GP-luokan osanottajille tuli turha reissu. Senioreiden lähtölistalla oli kaikkiaan 28 nimeä.
GP-luokan osanottajille tuli turha reissu. Senioreiden lähtölistalla oli kaikkiaan 28 nimeä.

Hangon kenttä mutavelliä - kisat peruttu

GP-osakilpailupisteet jäävät jakamatta tänään sunnuntaina, sillä Hangon kisat oli sääolosuhteiden takia pakko peruuttaa.

Päätuomari Matti Karkkolainen kertoi käyneensä kenttää katsomassa yölläkin, kun alkoi vaikuttaa siltä, että vanha jalkapallokenttä ei kykene vetämään valtaisaa vesimäärää.

Päätös kisojen perumisesta tehtiin muutama hetki sitten tuomariston ja rata-asiantuntija Immi Lätin kesken.  Hevosten terveys on asetettava tällaisissa tapauksissa etusijalle.

"Hyvä että päätettiin näin. Kenttä on pelkkää lillua. Ei olisi voinut ajatellakaan hypätä", totesi kotimatkalta Sanna Backlund.  Backlundia harmittaa ainoastaan, että hän tarvitsisi vielä pisteitä. Backlund toivookin, että korvaava kisa pystytään järjestämään vielä ennen finaalia.

Korvaavaa kisaa pohditaan ensi viikolla SRL:ssä. Yksi mahdollisuus on,  että sellainen järjestetään kolmen viikon kuluttua Hyvinkään Riders Innissä.   Mikäli kisaa ei saada järjestetyksi, pisteet jäävät jakamatta.

Riders Innissä ideaa ei torpata.  Ville Kulkas toteaa GP-luokan mahtuvan kolmen viikon kuluttua heillä hypättäviin kisoihin, jotka tosin ovat tässä vaiheessa vain kolmostason kisat.

"Nelostaso, jota GP-osakilpailu on, vaatii tiettyjä järjestelyjä muun muassa yleisötilojen suhteen. Olisi tärkeä saada tietää hyvin nopeasti, järjestämmekö GP:n vai ei. Sen kummempaa estettä en näe", Kulkas toteaa.

Kulkas arvelee GP-kisojen asettavan lisävaatimuksen myös ratamestarin suhteen. Hän on alustavasti ollut yhteydessä saksalaiseen S-tason ratamestariin. Mikko Forstén ja Johanna Mikkola ovat kumpikin työllistettyjä tuona viikonloppuna muualla.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi