”Jos jatkan uraani, haluan päästä sinne, missä jo olin”, sanoo huippuratsastaja Anna-Julia Kontio.

Kontio ilmoitti ennen Helsinki Horse Show´ta keskeyttävänsä uransa, koska hän muutti pois Sveitsistä kumppaninsa Martin Fuchsin luota. Hevoset jäivät Fuchsille. Kontio on miettinyt kolmisen viikkoa, mitä haluaa elämässään tehdä.

Kontio saapui kotoaan Ylöjärveltä Helsinkiin valmentamaan Emma Tallbergia, joka onkin tehnyt koko viikonlopun ajan erinomaisia suorituksia.

Kontio ei jossittele.

”En ole miettinyt, kuinka ratsastaisin nämä radat Fardonilla tai Pacific des Essartsilla, vaan katsonut ne Emman kannalta”, Kontio sanoo.

Martin Fuchsin kanssa hän on hyvissä väleissä.

”Mikään ei ole poissuljettua”, Kontio sanoo. ”Päätös muuttamisestani Suomeen oli yhteinen. Jatkosta en osaa sanoa.”

Kontio on saanut muutamia työtarjouksia hyviltä talleilta, ja lisäksi on käyty keskustelua siitä, että jokin suomalainen taho hankkisi hänelle hevosia.

Jos Kontio ratsastaa vielä, se tulee kuitenkin tapahtumaan lähellä isoja areenoita.

”Täytyy sanoa, että Suomen taso ei ole vaihtoehto. Jos palaan, tavoitteeni on olla siellä, missä ollaan jo oltu. Ja korkeammalla”, Kontio sanoo.

Lisää Kontion ajatuksia maanantaina Hevosurheilun RatsastusPLUSsassa.

Lisää teemasta: Helsinki Horse Show 2016