Maanantaina juostaan Äimärautiolla.

Toto4 Oulu: Ideakaksikko

Lämminveristen Oulu Express -karsinnat ovat Toto4-pelin kohteina. Niihin ei oteta kantaa, mutta kolmannessa kohteessa lähdön pelisuosikin tilalle otetaan kaksi hyvää näkemysrastia.

Kolmannen kohteen suosikki Captivate on toki täysin mahdollinen voittaja, mutta ulkoradalta sille ei ole tarjolla helppoa reittiä voittajaesittelyyn. Hevonen ei ole mikään rakettilähtijä, mutta tuskin Iikka Nurmonen lähtee alussa pakittelemaan.

Kisan paras merkki on Sivori Effe. Sen juoksunkulut eivät ole viime aikoina onnistuneet. Viimeksi ruuna sai raskaan reissun ulkoradoilla, ja maalisuoralla tullut laukka vei lopulta hevoselta rahasijan. Kunto edellyttää voittotaistoon, joten Sivori Effe kannattaa rastata ensimmäisenä.

Todays Popular jatkaa sekin huippukunnossa. Viimeksi se laukkasi loppukaarteessa johtavan rinnalta, kun oli tekemässä kovaa suoritusta. Molemmille pelihevosista matka sopii mainiosti ja systeemissä odotetaan vähintään toiselta onnistumista.

All Laid Out on päivän seuratuin hevonen. Se saattaa olla ylivoimainen, mutta vihjeessä varaudutaan myös haastajien voittoon. Oulun Toto4-peli vaikuttaa kokonaisuutena varsin mielenkiintoiselta.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi