Lauantaina juostaan Oulussa.

Hevosurheilun Toto76-ideavihje Ouluun: Vastavarma ylipelatulle suosikille

Oulusta haetaan lauantaina tiliä kolmen varman voimin.

Kolmas kohde on alustavasti pelattu väärin. Piirka on toki lähdön todennäköisin voittaja, mutta sen saama noin 40 prosentin kannatus on jo liikaa. Alla ei ole todellista testiä hevosen iskukyvystä, jos alussa joutuu puolustamaan kovassa vauhdissa keulapaikkaa.

Voi silti olla, että Tornion suunnalla juhlitaan voittoa illan päätteeksi. Teuvo Luovijärven kasvattama Tee Wee Paroni nousee ideavarmaksi turhan alhaisella kannatuksellaan. Hevonen juoksi viimeksi pääosin johtavan rinnalla, josta se kesti hienosti. Tee Wee Paroni saanee hyvät asemat, eikä voittokaan yllättäisi.

Ida's Owen hakee viidennessä kohteessa koko matkan johtoa. Lahdessa taktiikka onnistui täydellisesti, ja sama voi toimia myös Äimärautiolla. Wilhelm Nash kiertänee toisella puolikkaalla rinnalle, jonka jälkeen otetaan hevosista mittaa.

Midnight Hour voittaa ainakin noin kaksi kertaa kolmesta yrittämästään. Hevosta on pelattu vielä reilusti enemmän, mutta silti ruuna saa luottamuksen. Jos pelaat myös alavoittoja, ovat Archie Dream ja Thai Armani harkitsemisen arvoisia varmistusmerkkejä. Suhteellisen kapeassa kuitissa ei lähdetä suosikkia varmistelemaan.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi