T65-kierroksen luotetuin Star Martini hoitajansa Henna Lehtomäen kanssa ennen starttia.
T65-kierroksen luotetuin Star Martini hoitajansa Henna Lehtomäen kanssa ennen starttia.Kuva: Ada Pykäläniemi

Star Martini iskukunnossa

Ruuna hakee neljännessä kohteessa jälleen Toto65-voittoa.

Hevosenhoitaja Henna Lehtomäki kertoi passinsa olevan yhtä hyvässä kunnossa kuin edellisissä starteissaan. Seitsenvuotiaalla Star Martinilla on allaan kaksi voittoa ja kakkossija, ja se on illan T65-kierroksen pankki.

"Hevonen oli iloinen viimeistelyssä, ja kaikki on edelleen hienosti", hymyili Lehtomäki, joka ajaa hevosta kotona paljon. "Ihmeellisen piristysruiskeen se on saanut paikanvaihdoksesta meille tultuaan."

Hoitaja ei halunnut ajatella peliprosentteja etukäteen, ettei niistä muodostuisi paineita hänelle ja sitä kautta hevoselle.

"Kyllä tämän pitäisi kuitenkin tänään pärjätä. Se on hidas lähtemään, joten se kiertänee jälleen kohti kärkeä."

Tapio Mäki-Tulokkaan tallista starttaa myös Sunbeam, päätöskohteen 2600 metrin matkalla. Myös se on Lehtomäen suojatti.

"Sunbeam on maileri, joten vaikea sanoa miten pärjää. Toki sillä mahdollisuudet voittoon on, mutta aiemmin se ei ole kilpaillut näin pitkällä matkalla."

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi