Toisen kohteen Rokka Veikan ohjastaja vahvistuu, kun kärryille hyppää Olli Koivunen.
Toisen kohteen Rokka Veikan ohjastaja vahvistuu, kun kärryille hyppää Olli Koivunen.Kuva: Totofoto

Rokka Veikka tuo tilin

Hevosurheilun ideasysteemissä toinen kohde yritetään selvittää kahdella maistuvalla yllättäjällä. Ykkösideaksi erottuu hurjasti tulosriviään paremmassa kunnossa kilpaileva Rokka Veikka. Ori kokee mielenkiintoisen ohjastajanvaihdoksen, kun kärryille hyppää Olli Koivunen.

Rokka Veikan tulosrivi ei paljoa lupaa. Se ei kuitenkaan kerro totuutta hevosen kunnosta. Tuoreimmassa Teivon startissaan se pummasi lähdön, mutta kulki rytmiin päästyään viimeiset 1900 metriä 27,3-vauhtia. Päätöskierros taittui ulkoratoja kierrellen. Edellisessä startissaan ori paikkasi lähtölaukkansa vahvasti. Viimeiset 2000m Ida Säntin valmennettava kulki omistajansa Minna Säntin ajamana 26,5-vauhtia. Ohjastaja vahvistuu nyt merkittävästi, kun kärryille hyppää Olli Koivunen.

Rokka Veikan kaveriksi ideasysteemiin otetaan vain raskaasti alipelattu Hetviina. Tamma jyräsi viimeksi Lahdessa väkevästi voittoon johtavan rinnalta.

Kolmannessa kohteessa suursuosikiksi erottuu viimeksi keulasta voittanut Bluehill's Storm. Takarivistä ei sinänsä ole Hannu Torvisen ajokille haittaa, sillä ruuna parempi selkäjuoksulla. Tom Erikssonin suojatti on kuitenkin kerännyt liikaa peliä, joten ideasysteemiin otetaan varmistuksina mukaan Rohan ja Pesco Velvet. Etenkin Pesco Velvet on aivan liian unohdettu.

Varmaksi valitaan neljännen kohteen Dreambow. Ruuna taisteli viimeksi Vermossa johtavan rinnalta upeasti toiseksi ja hävisi vain keulan kovalle Sauvignon Blancelle. Vastassa ei ole nyt yhtä kovaa menijää.

Viidennessä kohteessa selväksi suosikiksi erottuu perjantaina Porissa keulasta voittanut Hopeless Guy. Erityisen hyviä merkkejä ovat Kickflip ja Club Nord Royal. Kickflip kiri Seinäjoella 5. ulkoa viimeiset 800m alle 12-vauhtia. Club Nord Royal jäi Oulussa pussiin ja teki viimeksi hyvän 700m kirin 2. ulkoa.

Päätöskohde kuhisee maistuvia pelihevosia. Väkivahvalla Rapin Aatoksella on tarkoitus ajaa ilman kenkiä. Ori pystyy ravilla voittoon johtavan rinnaltakin. Leon Salama esitti Porissa vahvan kierroksen kirin 6. ulkoa ja kulki päätöskierroksen 23-vauhtia. Pystyvä Rikelme on täysin unohdettu.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi