toivomalla tavalla.

Vastuskaan ei ole tiistaina aivan yhtä kova mihin Vixen on viime aikoina tottunut. Oriilla tähdättiin välissä Mikkelin T76-lähtöön, mutta sieltä hevonen tuli niukasti karsituksi. Viime startissa Pilvenmäen maratonilla Vixen sai katsella kaukaa Köppisen ja Välähdyksen menoa, mutta oli oikein hyvä kolmas.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi