Sunnuntain ideasysteemin varmavalinta hamuaa koko matkan johtoa, jossa se voi hyvin onnistua.

Tapio Mäki-Tulokkaan valmentama Sue’s Photo epäonnistui viime juoksussaan, kun Mika Forss ei löytänyt ajokkinsa kanssa juoksupaikkaa parijonosta ja oli pakotettu peruuttamana hännille. Startti vei sairastauolta palannutta ravuria takuulla eteenpäin.

Mikkelissä Sue’s Photo kiihdyttää matkaan juoksuradalta. Sisäradan lähtöpaikalta matkaan lähtee kova vastustaja Bertuccio, mutta sen valmentaja Christa Packalen kertoi lauantaina, että toivoo suojatilleen selkäjuoksua. Tällöin Sue’s Photolla on hyvä sauma edetä vetojuhdan paikalle. Ruuna menee kyllä juostavan pitkän matkan, eikä sitä tarvitse säikähtää.

Kierroksen suurista suosikeista Pyörylän Paroni ei ole kiehunut yli, joten keulavoittoa liki oleva ravuri kelpaa toiseksi tukipilariksi.

Kierroksen pelipankki Akaasian peliosuus huitelee reippaassa 70 prosentissa, joka on jo auttamatta liikaa. Saaga S antaa toki takarivistä tasoitusta, mutta ei eron peliosuudessa kuulu olla näin iso. Saagalla ei ollut viimeksi paras päivä ja se oli matkalla nahkea. Hyvän päivän sattuessa kohdalle voi tamma lyödä Akaasian hyvinkin tämän rinnalta.

Ideasysteemi

Veikkauksen pelaajaporukat

 

 

 

Hevosurheilun Toto76-ideasysteemi Mikkeli sunnuntai 16.7.

Toto76-1: 5 Pyörylän Paroni (1, 9)

Toto76-2: 6 Sue’s Photo (1, 2)

Toto76-3: 6, 8, 3, 4 (10, 1)

Toto76-4: 4, 1, 7, 3 (2, 8)

Toto76-5: 3, 9 (5, 6)

Toto76-6: 2, 5, 3, 1, 4 (6, 8)

Toto76-7: 3, 2, 1, 9 (8, 6)

1 x 1 x 4 x 4 x 2 x 5 x 4 = 640 riviä – 32,00 euroa 0,05 euron peruspanoksella.

Lisää teemasta: Pelivihjeet