Toto65-pelin päätöskohteessa jo 5. peräkkäistä voittoa hakeva El Dirtyman on ideasysteemin tukipilari.
Toto65-pelin päätöskohteessa jo 5. peräkkäistä voittoa hakeva El Dirtyman on ideasysteemin tukipilari.Kuva: Pekka Salonen

Hevosurheilun Toto65-ideavihje Vermoon: Ohipeli kahdesta suosikista

Ideasysteemin varmaksi kelpaa päätöskohteen suursuosikki El Dirtyman. Etua peliin haetaan pudottamalla toisen ja kolmannen kohteen ylipelatut suosikit kupongilta.

Päätöskohteen El Dirtyman (T65-6/4) on kerännyt hieman liikaa peliä, mutta ruuna kelpaa erittäun todennäköisenä voittajana silti varmaksi. Tuoreimmassa startissaan ruuna eteni keulaan 1600 metriä ennen maalia ja voitti helposti. Iikka Nurmosen ajokki päässee taas etenemään alkumatkasta keulaan. Ruuna olisi siitä todella vaikea ohitettava.

Toisessa kohteessa niukaksi suosikiksi erottuu viimeksi Teivossa nappireissulla voittoon kirinyt Kemun Muisto (T65-2/1). Tamma on kuitenkin kerännyt aivan liikaa peliä, joten Teemu Okkolinin ajokki pudotetaan ideasysteemin ulkopuolelle. Tamma ei todennäköisesti pääse ainakaan suoraan keulaan, sillä ulkopuolelta avaa tulisesti Waru (2).
Väkivahva Sheikki (12) ja Marj-Lovviisa (9) ovat pelimielessä huomattavasti mielenkiintoisempia. Sheikillä saatetaan kokeilla ajaa tänään ilman kenkiä, joten ori on mielenkiintoinen seurattava. Marj-Lovviisa kulki Jyväskylässä lähtölaukan jälkeen 2600 metriä vahvasti 25,8-vauhtia. Molemmat jaksavat tehdä matkalla töitä. Lapulle otetaan lisäksi kolme yllättäjää.

Kolmannen kohteen suosikki Die Kaiserin (T65-3/1) pudotetaan myös ylipelattuna kupongilta. Tulinen avaaja paineli viimeksi johtavan takaa kovan tuloksen 15,6/2100a ja kiri hyvin toiseksi. Tamma ei kuitenkaan ole toistaiseksi ollut mikään taistelutahdon ilmentymä, joten yli 30 % peliosuus tuntuu turhan kovalta.
Lähdön mielenkiintoisin pelihevonen on Kouvolassa loppukaarteessa vahvasta noususta laukannut The Dude (6).

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi