Hanna Olofsson voitti Victory Streamlinella Midnight Race & Toranda Cupin kaksi vuotta sitten Torniossa.
Hanna Olofsson voitti Victory Streamlinella Midnight Race & Toranda Cupin kaksi vuotta sitten Torniossa.

Hevosurheilun Toto76-ideavihje Tornioon: Kolme jackpot-varmaa systeemiin

Tornio tarjoaa tänään erittäin mielenkiintoisen Toto76-kierroksen, sillä lähes 70 000 euron jackpot nostaa palautusprosenttia dramaattisesti ylöspäin.

Systeemit voi rakentaa monella eri tavalla. Ideavihjeessä varmakolmikoksi nousee Evelyn Sundance, Fiiling ja Don Juan Sisu.

Evelyn Sundance aloitti Santtu Raitalan käsistä parhaalla mahdollisella tavalla. Positiivista oli erityisesti se, että vauhti tuntui vain kiihtyvän maalin lähestyessä. Evelyn Sundance voitti puoliteholla ja teki raskaisiin olosuhteisiin kovan tuloksen.

Tänään juostava 2600 metrin matka passaa mainiosti. Lisäksi lähtönopeudesta saatiin esimakua jo viimeksi, sillä hitaana avaajana pidetty Evelyn Sundance oli suhauttaa suoraan kiihdytyksessä keulaan. Santtu Raitala voi ajaa lähdön monella eri taktiikalla, mutta tärkeintä olisi päästä Inbyprinsenin etupuolelle.

Fiiling laukkasi Jokimaalla kiihdytyksessä mahdollisuutensa taistella Suomen Cupin voitosta. Ori kulki raville selvittyään vahvasti, ja osoitti jatkavansa huippukunnossa. Tänään tavoitteena on pitää takamatkan hurja haastajakaksikko Pikkukahveli - Siirin Älli takana alusta pitäen ja Niko Jokelalla on siinä hyvä mahdollisuus onnistua.

Pikkukahveli kamppailee edelleen epävarmuutensa kanssa, vaikka onnistuikin Mikkelissä tekemään ehjän juoksun ja kovan tuloksen. Siirin Älli puolestaan on käytännössä umpiravuri, vaikka hyppäsikin viime vuonna samassa kisassa Pikkukahvelin voittaessa hirmusuorituksella. Nyt voisi olla Fiilingin vuoro nousta otsikoihin. Kävi lauantaina miten tahansa, Fiiling jatkaa nousua sarjoissaan.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi