Illan 65-pähkinää lähdetään ratkomaan ideavarman voimin

Iikori 65-kierroksen edullisin varmakokeilu

4 Iikori (T65-4) palasi maanantaina Kaustisella varovaisin odotuksin pitkältä tauolta, mutta oli heti yllättävän hyvä. Se kiri kolmannesta ulkoa vimeiset  600 23,8-vauhtia eikä jäänyt kauas ennätyksestään. Startti alla oriilta voi odottaa vielä parannusta. Turon pojan prosentit ovat koko ajan nousussa, mutta ainakin toistaiseksi 15 prosentin kannatuksessa on vielä kasvuvaraa, sillä arviomme sille on 21%. Antti Tupamäen suojatti kiihtyy hyvin ja voi päästä kärkipaikalle, kunhan 1 Suhhauksella valitaan taktiikaksi selkäjuoksu.

Pelisuosikkien prosentit ovat lähes kauttaaltaan yläkantissa. Toiseksi varmaksi otetaan suuresta peliosuudesta huolimatta rivin eniten pelattu 6 Sundsvik Mayday (arvio 55%). Se pääsee kolmoskohteessa keulaan hallitsemaan juoksua ja on viime kisojen kaltaisena paha kukistettava. Systeemipelissä yksittäinen ylipelattu varma ei ole välttämättä huono asia, ja valinta pyritään kompensoimaan jättämällä kahden viimeisen kohteen pelisuosikit kokonaan kupongin ulkopuolelle. Etenkin 5 Freddie Alen (arvio 31%) peliosuus on karannut aivan käsistä, prosentit yhden tiimoilla olivat 58%. Huippumerkeiksi kohteesta nousevat 8 Love De Villeneuve (arvio 13%) ja  12 Xtreme-Hoss (arvio 10%). Love De Villeneuve voisi aggresiivisella ajolla saada ensimmäiset keulat ja päästä jatkossa makoisiin tarkkailuasemiin suosikin takse.

Päätöskohteessa 1 Global Option (arvio 29%) saa 5 Funny Farmilta (arvio 8%) kiihdytyksessä haastetta, ja avauksen venyessä kirivahvat haastajat -  Desiree Lady (arvio 26%) ja Kentucky Love (arvio 24%)  - hyötyvät tuntuvasti. Desiree Lady ja Kentucky Love esittivät Lahdessa  hyvää kuntoa, vaikka kumpikaan ei onnistunut täydellisesti. Jälkimmäinen pisteli maalisuoran kuin tuulispäänä. Kolmanneksi lapulle otetaan Funny Farm, joka voi kiihdytyksen onnistuessa nappiin, vaikka riistää keulat suosikilta.

Avauskohteessa 2 Jamiesonille (arvio 39%) otetaan varmistuksia, sillä sen pelikannatus on ylisarjassa liian ylhäällä. Pommimerkeistä mainitaan 9 Classic Wave (arvio 6%), jonka mahdollisuuksia nostavat kuivat olosuhteet. Mielialaruuna ei ole viime kisoissaan loistanut, mutta kuivalla kelillä se kirii nappijuoksun jälkeen lopun kovaa. Toiseen kohteeseen revitetään, mutta lapulle ei kelpaa 9 Decena (arvio 8%), joka on kerännyt totosijojen vuoraamalla taulullaan liikaa peliä. Tamma on juossut suhteellisen kevyitä lähtöjä, ja se on juoksunkulun suhteen haavoittuvainen.

Hevosurheilun prosenttisysteemi Vermon T65-raveihin - 576 riviä, 0,10 euron panoksella 57,60 euroa

1)     2, 4, 1, 10, 5, 9 (6, 7)

2)     3, 11, 4, 1, 2, 7, 6, 10 (9, 12)

3)     6 Sundsvik Mayday (7, 11)

4)     4 Iikori (3, 7)

5)     9, 11, 6, 12 (5, 4)

6)     4, 6, 5 (1, 9)

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi